5 vinkkiä masentuneen mielialan hoitamiseksi

Helli itseäsi, ole armollinen, älä syyllisty, ruoki luovuuttasi ja pura paineita kirjoittamalla.

Kuva: © hikrcn - Fotolia.com

Cityn ja Psykoterapiakeskus Vastaamon yhteisessä juttusarjassa johdatetaan lukijat hyvään mieleen.


Masennus eli depressio on yleinen, herkästi uusiutuva ja usein pitkäkestoinen sairaus. Se lamauttaa toimintakykyä ja aiheuttaa huomattavaa kärsimystä sairastuneelle ja myös hänen läheisilleen. Varhainen tunnistaminen ja ajoissa aloitettu hoito parantavat toipumisen ennustetta.



Masennuksen syitä on monia. Sekä perinnölliset ominaisuudet että ympäristötekijät ovat vaikuttamassa masennuksen syntyyn. Esimerkiksi stressaavat ajankohtaiset elämäntapahtumat, lapsuuden aikaiset traumat, luonteen temperamentti ja tietyt persoonallisuuden piirteet kuten esimerkiksi korostunut vaativuus itseä kohtaan saattavat altistaa masennuksen puhkeamiseen.

Masennukseen viittavia oireita

  • Unihäiriöt, nukahtamisvaikeudet, öiset heräilyt, liika nukkuminen
  • Tarmottomuus, vaikeus ryhtyä tekemään asioita, yleinen väsymys
  • Liikkeiden ja mielen hidastuminen tai vastaavasti kiihtyneisyys
  • Mielihyvän ja ilon kokemisen puute: koti, harrastukset, opiskelu, työ
  • Voimakkaat syyllisyyden tunteet, arvottomuuden tunne ja itsetunnon lasku
  • Vetäytyminen ihmissuhteista ja negatiivisten ajatukset muista ihmisistä
  • Kipuoireet, kuten selkä-, lihas- , nivel- ja vatsakivut sekä päänsäryt
  • Painon ja ruokahalun huomattavat muutokset
  • Muutokset seksuaalisessa käyttäytymisessä
  • Toivottomuus ja kuolemaan liittyvät ajatukset (ajatus kärsimyksen loppumisesta)

Masennuksen tunnistaminen

Psykoterapiakeskus Vastaamo tarjoaa kotisivuillaan maksuttoman masennustestin, jonka voit tehdä verkossa itse. Testin tuloksia tulkittaessa tulee huomioida, että tulos on vain suuntaa antava. Masennusdiagnoosin todennäköisyys kasvaa pistemäärän kasvaessa. Vähintään 12 pistettä saavista noin puolella diagnosoidaan masennnus. Voit tehdä testin muutaman päivän välein ja seurata masennuksesi kulkua. On tavallista, että masentuneen olo vaihtelee jopa päivittäin. Luotettavan diagnoosin tekemiseen tarvitaan psykiatrin tutkimus.

5 vinkkiä masentuneen mielialan hoitamiseksi

  • Helli itseäsi päivittäin jollakin tapaa, mikä tuo sinulle ainakin hetkellisesti mielihyvää. Sen ei tarvitse olla mitään suurta. Voit esim. ostaa itsellesi jäätelön, kuunnella lempimusiikkiasi, mennä metsään kävelylle, käydä kampaajalla tai hieronnassa jne.
  • Ole armollinen itsellesi. Vakavaa masennusta poteva ihminen ei kykene tarttumaan itseään niskasta kiinni ja parantua ryhdistäytymällä. Pidä kuitenkin päivärytmistä kiinni mahdollisuuksien mukaan. Pidä sosiaalisia suhteita yllä, liiku ja pidä harrastuksistasi kiinni omien voimien mukaan. Eristäytyminen voi syventää masennusta.
  • Älä syyllisty läheisten ihmisten kommenteista ja ohjeista. Masennukselle on muutoinkin tyypillistä negatiiviset uskomukset omasta itsestä. Pyri kääntämään huonommuuden tunteet kyseenalaisiksi. Esim. Olenko välttämättä huono, jos epäonnistun? Epäonnistuminen on inhimillistä. Muutkin ihmiset voivat epäonnistua.
  • Tee jotakin sellaista, mikä ruokkii luovuuttasi tai mitä et ole tehnyt aikaisemmin. Masennus on usein myös mahdollisuus saada ajan kanssa elämään jotakin uutta ja parempaa.
  • Voit purkaa paineita ns. parantavan kirjoittamisen avulla. Varaa viiden päivän ajan itsellesi aikaa 20 minuuttia kerrallaan. Istu rauhallisessa paikassa ja kirjota ilman taukoa vihkoon tai tietokoneelle vapaasti mieltäsi painavia asioita, ilman että kritisoit asioita. Kirjoituksia ei ole tarkoitus näyttää muille. Tämä parantava kirjoittaminen auttaa sinua ulkoistamaan vaikeita asioita.

Milloin on syytä hakea ammattiapua?

Masennukseen kannattaa hakea apua ajoissa. Masennuksen tärkeimpiä hoitomuotoja ovat psykoterapia ja lääkehoito. Masennuksen pitkittyessä tai syventyessä on aina viisasta kääntyä psykiatrin tai psykoterapeutin puoleen. Lievään masennukseen lyhyt psykoterapiajakso voi olla riittävä. Joskus vaikeamman depression hoidossa sekä lääkehoito että vuosia kestävä terapia voivat molemmat olla tarpeellisia. Lääkehoidon tai pidemmänkestoisen psykoterapian tarve arvioi psykiatri. Pitkäaikaiseen työ- ja opiskelukyvyn ylläpitämiseen tai palauttamiseen tähtäävään psykoterapiaan voimme hakea sinulle Kela-tukea.

Tutkimukset osoittavat kiistattomasti psykoterapian tuloksellisuuden masennuksen hoidossa. Psykoterapialla voidaan vaikuttaa niin aivojen toimintaan kuin mahdollisesti rakenteeseenkin. Psykoterapeuttisen hoidon tuloksellisuuteen vaikuttaa keskeisesti potilaan ja psykoterapeutin välillä tapahtuva terapeuttinen vuorovaikutus- ja yhteistyösuhde sekä vuorovaikutuksessa tapahtuva oppiminen.

9 kommenttia

MM82___

22.6.2015 17:58

Mitäs sit ku mikään näistä ei auta? Kuka/mikä sit auttaa?!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

toipunut

23.6.2015 01:15

Ajan kanssa auttaa, ei välttämättä heti. Vakavastakin masennuksesta on mahdollista parantua myös ilman lääkehoitoa ja psykoterapiaa. Tiedän tämän, koska olen itse parantunut, vaikka en saanut virallisen terveydenhuollon mukaista hoitoa. Paransin itse itseni. Otin itseäni niskasta kiinni ryvettyäni tarpeeksi kauan toivottomuudessa. Parantuminen voi viedä aikaa, mutta se on todellista!

Myy1978

23.6.2015 11:40

Vertaistuki. Kuulostaa niin tutulta. Jo se auttaa ,että kuulet toisen sanovan "mä niin tunnen tuon tuskan".

Nainen, 28v

25.6.2015 22:46

Jumala. Tiedän kokemuksesta.. Olin todella synkkänä, ja oli fyysisesti paha olla sen lisäksi että ajattelin negatiivisesti itsestäni ja elämästä kun minut jätettiin, tuntui että surusta ei pääse ylös..ajattelin, että haluaisin jopa satuttaa itseäni jollain tavalla että kipu näkyisi myös ulospäin..onneksi en uskaltanut. Mutta pyysin ystävääni rukoilemaan puolestani ja siinä hetkessä masentava ajattelu lähti ja sain rauhan sydämeeni, luottamuksen että Jumala kantaa. Ja tuntui, että sydämeni parani konkreettisesti. Voi kuulostaa hullulta ellei uskonasiat oo tuttuja mutta kannattaa kokeilla, mitään et voi menettää mutta voit saada uuden alun elämälle ja ennenkaikkea toivon! <3 Jeesus kuoli meidän syntien JA sairauksien puolesta, joten sen perusteella voidaan vapautua niistä kaikista.

Niinpäniina

27.6.2015 16:26

Jotenkin yllättävää että ensimmäinen päivystävä fundamentalisti on saapunut haaskalle. Taitaa tulla yllätyksenä mutta uskonto on ensimmäisenä listalla asioista jotka aiheuttavat vakavaa masennusta.

Toisaalta, kyllähän sitä jotenkin pystyy ymmärtämään että uskonnollisilla ihmisillä on pakonomainen tarve retostella ihmisten ahdingolla, ja jos mahdollista niin ajaa itsemurhaan. Mitä pahemmass jamassa on, sitä todennäköisemmin paikalle pöllähtää päivystävä fundamentalisti joka kertoo anekdootteja Oikeasta Elämästä(tm). Lasku tuleekin sitten perästä, ja matkalle jäävät kaikki ihmissuhteista na perheestä alkaen. Jossain vaiheessa lähtee omaisuus jos sitä on, ja lopulta henki.

Kirkon ja uskonnon tavoite kun ei ole (eikä ole koskaan ollutkaan) vähentää kärsimystä ja pahoinvointia vaan ylläpitää status quo. Instanssi joka imee elinvoimaa ihmisten ahdingosta ei koskaan auta vaan pitkittää ahdinkoa niin kauan kuin mahdollista.

Anssi63

24.6.2015 23:25

Parasta mitä aiheesta olen 20 vuoden aikana nähnyt: http://youtu.be/XiCrniLQGYc (WHO:n tietoiskuvideo)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KAIKKI KEINOT

25.6.2015 18:22

En ihan menisi sanomaan, että ilman apua, itseään niskasta kiinni ottamalla paranee. Jos on Vakavasti masentunut, niin maailma voi näyttää pelkästään mustalta eikä siinä jaksa ajatella omaa tai muiden "niskaa". Minusta on syyllistävää käskeä edes "ottamaan itseään niskasta kiinni". Ei Vakava masennus ole laiskuutta jonka voi noin vain lopettaa.
Uskon kuitenkin, että ajan kanssa voi helpottaa, mutta siinä apuna on hyvä käyttää kaikki keinot vertaistuesta, osastohoidosta, lääkehoidoista terapiaan. Itse uskon myös puhuvani kokemuksesta ja Vakavasta masennuksesta itsemurhayrityksineen selvinneenä. Aikaa tosiaan tarvitsin ja paljon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sdeli

24.8.2015 17:57

Olen samaa mieltä. Mulla kun on vielä tiheästi toistuvia masennusjaksoja niin todella vaikeaa ajatella että olisin toipunut vain ryhdistäytymällä. Tehdä pitää mitä pystyy mut aina ei pysty.

Tilppa

13.10.2015 18:43

Ihminen, joka sanoo toipuvansa vakavasta masennuksesta "itseään niskasta kiinni ottamalla" ilman lääkehoitoja ja terapioita, ei ole ollut vakavasti masentunut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi