Flash mob -tempauksella muistutettiin lasten oikeuksista

Samalla tapahtuma promotoi tulevaa Unelmille Siivet -hyväntekeväisyyskonserttia.

Nuorten flash mob -tempaus valtasi Narinkkatorin.
Nuorten flash mob -tempaus valtasi Narinkkatorin.

Lapsen oikeuksien päivää vietettiin eilen juhlavin menoin Helsingin keskustassa, kun peräti 150 nuorta tanssijaa esiintyi Kampin Narinkkatorilla. Lasten Oikeuksien Tuki Ry:n järjestämällä flash mob -tapahtumalla haettiin lisää näkyvyyttä kansainväliselle teemapäivälle, jota vietetään vuosittain 20. marraskuuta.

"Lapsille on tärkeää, että heidän näkemyksensä, mielipiteensä ja huolenaiheensa
otetaan huomioon kaikissa lasta koskevissa päätöksenteoissa", toteaa tapahtuman koordinoja Anna Junnila.

"Jokainen on joskus kokenut kiusaamista tai eriarvoisuutta. Lapsen oikeuksien päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia."

Flash mob on tapahtuma, jossa joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee ennalta sovittuna ajankohtana jotain odottamatonta. Narinkkatorilla esiintyneet Tanssikoulu DCA:n oppilaat olivat nähneet paljon vaivaa sen eteen, että tempaus säilyi salaisuutena loppuun asti. Iltapäiväruuhkasta huolimatta moni ohikulkija jäi seuraamaan, kun nuoriso pisti parastaan teinipoppari Robinin Erilaiset -biisin tahtiin.

"Tanssijat ovat eri ikäluokista, vanhimmat 16-vuotiaita ja nuorimmat ala-asteikäisiä. He ovat harjoitelleet ahkerasti osaavien ohjaajien opastuksella, ja odottaneet innolla pääsyä estradille", Junnila kertoo ylpeänä.

Flash mob -tempauksella haluttiin myös kiinnittää huomiota 3. joulukuuta järjestettävään Unelmille Siivet -hyväntekeväisyyskonserttiin, jossa esiintyvät muun muassa Robin, Kidsing-voittaja Jenni Jaakkola, Haloo Helsinki!, Idols-voittaja Diandra sekä laulaja Sanni.

Kamerakännykät lauloivat kun nuoret tanssijat pääsivät esittelemään taitojaan yleisölle. Vaudikkaan esityksen päätteksi hymy oli herkässä:

"Harjoittelimme koreografiaa kolme viikkoa, ja se meni loppujen lopuksi tosi hyvin", iloitsevat Ronja ja Anna.

Konkareita ei esiintyminen jännitä, päinvastoin. Tyttöjen mielestä samanlaisia tempauksia saisi järjestää enemmänkin.

"Erityisesti kun kyseessä on näin tärkeä aihe", Ronja huomauttaa.

Unelmille Siivet -hyväntekeväisyyskonsertti 3.12. Lisää tietoa tapahtuman nettisivuilta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi