Hullu Kampus

Millaista on akateeminen hulluus?

”Välillä tekee mieli painaa kaasu pohjaan ja ajaa päin seinää, siksi autolla ajaminen pelottaa. Läheiseni kärsisivät liikaa.”

Laura, 22 vuotta, opiskelee Helsingin yliopistossa toista vuotta. Ensimmäisen vuoden keväällä hänen syömishäiriönsä muuttui masennukseksi ja itsemurha-ajatuksiksi.

”Olen kärsinyt bulimiasta jo vaihto-oppilasvuodesta lähtien. Oksentamisesta tuli painonhallintakeino, kun Saksassa ruoka oli niin rasvaista.”

Laura ahmi ja oksensi koko ensimmäisen opintovuotensa, kunnes poikaystävä käski mennä hoitoon.

”Kävin ravintoterapeutilla ja aloin syödä ruokataulukon mukaan. Ahmimiskohtaukset saavat alkunsa siitä, että jotain ravintoainetta: rasvaa, proteiinia tai hiilihydraatteja, ei ole saanut riittävästi. Ruokataulukko takaa, että kaikkea saa riittävästi. Muutaman kuukauden voin ihan hyvin ja päätin alkaa syödä oman arvioni mukaan.”

Mutta Laura masentui.

”Ilmeisesti masennuksen laukaisi se, että en enää oksentanut. Bulimia oli oire jostain ja koska oireen syy ei ollut kadonnut, tuli tilalle uusi oire. Kotoa lähteminen oli todella vaikeaa. Joskus matkalla luennolle, hyppäsin pois metrosta puolitiessä, koska en vain kestänyt ajatusta luennosta. En tiedä miksi.”

Oksentaminenkin alkoi uudelleen.

”Tänä talvena bulimia muuttui tosi pahaksi. Oksensin neljäkin kertaa illassa. Aikaisemmin oksensin syötyäni jääkapin antimia, nyt ostin kaupasta oksennettavaa: metvurstia, perunasalaattia. Inhottavaa, siihen menee niin paljon rahaa ja muutenkin joutuu syömään hernekeittoa melkein päivittäin. Ahmimis- ja oksentamisruokaan käytetyillä rahoilla saisi kunnon ruokaa. Pelkotilat ja yöahdistus olivat uusia oireita.”

Lauran opiskelukaverit eivät tiedä hänen masennuksestaan tai bulimiastaan.

”Pahimmat päivät olen vain koulusta poissa.”

Laura sanoo masentuneensa toisen opintovuoden syksyllä entistä enemmän, koska opinnot junnasivat paikallaan.

”Ensimmäisenä vuonna sai olla edes tyytyväinen siihen, että oli saanut paljon aikaan. Tein koko ajan jotain opintoihin liittyvää. Jopa harrastukseni liittyi opintoihini. Nyt minulla on rästissä kymmenen tenttiä, vaikka olen osallistunut luennoille. Ahdistaa pelkkä ajatuskin mennä opettajan luokse anomaan, että saisin tehdä tentin myöhemmin.”

Laura toivoo pääsevänsä pian Kelan maksamaan monivuotiseen terapiaan. Kolmannen opintovuoden hän keskittyy hoitamaan päänsä kuntoon.

”Isäni ihmettelee, kuinka voin olla niin ahdistunut, koska olen aina ollut ulospäinsuuntautunut ja iloinen.”

Enkä olisi uskonut minäkään. Olin istunut Lauran vieressä kolme luentoa ja kopioinut häneltä muistiinpanot. Tietämättä, että hän ehkä luennolla on miettinyt itsemurhaa.

Tutkimuksen mukaan Lauroja on korkeakouluissa yhä enemmän. Joka neljäs opiskelijoista on hyvin stressaantunut. Joka viidennellä korkeakouluopiskelijalla on psyykkisiä ongelmia. Siis joka viidennellä tulevalla lääkärillä, juristilla, ekonomilla, diplomi-insinöörillä, näyttelijällä ja opettajalla.

”Opiskelijoiden mielenterveyshäiriöt ovat muuttuneet. Kun 30 vuotta sitten kärsittiin jännityksestä, pelokkuudesta ja arkuudesta, nyt kärsitään masennuksesta ja syömishäiriöistä. Masennusta ja syömishäiriöitä diagnosoidaan opiskelijoilla jatkuvasti enemmän. Henkilökunnallamme on käsitys, että opiskelijoiden mielenterveyshäiriöt ovat vakavoituneet”, kertoo Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön, YTHS:n, psykiatrian ylilääkäri Kari Pylkkänen. Sekä masennus että syömishäiröt saattavat johtaa kuolemaan.

Vuoden alussa YTHS joutui julkaisemaan erillisen hammasoppaan, koska opiskelijoiden syömishäiriöiden aiheuttamia hammasvaurioita nähdään hammaslääkärissä jo harva se päivä. 20-30-vuotiaita ikäluokkansa primuksia pitää kirjallisesti kehottaa: ”hankkimaan mukavia harrastuksia, jotteivät he koko ajan ajattelisi arvosanoja.”

Eikä ilmeisesti ihan turhaan, sillä joka kymmenes korkeakoulussa opiskeleva nainen, yhteensä 7 000, kärsii tai on kärsinyt syömishäiriöstä. Ja potentiaalia riittää: 35 000 kokee itsensä liian lihavaksi. Tosi asiassa ylipainoisia naisia oli korkeakoulussa vain 7 000.

YTHS ei ole kyennyt vastaamaan opiskelijoiden lisääntyneeseen avunhuutoon, koska resurssit eivät ole kasvaneet opiskelijamäärän kasvun myötä ja kentälle jää paljon avuntarvitsijoita.

YTHS, opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä järjestö Nyyti ja korkeakoulut ovat yhdessä alkaneet setviä ongelmaa.

”Olemme miettineet esimerkiksi Sibelius- Akatemian, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun henkilökunnan ja YTHS:n kanssa yhdessä kyseisen oppilaitoksen opiskelijoiden erityisongelmia. Teknillisessä korkeakoulussa toteutettiin 2000 ja 2001 mielen hyvinvointiprojekti ja sen puitteissa järjestettiin muun muassa keskusteluiltoja”, kertoo Nyyti r.y:n toiminnanjohtaja Helena Partinen.

Rikhardinkadulla sijaitsevan Nyyti ry:n päämajaan pääsee kahdesta ovesta. Toinen on yksityisempi: jos joku haluaa tulla puhumaan kenenkään näkemättä.

Yhdistyksen päivystäjät – korkeakouluopiskelijoita hekin – saavat yli 400 yhteydenottoa vuodessa pääasiassa sähköpostitse tai puhelimitse. Yleisin syy yhteydenottoon ovat opinto-ongelmat. Hyvänä kakkosena ja kolmosena ovat parisuhdeongelmat ja masennus.

Puhelinapu on tarpeen; joka kymmenennellä opiskelijalla ei ole lähipiiirissä ketään, jonka kanssa keskustella asioistaan ja jolta saisi tukea.

”Sähköpostit, joista voi päätellä että kirjoittaja on jo sairastunut, ovat nykyään meidänkin arkipäivää”, kertoo Partinen. Siis tapauksia, joissa lohduttava olkapää ei enää riitä, vaan tarvitaan jo lääkärin apua.

”Päivystäjiemme työnohjaaja YTHS:ssä on todennut, että meille ottavat yhteyttä vielä vakavammat tapaukset kuin heille. Ehkä opiskelijat ajattelevat, että YTHS:ssä on niin pitkä jono, että hoitoon pääseminen on hidasta. Tai sitten he eivät vielä tunnusta olevansa pahoin sairaita.”

Mikko, se täydellinen tarina. Kuuden laudaturin ylioppilas, taloustieteen opiskelija. Euroopassa opiskellessaan Mikko sai tutkimustyöstään parhaan mahdollisen arvosanan. Ja nyt hän aloitti lopputyönsä tekemisen Suomessa.

Aihe oli haastava, tilaaja oli suuri yritys; nyt ratkottiin todellista ongelmaa. Hän keräsi aineistoa puoli vuotta kolmessa vuorossa. Kun haastatteluaineiso oli koossa, työn deadline jo lähestyi: tilaaja odotti tuloksia parin, kolmen kuukauden päästä. Mikko kuvitteli, että purkaminen kävisi käden käänteessä. Mikko ei huomannut, että työ oli hänelle liian raskas ja että aikataulu karkaisi käsistä.

”Hyvin menee”, oli viesti yritykselle ja ystäville, joiden kysymykset työn etenemisestä raivostuttivat.

Hän teki monotonista työtä lähes vuorotta. Purkamiseen meni vuosi. Mikosta tuli alakuloinen ja hän eristyi ystävistään. Puolentoista vuoden intensiivisen työn jälkeen hän piti loman, joka muuttui sairaslomaksi. Vaikea masennus, alle 30-vuotiaana.

Toipumiseen meni puolitoista vuotta. Vasta sitten hän pääsi uudestaan opinnäytetyönsä kimppuun.

Tilanne olisi voinut olla toinen, jos Mikko olisi saanut opinnäytetyöhönsä ohjausta”, sanoo Partinen.

Nyyti järjestää graduntekijöille niin sanottuja tukiryhmiä. Ryhmiä on myös syömishäiriöisille ja jännittäjille. Kodinomaisessa keskusteluhuoneessa kuudesta kymmeneen osanottajaa vertaa kokemuksiaan asiantuntijan ohjauksella. Helpottavatko kukkaverhot, televisio ja matto avautumista? Palautteesta päätellen kyllä.

”Ryhmät eivät ole terapiaryhmiä, kutsumme niitä kasvuryhmiksi. Olemme ottaneet syömishäiriöryhmään ihmisiä, jotka tarvitsisivat lääkärinhoitoa, jos vaikka syömishäiriöinen uskaltaisi tunnustaa sairautensa ryhmässä ja hakeutuisi lääkärin hoitoon.”

Joka lukukausi alkaa uusi ryhmä. Ryhmään ei voi noin vain mennä. Halukkaat haastatellaan ja haastatteluissa mitataan muun muassa sitoutuminen ongelman käsittelyyn.

Mutta miksi opiskelijat sekoavat?

”Yhteisöllisyyden murtuminen on johtanut todella yksilökeskeiseen ajatteluun. Kiinteää perheyksikköä ei enää ole, eikä kaikilla vanhemmilla ole riittävästi aikaa lapsilleen. Ensimmäiset merkit, heikot, tästä nähtiin päiväkodeissa ja kouluterveydenhoidossa jo 15 vuotta sitten. Tehokkuuden, menestymisen ja tuottavuuden aikakausi ei suo aikaa normaalille väsymiselle tai surulle. Elämään kuuluvat tunteet ja paha olo. Nyt niihin halutaan ottaa vain lääke”, uskoo Partinen ja sanoo opiskelijoiden omaksuneen hyvin nykyisen arvomaailman.

”Opiskelija pyytää lääkäriltä sähköpostitse beetasalpaajareseptiä jännitykseen. Kun lääkäri pyytää vastaanotolle ja ehdottaa jännittjäryhmää, nuori toteaa, ettei hänellä ole aikaa.”

”Ei ole aikaa”, ilmoitti anoreksiaan sairastunut 42-kiloinen tyttö, kun YTHS:n sisätautilääkäri kertoi kuolemanvaarasta, jollei tämä menisi vuodeosastolle hoitoon.

Myös YTHS:n Pylkkänen hakee syitä yhteiskunnasta:

”Syömishäiriöt liittyvät yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa yksilön merkitys korostuu entistä enemmän suhteessa ulkomaailmaan. Luokkiin tai yhteisöihin kuulumattomuus, eräänlainen irrallisuus, edellyttää ihmisen jatkuvasti kykenevän määrittelemään itsensä suhteessa muihin. Elämässä pitää jatkuvasti sietää epävarmuutta.”

Pylkkäsen mukaan opiskelijan työssä lieväkin mielenterveydenhäiriö saattaa hidastuttaa opiskeluja merkittävästi. Opintoihin on kyettävä keskittymään 100-prosenttisesti. Siksi hoitoon hakeudutaan helpommin.

”Opiskelijat ovat erityisen haavoittuvaisia mielenterveyshäiriöille. Opiskeluaika on hyvin itsenäistä, mikä vaatii paljon henkistä kapasiteettia.”

Opiskelijoilla ei Pylkkäsen mukaan ole enempää mielenterveyshäiriöitä kuin koko väestöllä. Mutta hyvää opiskelijoiden mielenterveyshäiriöt eivät lupaa: ongelmien todennäköisyys nimittäin kasvaa ikääntyessä.

Partinen on huolissaan myös opiskelijoiden fyysisestä kunnosta.

”Uskoakseni opiskelijat ovat huonommassa fyysisessä kunnossa kuin aikaisemmin. Eikä mieli voi olla terve, jos keho oireilee.”

Pieniin murheisiin Partinen suosittelee juoksulenkkiä. Säännöllinen liikunta ehkäisee mielenterveysongelmia.

”Kukaan opiskelukavereistani ei arvaa, että kärsin masennuksesta ja paniikkihäiriöistä. Olen reipas ja ulospäinsuuntautunut ja yrittänyt mahdollisuuksien mukaan pitää yllä tätä kuvaa. Olen ollut pahimpina aikoina jonkin verran pois ryhmätöistä ja luennoilta, mutta syyhän voi olla vaikka mikä. Ehkä terveimmän oloiset ovat aina sairaimpia”, kertoo Sami, 24 vuotta. Sami ei näytä takapulpetin pojalta: hiukset ovat nyt vihreät.

Samin ongelmat alkoivat pian sen jälkeen, kun hän muutti Itä-Suomesta Helsingin yliopistoon opiskelemaan taloustiedettä.

”Uusiin ihmisiin tutustuminen oli vaikeaa. Olin yksinäinen, en viettänyt aikaa opiskelukavereideni kanssa vapaa-ajalla. Kävin töissä ja luin tentteihin. Mitä enemmän olin yksin, sen enemmän luin.”

Puolen vuoden päästä opinnot alkoivat tuntua merkityksettömiltä. Sami sai paniikkikohtauksia tenteissä ja luennoilla.

”Tuli yhtäkkiä tarve päästä sieltä pois, heti. En pystynyt enää keskittymään tenttikysymykseen, vaan haudoin vain pakoa salista. En osannut selittää sitä järkevästi. Enkä voinut kertoa kenellekään. Pelkäsin, että opiskelukaverini pitäisivät minua kahelina. Eihän mitään pelättävää ollut.”

Paniikkikohtauksia seurasi masennus. YTHS:n lääkäri määräsi masennus- ja paniikkihäiriölääkkeet.

”Aina kun menen tenttiin, otan lääkkeen.”

Sami oli kuitenkin tunnollinen opiskelija. Lääkityksessäkin hän suoritti 60 opintoviikkoa vuodessa.

”Yliopistossa annetaan koko ajan ymmärtää, että valmistua pitää. Opinto-ohjaajakin on antanut rivien väleistä lukea, että turha ottaa paljon sivuaineita, kunhan valmistut. Eikä yliopistossa synny opiskelijoiden välille juuri ryhmähenkeä. Yliopiston pitäisi järjestää enemmän virallista toimintaa opiskelijoille.”

Nyt Samilla on jo ystäviä, pääasiassa pääkaupungin muista korkeakouluista. Ja heitä yhdistää ainakin yksi asia.

”He kaikki ovat kärsineet masennuksesta.”

Tutkimuksen mukaan akateemiset pojat ovat terveempiä kuin tytöt. Naisista 28 prosenttia ja miehistä vain 15 prosenttia ilmoitti, että joskus viiraa. Kari Pylkkänen ei tätä täysin niele.

”Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa käytetty mittari alimittasi poikien häiriöitä. Esimerkiksi syömishäiriökysymykset koskettivat lähinnä tyttöjä. Naiset myös raportoivat hanakammin omista häiriöistään. Lisäksi poikien vastausprosentti oli huonompi. Ehkä pahoista ongelmista kärsivät pojat ovat jättäneet kokonaan vastaamatta yksinkertaisesta syystä: he eivät enää kykene vastaamaan.”

Mielenterveyshäiriöstä kärsineestä opiskelijasta voi kuitenkin tulla hyvä lääkäri, juristi, diplomi-insinööri, opettaja, tutkija tai mikä vaan.

”Korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyshäiriöt eivät vaadi yhtä usein sairaalahoitoa kuin koko väestön. Mitä nuorempana häiriöön on puututtu, sen todennäköisempää, että nuori parantuu. Opiskeluajan mielenterveyshäiriöt eivät ennusta huonoa menestystä elämässä. Me olemme nähneet todellisia menestystarinoita. Opiskelijoista, jotka ovat olleet hoidossamme, on moni päätynyt merkittäviin tehtäviin yhteiskunnassa.”

Korkeakouluissa on eroja

Kauppakorkeakouluissa käytetään korkeakouluista eniten alkoholia. Suurin kuluttajaryhmä kauppakorkeakouluissa ovat 22–24-vuotiaat miehet, jotka kuluttavat alkoholia 7,3 kg vuodessa. Määrä vastaa kossusnapsia päivittäin.

Korkeakouluopiskelijamiehistä 24 % ja -naisista 17 % on kokeillut huumeita. Kauppakorkeakouluissa huumeita on kokeiltu tai käytetty eniten, matemaattis-luonnontieteellisissä ja lääketieteellisissä tiedekunnissa vähiten.

Luotettava keskustelukumppani on useammalla naisella kuin miehellä. Vähiten luotettavia keskustelukumppaneita on teknillisten korkeakoulujen pojilla. Yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa opiskelevilla pojilla on pojista eniten luotettavia keskustelukumppaneita.

Syömishäiriöteoriat

1. Kehitysteoria
Lapsen syömä ruokamäärä kasvaa iän myötä. Lisääntyneen ravinnon energia kuluu kasvuun. Tyttöjen energiantarve vähenee kasvupyrähdyksen jälkeen, 14 ikävuoden jälkeen. Jos tyttö syö yhtä paljon kuin ennen, hän lihoo. Kiinnittäessään huomiota painonnousuun, hän oppii laihduttamaan.

2. Sosiaalinen teoria
Länsimaiset tiedotusvälineet tarjoavat ristiriitaisia viestejä ruoasta. Hoikka nainen esitetään mainoksissa menestyvänä, terveenä, suosittuna ja viehättävänä. Kanadalaistutkimuksen mukaan tytöt uskovat, että laihuus auttaa heitä saamaan poikaystävän ja hyvän työn. Toisaalta mainoksissa myös jatkuvasti esitellään, kuinka hyvää ruoka on.

3. Psykologinen teoria
Joidenkin persoonallisuustestien mukaan anoreksiasta kärsivät naiset ovat muita neuroottisempia ja he kokevat enemmän itseinhoa kuin muut naiset. Toiset testit ovat osoittaneet tulokset vääriksi: syömishäiriöisen persoonallisuutta ei voi erottaa ns. terveiden persoonallisuuksista. Yhden psykologisen teorian mukaan ruoka on lihaville rakkauden korvike. Vajaavainen persoonallisuus -teorian mukaan anoreksia on aikuistumisen ja naiseksi kasvamisen pelkoa.

4. Fysiologinen teoria
Väitetään, että bulimikkojen aivoissa on liian alhainen serotoniini- ja veressä liian alhainen tryptofaanitaso. Uskotaan, että anorektikko jatkaa laihduttamistaan, koska voi koko ajan niin hyvin, sillä nälkiintyminen ja liikunta lisäävät aivoissa opioideja, jotka parantavat mielialaa.

Lähteet: Korkeakouluopiskelijoidenterveystutkimus 2000 ja Abraham ja Llewelyn-Jones: Syömishäiriöiden luonne ja hoito.

1 kommentti

renza

13.8.2003 22:08

teemme opinnäytetyötä syömishäiriöistä, kaikenlainen apu (mailin muodossa esim) olisi tarpeen! kiitos

eterno_sospetto@hotmail.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi