Intuitio vs. järki

Loistavat ideat eivät synny vain puurtamalla. Alan huiput käyttävät myös intuitiota.

Omm. Simmut kiinni. Kuningasajatus lähestyy päätäsi.
Omm. Simmut kiinni. Kuningasajatus lähestyy päätäsi.

Uudet keksinnöt tai upea taide eivät synny laput silmillä puurtamalla. Monet alansa huiput käyttävät kovan työnteon lisäksi hyväkseen intuitiota eli välitöntä ei-tietoista ajattelua. Intuitiivinen mieli on rento, automaattinen, emotionaalinen ja assosiatiivinen. Suomalaistutkijat haluavat puhdistaa intuition hörhöleiman.

"Tiede on teilannut käsityksen rationaalisesta ihmisestä. Ajattelemme sekä loogisesti että intuitiivisesti, ja erehtymisvaara vaanii molempia", väittävät Aalto-yliopiston tutkijat Samu Mielonen ja Asta Raami.

"Intuitio on ajattelun luonnollinen ja välttämätön osa."

Ihmiselle on tyypillistä ajatella ensin nopean intuitiivisesti. Rationaalinen päättely seuraa perässä. Se on hidasta, kontrolloitua, loogista ja työlästä. Neurologian tutkimuksessa on käynyt ilmi, ettei rationaalinen päättely onnistu, jos intuitiivisen ajattelun alue on tuhoutunut. Potilas ei pysty edes yksinkertaiseen arkiseen päätökseen. Mielosen ja Raamin mukaan kulttuurissamme harjoitetaan vain rationaalista ajattelua, vaikka intuition tärkeys on tunnustettu matematiikassa, yritystoiminnassa ja useilla tieteenaloilla. Intuitiosta on eniten apua silloin, kun on kiire ja/tai tietoa on liian paljon, tai liian vähän, tai kun pitää keksiä jotain uutta. Intuitio on erityisen tärkeää sosiaalisessa toiminnassa. Yhdistettynä empatiaan se auttaa ymmärtämään itseä ja muita.

Useat Nobel-palkinnon saajat ovat kertoneet saaneensa läpimurtoideansa kuin salamana taivaalta. Psykologi Herbert Simonin mukaan intuitio on tunnistamista. Ekspertit saavat loistavimmat ideansa ehkä juuri siksi, että heillä on niin paljon (suurelta osin tiedostamatonta) tietoa alaltaan. Mathias Pessiglionen johtamassa englantilais-ranskalaisessa tutkimuksessa kävi ilmi, että ihmiset lukevat alitajuisesti signaaleja ja oppivat niiden seuraukset. Tällainen ei-tietoinen osaaminen voi tehdä joidenkin intuitioista niin osuvia.

Harvardin ja Kalifornian yliopistojen tutkimuksessa koehenkilöille näytettiin kolme kahden sekunnin videoklippiä eräästä professorista. Ihmiset pystyivät muutamassa sekunnissa arvioimaan proffan energisyyden ja sympaattisuuden. Ventovieraiden intuitiiviset arviot olivat myös täysin samansuuntaiset professorin omien opiskelijoiden käsitysten kanssa. Päätöksentekoa tutkineet Daniel Kahneman ja Amos Tversky ovat havainneet, että ihmiset omaksuvat mentaalisia oikopolkuja. Pika-arviot säästävät aikaa ja vaivaa. Ne toimivat usein hyvin, mutta laukaisevat joskus illuusioita ja väärinkäsityksiä. Opitut assosiaatiot saattavat vaikuttaa tunteisiimme harhaanjohtavasti. Jos joku isonenäinen on joskus kohdellut meitä kaltoin, saatamme pitää tuntemattomiakin isonenäisiä automaattisesti epämiellyttävinä.

Harvardin, Virginian ja Washingtonin yliopistojen tutkimuksessa kaikissa ihmisissä paljastui intuitiivista syrjintää suhteessa ikään, sukupuoleen ja rotuun. Omien ennakkoluulojen tunnistaminen auttaa muuttamaan ajattelua ja käytöstä todellisuuden suuntaan. Monet intuitiiviset pelot ovat epärealistisia, kuten lentopelko (matka kentälle on reissun vaarallisin pätkä). Psykologi David Myersin mukaan intuitio on mahtava voima oikein käytettynä, mutta voi johtaa vaarallisesti harhaan, jos ylitunteilemme tai aliajattelemme. Älykäs ajattelija arvioi todisteet, testaa päätelmät ja huomioi tulevaisuuden.

Mistä intuitio tulee?

"Biologiasta tai vaistoista, asiantuntijuudesta, kokemuksesta ja tietoisuuskentästä tai sen ulkopuolelta. Kaikilla on intuitiota, mutta kaikki eivät uskalla käyttää sitä", kertoo seitsemän vuotta luovuutta ja intuitiota Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriossa tutkinut ja opettanut Asta Raami. Tutkimukset ovat kiinnostaneet kansainvälistä tiedeyhteisöä: "Intuitiovalmennus on aika uutta. Jo muutamilla opetuskerroilla ihmiset alkavat ymmärtää sitä paremmin", sanoo Raami.

Asta Raamin pikavinkit intuition kehittämiseen:

  1. Kehitä havaintokykyäsi ja kiinnitä huomiota siihen mitä havainnoit. Karsi ulkoiset ärsykkeet, tyhjennä tietoinen mieli ajatuksista ja tarkkaile omia sisäisiä aistimuksia ja tuntemuksia.
  2. Paranna erottelukykyäsi. Yritä erottaa havainnot peloista, toiveajattelusta ja tunnekiintymyksistä.

Lähteet: Scientific American 6/2008. Tiede 8/2008. Scientific American Mind 3/2007. HS Vieraskynä 1.5.2011. Aikuiskasvatus 4/2011.

2 kommenttia

analuutikko

1.2.2012 10:38

Intutitio vaatii rohkeutta ja heittäytymistä epämukavuusalueelle. Varman päälle pelaaja ei uskalla ottaa mitään riskiä, eikä sen takia voi koskaan onnistua luomaan mitään uutta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PaulaT

3.2.2012 20:03

Suosittelen mindfullness harjoitteita intuition kehittämiseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi