Kuultua

Helsingin ravintolauutiset.

Kaj Stenvallin ankka-aiheisia maalauksia Kappelissa.
Kaj Stenvallin ankka-aiheisia maalauksia Kappelissa.
Kappeli avasi

Helsinkiläisten olohuoneeksi julistautuva Kappeli on avattu pitkään kestäneen remontin jälkeen. Kaisa Blomstedtin suunnittelemassa salissa on kunnioitettu rakennuksen historiallisia piirteitä kattokoristeineen. Kellarin seinistä on kaivettu esiin alkuperäisiä, 160 vuotta vanhoja seinämaalauksia. Kaj Stenvallin ankkataulut koristavat kellarin seiniä 6.5. saakka.

Mikonkadusta ravintolakatu
Ilta-Sanomat uutisoi viime viikolla Sakke Järvenpään ja Hullun Kukon ravintoloitsijoiden suuresta ravintolahankkeesta Mikonkadun ja Kaisaniemenkadun kulmaan. 650-paikkainen ravintola aukeaa ensi kesän loppupuolella. Cityn saamien tietojen mukaan lähes koko Mikonkatua ollaan pyhittämässä parin vuoden aikajänteellä ravintolakaduksi, jossa olisi kesäisin terasseja vieri vieressä. Myös Mika Salo on puheissa yhdistetty Järvenpään projekteihin.

Cityn Ravintolaklubi starttaa
Cityn RavintolaKlubi starttaa. Kyseessä on valtakunnan ensimmäinen mobiiliravintolapalvelu, jossa jäsenet saavat sisäpiirin tietoa ravintoloiden tapahtumista ja tarjouksista matkapuhelimiinsa. Klubiin liittyminen ja tiedon vastaanottaminen on täysin ilmaista. Klubiin liitytään osoitteessa www.city.fi RavintolaKlubin isäntänä toimii Hartwall.

STTV sulkee Kallen muutamaksi päiväksi
Kaarle XII on saanut Tuotevalvontakeskukselta näpäytyksen suositellun asiakaspaikkamäärän ylityksistä. Kalle joutuu pitämään ovensa kiinni 3.-5.5. Monet ravintolat ovat olleet tehovalvonnassa kevään aikana. Pannan aikana Kaarlen toilettitiloja laitetaan kuntoon.

Oasis kesäajassa
Hietalahdenrannan Oasis on siirtynyt kesäaikaan ja kaikki asiakaspaikat ovat käytössä sään salliessa. Kaikkiaan terassipaikkoja ravintolassa on n. 260. Listalle on otettu vaikutteita mm. Aasiasta, Australiasta ja Uudesta-Seelanista.

Amarillo uudisti listansa
Amarillon uudelle listalle on otettu mm. kana- ja katkarapupohjaisia keveämpiä vaihtoehtoja, kuten hedelmäinen Fresh and Light Chicken ja Shrimp Burrito. Listaa on kevennetty asiakkaiden toivomuksesta.

Hima & Sali avasi Kaapelilla
Kaapelitehtaan uusi ravintola, Hima & Sali on avattu. Moderniksi sisustetun ravintolan takana ovat mm. PopZoon toimitusjohtaja Vesa Ristimäki, Jussi Lähde ja Sling Innin toinen vetäjä Kalle Alajoki. Ravintolasta avattiin aluksi vain puolet, sali saadaan auki syksyllä.

Hesperiaan Stereoklubi
Stereo Club starttaa Hesperiassa perjantaina 27.4. ja toimii tiloissa pari kertaa kuussa. Musiikista vastaa pääosin Mr A, mutta avajaisissa ovat mukana mm. Sodasta tuttu Dj Mikafabian sekä Lontoosta kiikutettu Corrina Joseph.

Parsaa, parsaa!
Kevään suosikkiherkku parsa on pääosassa Sipulissa. Keittiön uusi pomo Tapio Laine valmistaa parsa-annoksia sekä lounaalla että iltaisin, jolloin on erityinen parsamenu. Iltakokonaisuuden kruunaavat parsahilloke ja parsa-valkosuklaajäätelö. Rajoitetusti on tarjolla myös ranskalaista villiparsaa.
Parsa ja sesongin muut herkut on teemana myös Lasipalatsin ravintolassa 3.5.-3.6. Listan sisältö on vielä kehittelyvaiheessa. Samaisen ravintolan talvisilla Bliniviikoilla myytiin yli 7000 bliniä.

Kreetalaista Hietalahteen
Hietalahden hallissa avataan marraskuussa kreetalainen ravintola Knossos. Ravintoloitsijaoikeudet nappasi tamperelainen Kreetan Ruokakeskus. Pohjoismaiden suurimpaan kreetalaiseen luvataan runsaasti luomu- ja kasvisruokaa.

Jenkkiherkkuja
Ruoholahden olutpyhättö One Pint tarjoaa pienen erän amerikkalaisten pienpanimoiden olutherkkuja. Viimeinen tilaisuus päästä maistamaan Helsinki Beer Festivalilla esiteltyjä Brooklynin suklaa-stoutia ja Monster-ohraviiniä, Roguen chili-olutta tai Shakespeare-stoutia ja Magic Hatin yhdeksikkö-alea koittaa nyt.

Kanavarannassa paras palvelu
Kanavaranta nappasi kolmatta kertaa parhaan palvelun palkinnon. Ravintolassa kiitettiin ystävällistä ja iloista, asiakkaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin noteeraavaa palvelua. Kunniamaininnan saivat Palace ja Papá Giovanni. Runsaasti ääniä keräsivät myös Lehtovaara, Lyon, Savoy, G.W. Sundmans ja Teatteri. American Expressin järjestämään vuosittaiseen äänestykseen osallistui 1 300 ravintola-asiakasta.

Tumma kevät Kaloissa
Kuuden ”Kala”-ravintolan (Vastarannan Kiiski, Janoinen Lohi jne.) kevään nimikko-olut on hanassa tarjottava Mild. Prosenteissa miedon, mutta väriltään tumman ja maultaan runsaan oluen valmistaa vuosi sitten aloittanut Stadin Panimo.



Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...

Lue lisää: Ravintolat

Hanabarometri mittaa oluiden menekkiä
Kahden kuukauden välein suosituimmat oluet rankataan, ja kaksi vähiten...
Spy hard
Kun muut bailaavat, me vakoilemme
Ravintolauutiset: Turku
Terassit lähikuvassa
Missä aurinko paistaa aina? Ja mitä... 10
Kuultua
Helsingin ravintola- ja... 6
Kuultua: klubit
Helsingin klubiuutiset 4
Silmänruokaa keittiössä
Helsinkiin rantautunut... 2
Isku venäläiselle klubille
Eroon ennakkoluulosta: käy... 101
Unelmien after work?
Mitä siellä syödään? Entä juodaan? Lukijat kertovat.
Multiravintola Mecca avaa!
Lontoo ja Barcelona kohtaavat... 13