Extreme-haaste

  • lindagee

Ei ollut vaihtoehtoja. Olin jo siirtänyt pahasti lohjenneen hampaan korjausta kertaalleen, eikä tältä suositulta hammaslääkäriltä aikoja noin vaan saa. Hän huolehti aiemmin kalustostani taidolla n. 25 vuotta, mutta sitten oli siirryttävä julkiselle puolelle useammastakin syystä, jotka kohta alkavat olla epäolennaisia. Vaapunkin nyt 'sekakäyttäjänä' julkisen ja yksityisen palvelun välimaastossa vuorotellen. Anyway, muuta aikaa ei ollut tarjolla kuin minulle järkyttävän varhainen 11.30. Vielä viimeiseen asti kiemurtelin ahdistuneena, ja mietin pitäisikö sittenkin perua... Päädyin kuitenkin valvomaan yön. En voinut vaipua kunnon uneen, koska sieltä syvyyksistä hereille ponnistautuminen on jytkivän rytmihäiriön ja kuvotuksen paikka.

"Voi tulla sille suklaa-addiktiolle lisähintaa" tämä kuivakkaan huumorin mieltynyt hammaslääkäri toivotteli lähtiäisiksi. Epäilemättä tulee, ja on jo tullutkin. Tommonen rohkeempi lohkeama on aina satanen per hammas, jos piisaakaan. Jos hammas kokonaan hajoaa paikan alta, joudutaan juurihoidon ja täysrestauroinnin tielle, ja hinta vaan nousee. Vääristynyt tai nyrjähtänty vrk-rytmini tulee minulle muutoinkin kalliiksi, koska tässäkin kuussa joudun käyttelemään useampiakin yksityisen puolen terv.hoitopalveluita. Tai sitten niitä on jälleen vaan siirreltävä tuonnemmaksi. Hiuskunnostus on aivan väistämätön operaatio sekin; muutoin muljutusneuroosi saavuttaa sellaiset mittasuhteet etten kestä niitä.
***
Noin kovan haasteen edessä muut vaikeuteni himmenivät hetkeksi. Nyt kun saan vähän lepoa, pääsen taas niiden kimppuun. Hetken jo iloitsin siitä, että MrX hommasi näpsäkän lampun mega-Jopooni. Testausvaiheessa se toimi mallikkaasti, ja vielä pyörään kiinnitettynä. Sitten se napattiin irti, ja HUPS seuraavana päivänä ei enää valoa tullutkaan. Eivät ole onnettaret tai korkeammat voimat suosiollisina tämän projektin kanssa. Onnea oli onnettomuudessa senverran, että ykskaks isäukko tempaisi jostian jemmastaan otsalampun, joka valaisi tietäni ja polkuani pimeissä kohdissa. Parempi niin kuin täyspimeänä.
***
Teinit eivät vastalauseistani ole lannistuneet. Heistä nyt vaan on tavattoman HAUSKAA huutaa rääkäistä jostain nurkalta "lumppu" tai "haisunäätä" tai vastaavaa, jonka alkuperää on mahdotonta tietää... Torilla juippien parvesta kajahtanut "vitun deeku paskaämmä" sensijaan oli pakko oikaista heti paikalla. Kenties he puhuivat MM-kisoista, mutta ihan varmuuden vuoksi kysäisin puhuuko joku heistä minulle jotain, ja pyysin rohkeasti tulemaan lähemmäs puhelemaan. Ei kuulemma ollut kellään mitään asiaa. Annoin pyytämättä vielä ilmaisen lisätiedon = deekut käyttävät alkoholia, jotkut jopa suorastaan päivittäin. Turhanaikaista kaikki meuhkaaminen ja reuhaaminen ja raivoaminen. Sama haistattelu jatkuu niinkauan kuin minua otollisena kohteena pitävät. Onneksi en jaksa enää kiinnostua heistä.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:37

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus