Reversed Roles

JooEI oo mitenkään brassailua tms. itsetarkoituksellista, mutta joskus toi otsikointi vaan pasahtaa päähän ensinnä in english. Onhan silläkin kielellä joskus joutunut ajattelemaan yhtä paljon kuin peruskotomaisella, joten jostain lokerostoista putkahtelee se tapa esille yhä toisinaan. Mut aut' armias, jos pitäisi esim. koko tämmöinen blogipläjäys väsätä englanniksi, niin olis ilmaisut hakusessa useaan kertaan. Kielitaito kun tuppaa olemaan sillai katoavaista sorttia, että PUHEpuoli vielä jotenkin säilyykin vajaakäytölläkin, mutta kirjoitustaito heikkenee huimaa vauhtia, kun sitä ei treenata.
***
Mut teemaan. Stereotypiathan kuuluu siten, että miesten on vaikeampaa puhua tunteistaan ja hahmottaa niitä. Naisilta sellainen setviminen taas sujuu luonnostaan, ja naiset jopa tuntevat siihen jonkinmoista myötäsyntyistä tarvetta. Sitten kirjoitetaan metritolkulla oppaita, joita lukemalla voisimme ymmärtää paremmin miestä ja opetella jotenkin kommunikoimaan kielellä jota HÄNkin ymmärtää. Onneksi elämä paiskaa joskus pensaikkoon tuollaiset yleistykset!! Niin kävi minulle ainakin silloin, kun tutustuin miesihmiseen, joka 'miehekkäästä' olemuksestaan huolimatta osoittautui varsinaiseksi tunneasioista puhumisen virtuoosiksi.

Tilanne/asetelma kääntyikin jotenkin niin, että minä (toisinaan) aika ronskin suorapuheisena ihmisenä ja karkeanakin kärjistäjänä koin olevani hetkittäin emotionaalisessa ilmaisussani kapea-alaisempi kuin mies, joka saattaa TUNTIKAUSIA ääneen pohdiskella jonkin taannoisen ihmissuhdekuvion tai -tilanteen tunneperäisiä taustasyitä ja tulevia tunnevaikutuksia. Tai hän yrittää empaattisesti analysoiden käsittää ihmisten motiiveja - silloinkin kun ne ovat käsittämättömiä. Mielenkiintoista. En sotke tähän nyt astrologia-osastoa ollenkaan selittämään ko. piirteitä. Totean vain yleisluontoisemmin, että usein noin herkkävaistoisen miesihmisen luonnekuvaan kuuluu suorastaan YLIherkkä muiden ihmisten mielialojen tutkaileminen ja ounastelu tyyliin "pahoittaakohan se ja se mielensä, jos mä sanon noin tai teen näin...". Taustalla tietysti myös pelko OMAN mielen pahoittamisesta, koska se tekee kipeää eikä tunnu mukavalta.

Mielenpahoitusten välttelemisestä voi tulla ihmiselle vakiintunut toimintatapa, eräänlainen sisäinen johtotähti. Turha kai edes sanoa, että syyt ovat tietenkin kaukana lapsuudessa, ja liittyvät äidin ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Äidin enempi kuin isän, jos ja kun isä on ollut jotenkin heikko, tunneasioiden suhteen ilmaisukyvytön, kodin käytännön asioissa sivurooliin sysätty, tai poissaoleva esim. runsaan viinankäytön tai työnteon takia.

Huom! Annan mieluusti ja auliisti puhelimellani koko aamuyönkin kestävää etäneuvontaa ko. miesihmiselle näissä tunnepuolen puntaroinneissa, mutta siinä on oltava erittäin varovainen, koska se loukkaantumisherkkyys on karskin ulkokuoren alla todella nopeasti esissä. Minulle edustaa mielekästä haastetta kaiken elämäni aikana opitun ja koetun hyödyntämisessä se, että YRITÄN asetella lauseita siten, että toinen todella voisi saada niistä jotakin rakentavaa ja kannustavaa evästä omaan dilemma-tilanteeseensa. Pirullisen vaikeanhan haasteesta tekee se, etten yleensä tunne lainkaan sitä "kolmatta osapuolta", jonka tekemisiä ja sanomisia ja lupausten pettämisiä ym. mielenliikkeitä ja tekoja me sitten viestinnässämme koitamme raamittaa ja tajuta. Joudun toimimaan aika puutteellisen informaation varassa, mikä ei yhtään himmennä hauskuutta henkisenä koutsina toimimisesta. Osat kyllä vaihtuvatkin kiitettävän nopiasti ja ripeästi niin, että jo seuraavan yön pohdinnoissa saatetaan ratkoa MINUN visaisia pulmiani.