Kuulin tänään radiosta, kun eräs inttimies toivoi kavereilleen ja itselleen biisiä ja tokaisi puhelimeen
"... me ollaan kaikki tälläisiä seurustelevia poikamiehiä" :)
Mietin vaan mieten voi seurustella ja olla poikamies samaan aikaan? Mutta näitähän sattuu :D
Olin eilen yön töissä ja siinä neljän aikaa sain päähäni, että kokeillaanpa laittaa viestiä erääseen chattiin. Idea siinäänsä oli ihan tuhoon tuomittu koska siihen aikaan tuskin saisi MITÄÄN asiallista seuraa... rustasin silti ilmoiuksen ja jäin odottelemaan viestejä.
Ei aikaankaan kun vastauksia alkoi tulla.
1. Soittaja oli joku pervo (yllättävää!)
2. Soittaja oli tosi hiljainen (en kuullut puoliakan mitä hän puhu)
3. Soittaja oli ihan normaali. (ONNEKS! Hänen kannssaan keskustelinkin kauemminkin)
4. Soittaja oli todella epätoivoinen. (oli yrittäny soittaa sata kertaa, vaikka olin 2krt jo lyönyt luurin korvaan)
5. Sottaja TAAS joku pervo!
Lisäksi säin muutaman viestin ja tänään oli tullut myös muutama.
Okei, noista muutamasta soittajasta oli yksi ihan mukava kenen kanssa oli hauska jutella ja tunti olevan hyvin "normaali", mutta eräs sai kiukun tulevan pintaan!
Soittaja joko soittaa 100krt, vaikka olen tehnyt asian selväksi ettei todellaäkaan kiinnosta jutella, mutta jätkä vann jaksaa aina vastatessani kysellä "missä olet tähän aikaa töissä? Kauhea meteli sieltä kuuluu" VI**U!!! Hei pliis eiks viesti jo mennyt perille? E.V.V.K!!! Jouduin sitten sulkemaan puhelimen, että sain olla rauhassa. Onneks enää ei ole mitäään siitä jätkästä kuulunu...
Toinen on kans aika outoa, että viestiä satelee vielä seuraavanakin päivänä, vaikka en viesteihin vastannukkaan. Nämä viestit on ollut ihan normikamaa, mut ei ole vaan tullut takaisin vastattua. Mä oon aika huono kirjottamaan noita viestejä, mutta sekin on aika kausi luontoista (jos nyt niin voi sanoo :D). Mutta mä en vaivautuisi enää kyllä seuraavana päivänä jollekin kirjottelemaan viestiä jos mitään ei olisi kuulunu takasin...
Eikä siinä viestissä minkä sinne chattiin lähetin mitään ihmeellistä lukenu, vaan että juttu seuraa kaipailtaisiin.
Outoa porukkaa sitä tapaakin...
Pornosta joko siitä tykätään tai sitten ei.
Itse kuulun siihen joukkoon, joka hyväksyy pornon. En tarkota tätä nyt sillä, että "kaikki porno mulle ja äkkiä" vaan jos löytyy joku hyvä pätkä niin miks ei katsoisi ja tyydyttäisi tarpeensa?
Sitä en myöskään ymmärrä että miten pornosta parisuhteessa on tullut suuri ongelma? Yleensä kun mies jää naiselle kiinni pornon katselusta saadaan siitä hirveä sota aikaseksi. Toki siinä tapauksessa ymmärrän jos porno alkaa mennä seksielämän edelle. Mutta entäs jos nainen onkin vaikka vkl työmatkalla ja mies katsoo yksin kotonansa pornoa ja runkkaa niin onko se niin väärin?
Hauskintahan tätä teksiä lukiessa on, että kirjotan naisena tätä tekstiä, mutta viime aikoina olen tarpeeksi saanut kuulla miten mokomastakin tyhjänpäiväsestä asiasta voi tulla joillekin niin suuri ongelma ja alan pikku hiljaa kyllästymään.
(Nyt tulee kyllä yleistettyä aika pahasti, mutta kyllä poikkeuksiakin on!!!)
Tänäänkin sain puolituntia kuunnella puhlimessa kuinka taas kerran mies oli katsellut yöllä pornoa sillä aikaa kun vaimo oli ollut bilettämässä baarissa. Yritin kysellä ystävältäni, että mitä pahaa siinä on jos pornoa katsotaan. Sain vaan vastauksesksi "nii, mut ei se tunnu kivalta kun se kattelee muita naisia". Hei haloo??? Kuka haluais olla videolla panemassa millon kenenkin äijän kanssa ja kiljumassa kovaan ääneen et aaahh??!?! Ja tietonen sentään että joku vanha 60v äijä runkkaa sua katsellessa?! Itse en tunne todellakaan MITÄÄN mielenkiintoa olla joku hetken tyydytys miljoonalle jätkälle!Ja vielä sellaselle joka on kuvaruudun takana ja vielä videona. Joten mikä tuo aihetta mustasukkaisuuteen?
Toki jokainen haluaa olla täydellinen sille omalle kullalle ja se on ihan ymmärrettävää, mutta eihän mieskään tuskin haluaisi tai oleta teidän olevan mikään pornotähti ja kaikkien miesten hetken tyydytys? Tai jos olettaa niin silloin seurustellaan kyllä aivan väärän ihmisen kanssa.
Huh, huhu. Olen puhutnut.
Olin eilen viihteella kaverin synttäreitä juhlimassa. Luulin tänään potevani krapulaa, mutta sen sijaan "podenkin" flunssaa! On se niin hienoa.
Jos nyt totta puhutaan niin olisin mielummin sen rapulan ottanut...
Hasukaa: Aika hauskalta kuulosti eilen, ku pusailin kaverini (nainen) kanssa baarissa ja joku muija sen sitten huomas ja huus "mäkin olen biseksuaali, mutta en mä muijia pane!" revettiin kaverin kanssa siinä sitten nauruun! ;D
Ikävä sinua. Ikävä hymyäsi, silmiäsi ja kosketustasi.
Ikävä niitä upeita öitä, jolloin tulit viereeni nukkumaan, pidit kiinni etkä halunnut irrottaa.
Luulin, että välitit musta samallalailla mitä minä tunsin sinua kohtaan, mutta sitten vain poistuiut elämästäni sanomatta mitään. Jättämättä mitään vastausta. Niin nopeasti ja äkkiä lähdit kuin olit elämääni tullutkin. Miksi teit niin? Miksi halusitkin irrottaa?
Siitä on kutakuinkin melkeen 1v kun erosin exsästä. Nykyyän hän seurustelee uuden naisen kanssa ja asuvat yhdessä. Kerettiin kulkea n. 4v samoja polkuja kunnes tiet erosivat sitten. Suhteemme oli aika myrskyinen loppuajan eikä eroaminenkaan ollut mitenkään yksoikoinen prosessi. 4v kumminkin on sen verran pitkä aika, että siinä oppii tuntemaan toisen aika hyvin.
No nyt olen tavannut exän uuden naisystävän muutamia kuukausia sitten ja heillä näyttää menevän oikein hyvin. Ironista on se, että tulen tämän naisen kanssa toimeen paremminkuin hyvin. Mitä en olisi ikinä uskonu tapahtuvan. Meillä on todella hauskaa yhdessä.
Käyn heidän luonaan kahvilla (melkeen joka päivä :D) eli useamman kerran viikossa ja viikonloppuisin käydään yhdessä viihteellä.
Kaikista oudointa sen lisäksi, että tullaan hyvin toimeen on etten ole milläänlailla katkera ja toivon heille kaikkea hyvää. Ehkä se johtuu siitä, että olen asian käsitellyt mielessäni ja enkä haluaisi palata exäni kanssa yhteen en vaikka siihen tulisikin joskus tilaisuus. Mä oon aina ollu sitä mieltä, että ei vanhaa soppaa kannata enää lähteä uudestaan lämmittämään. Siitä tule kun pahamaku suuhun kaikille.
Olen eräässä ammatissa jossa teen pelkkää yötyötä. Tosin joskus saattaa olla satunnaisia keikkoja, että on joku aamuvuoro, mutta niitä on todella harvassa.
Eräänä päivä sain sitten taas todella "fiksun" idean. Mitä jos en kääntäisikään rytmiä vaan valvoisin koko ajan yöt ja nukkuisin päivät (myös vapaalla), koska vihaan sitä ainaista "yö rytmiin takisin" kääntämistä.
Ensimmäiset pari paivää menivät ihan hyvin ja ajatus tuntikin ihan "fiksulta". Heräsin joskus kolmen aikoihin, kerkesin käydä hoitamassa asioita, kaupassa ja vielä illalla kavereiden luona "kahvilla". Yötkin menivät ihan hyvin, leuskelin, harjottelin seuraavaa työpäivää varten joitakin asioita (jos oli tave).. jne. Kaikkea pikku hommia.
No sitten... n. vkon päästä olin täysin kypsyny koko hommaan. Ajattelin, että ei taas järki päätä ole pakottanu, kun olen ryhtynyt tälläseen "neronleimaukseen".
Aloin nukkua pitempiä aikoija (päivisin), tuli kiire asioiden hoitamisissa, alko ihmiset "katoamaan" ympäriltä (siis kun ei kerennyt ketään näkemään), illat alko olemaan enemmän tai vähemmän pitempiä ja tylsiä ja "normaali" elämä oli kokonaan hävinnyt.
Eli mitä tästä opimme?
Käännä vaan se rytmi vaikka se välillä vi****aa! :)
Onko koolla vääliä? Jotkut sanovat, että ei ole mutta toiset ovat sitä mieltä, että on. Itse en ole vielä keksinyt vastausta...
Kuvitellaan, että tapaat oikein mukavan miehen. Teillä menee todella hyvin. Hän on kaikkea mitä olet miehestä toivonut. Tapailette monta kuukautta, teette kaikkea ihanaa, paitsi ette harrasta seksiä. Olet todella ihastunut tai ehkä peräti jopa rakastunut. Kunnes koittaa se suuri päivä jota olette odottaneet. Harrastatte seksiä.
Kun hän tulee sisääsi et tunnekkaan mitään. Miehen mulkku onkin niin pieni että koko seksi menee ihan pilalle. Teeskentelet, että tunne on ihana, kun et halua pahottaa toisen mieltä. Toivot kumminki, että tilanne loppuisi mahdollisemman pian.
Kaikki kuvitelmat ihanasta ja intohimosesta seksistä romahtaa ja et saa tyydytystä. Mietit jatkatko sudetta enää?
Samaa asiaa voidaan soveltaa miehille ajatellen samallalailla että naisella olisi liian "löysä" tai "suuri".
Eli mitä teette? Onko koolla tosiaan merkitystä vai ei?
Tuli la krapulassa mietittyä taas todella syvällisiä ja jaan sen nyt kanssanne.
Ajaelin autolla Tampereen keskustassa ja huomasin sielä yhden talon seinässä Nordea pankin valomainoksen (siis sellaisen jossa jokaisen kirjaimen pitäISI palaa). No siitä "puuttui" sitten "d" kirjain joka oli sammnunut.
No päähäni juolahti mitä ihmeellisempi juttu:
Mitä jos olisikin se sellanen pankki jonka nimi olisi "Sovittu pankki" ja valomainoksessa olisikin sammuneet kirjaimet "s" ja "o" niin seinässä lukisi "vittu pankki". Saisko sellainen lukea isolla kirjaimilla keskellä keskustaa täysin valaistuna? Toisaalta minkäs sille voi jos valot sammuu...
heh!
Nykyöön tuntuu, että koko asia on menettänyt merkityksensä ja siitä on tullut hirvittävä "muotivillitys".
Ajatukseni lähti siitä, kun tänään olin sokoksella tekemässä jouluostoksia. Takanani muutamat nuoret tytöt (varmaan joku 14-15v) juttelivat keskenään. Mieleeni jäi vaan lause "Hei me mentiin eilen jonin kanssa kihloihin, kato enks mä saanu hieon sormuksen! Ja hei, mä oon sen kanssa ihan tosissani tällä kertaa. Ollaanhan me oltu jo puol vuotta yhdessä!"
Mielestäni jos toisen on vasta puolivuotta tuntenut ei se tavallinen arkikaan ole päässyt alkamaan jne. Mutta tämähän on vissiin tätä "nuorisokulttuuria".
Sitten toinen asia on ryhmä jotka sanovat etteivät tarvitse sormusta "vakuudeks suhteen vakavuudesta" (?) Tämäkin käsite on itsestäni hiukan hassu. Miksei kihlajaisia eikä häitä? Toki ymmärrän sen jos se on jonkun mielestä turhaa rahankulua eikä halua "prisessahäitä" niin ok. Ei kenellekkään voi väkisin perjaatteitaan tyrkyttää.
Mä itse olen henk.koht. sitä mieltä, että kihloihin. Kyllä. Häät. Kyllä. Ja olen vahvasti sitä mieltä, että jos vaihdat sormuksia on se lupaus avioliitosta. Olen ehkä hiukan vanhanaikanen, mutta mielestäni sen kuuluu mennä näin. Ja aivan perinteiset häät haluan myös. Mutta vasta sitten kihloihin, kun TODELLA tuntuu siltä, että "tämän ihmisen kanssa haluan jakaa koko elämäni", aika kliseetä, mutta kumminkin.
Nyt tietysti saan sitten komentteja siitä, kuinka mennään ensin naimisiin ollaan niin onnellisia ja sitten erotaankin. Oikeudessa hirveät puinnit kuika omaisuudet jaetaan jos avioehtoa ei ole muistettu onnen huumassa tehdä ja kuinka fiksua on kun ei koskaan ole mennyt menny naimisiin jos ero sattuu tulemaan. No thats fine. Jokaisen omavalinta. Mutta mietin vaan minne ne vanhan ajan perinteet on kadonnut?
