Blogi

Lauantaina oltiin lähdössä liikenteeseen ja kävelin taloyhtiön mattotelineen ohi. Ihmettelin, että mitä se pikkuskidi tuijottaa sitä mattotelinettä? Jätkä oli koko kielen pituudelta kiinni siinä putkessa. =D
Ajattelin että siitäs sait ja siinähän olet. Ja kävelin pois.
En päässyt kuin autolle asti ja sydän suli, se on taloyhtiön mukavin poikalapsi eli kävelin niiden ovelle, soitin ovikelloa ja pyysin isää ottaman lämmintä vettä mukaan. Jos kyseessä olisi ollut joku niistä pahimmista riiviöstä, siihen olisin jättänyt.
Sitä ennen kysyin kaukaa pojalta (en pystynyt katsomaan veristä kieltä läheltä) oletko pahasti kiinni? Vastauksena vaisu nyökäytys.
Muistan hyvin omasta lapsuudesta, miten jäin todella tiukasti kiinni aidan metalliseen karmiin. Äiti huomasi tilanteen ikkunasta ja tuli vesiämpärin kanssa pelastamaan lapsosensa. Myös auton ovenkahva ja postilaatikko tuli testattua. Auts.
Meistä varmaan lähes jokainen on jäänyt talvipakkasilla kielestää kiinni johonkin metalliseen? :)

January 28th, 2009
Beloved Pianist for the Lynyrd Skynyrd Band, Billy Powell, passed away last night. The family and band request your respect and understanding during this difficult time. Thank you.

Vähiin käy, ennenkuin loppuu. Meinaan alkuperäiset jäsenet Lynyrd Skynyrdissä. :(
Toivottavasti toukokuun keikka Suomessa ei silti peruunnu.

Joulun pyhinä käytiin katsomassa kotimainen Blackout. Ei ollut oikeastaan mitään ennakkokäsitystä leffasta, mutta kotimainen kun kerran on, jo sen perusteella oli listalla.
Koko leffan ajan arvoitus ratkaisusta säilyi hyvin, eikä edes arvaamalla osunut oikeaan, siis syyllisen suhteen. Eli ehdottomasti suosittelen.
Asia, joka myös positiivisena osui silmiin, oli maskeeraaja. Kaikki naisnäyttelijät olivat meikattu varsin taidokkaasti.

Lauantaina vuorossa Rööperi. Jo pelkästään houkutteleva näyttelijäkaarti veti puoleensa. Valitettavasti tosin tässäkin elokuvassa yksi kotimainen miesnäyttelijä, jota en kerta kaikkiaan voi vaan sietää.
Leffa oli tehty löyhästi kaupunginosasta kertovaan kirjaan tukeutuen. Tom Sjöberg oli "hyvin" pedannut itsestään leffaan lähes sankarin roolin ja lopulta suht ruusuisen kuvan. Sattumoisin sitten Ilta-Sanomissa olikin hänestä leffaan liittyen juttua, nykypäivän tilanteesta.
Viihdyttävä leffa, suosittelen.

Maanantai,kerrankin voin sanoa, että maanantai oli oikeasti paska päivä. ;)
Töissä verkko pimeänä eli ei voinut tehdä mitään.
Kun tulin kotiin, postilaatikossa oli mun yhden pankkitilin tiliotteen kuori auki revittynä, päällä teksti käsin kirjoitettuna: tuli väärään osoitteeseen. Eli: joku naapuri oli katsonut asiakseen avata mun tiliotteen ja katsoa sen läpi. Helvetti, että mulla keitti siinä vaiheessa yli.
Laitoin kyllä erittäin sapekkaan viestin postilaatikkojen yläpuolelle. Ei varmasti uskalla syyllinen ilmoittautua.
Illalla paketoin joululahjoja (ainoa päivän kiva asia). Häädin yhdeksi yöksi siis siipan mökille pois jaloista, ettei pääse kurkkimaan.
Noh, mökillä ollut digiboxi oli pimentynyt; eikun ostamaan uutta. Uusi boxi näytti ensin 5 kanavaa, sitten 3 ja sitten ei enää yhtään.
Pari tunnin säätämisen jälkeen siippa haki kirveen ja se oli goodbye digiboxi ja kauko-ohjain. =D
Ja sitten yöllä, kissa oksensi sänkyyn mun peitolle, heräsin siihen kun peiton alla pyöri kissanruokapaloja. YÖK!
Mutta! Ihanaa, huomenna on jouluaatto! :) Oikein hyvää joulua kaikille.

Suunnitelmat hieman muuttuivat, joten illan jälkimmäinen keikka vaihtui aikaisempaan illan ikärajattomaan keikkaan.
Aivan loistava keikka tänäkin vuonna!
Korvien ja silmien ruokaa lavan täydeltä, unohtamatta sitä karvamäärää mikä siellä heilui. ;)
Ilta sitten venähtikin hyvin pitkäksi, mutta ei edes pääpipiä seurauksena, onneksi.
Illan hyvästä onnistumisesta ja loistofiiliksestä suurin kiitos kuuluu hyvälle seuralle, eli kiitos seuralaisille. <3 Ensi vuonna taas uusiksi!

Olipa outoa istua yleisön joukossa Finlandia-talossa. Olen vuosikymmenien ajan juossut pitkin orkesterilämpiötä, lavaa ja muita tiloja ns. lavan takana.
Kerrankin sai vain istua ja nauttia heinosta tunnelmasta ja musiikista.
Jenkkiläinen solistiyhtye oli saanut taakseen Tallinnan filharmonikot + oman bändin. Loistavaa neljän äänen harmoniaa, jonka sointi ei ole muuttunut vuosien varrella, ainakaan huonompaan suuntaan.
Uskomatonta, että yhtye on aloittanut jo vuonna 1972.
Vaikka keikka oli "Christmas Concert", joululaulujen lisäksi kuultiin sentään myös taatut hitit Boy From New York City ja Birdland.
Tottahan yleisön joukosta löytyi myös yksi urpo, joka ensimmäisen encoresikermän jälkeen alkoi "keskustelemaan" solistien kanssa kailottamalla, tietysti osin suomeksi.
Hävetti ihan helvetisti. Kuten arvata saattaa, pitkän kokemuksen omaavat solistit osasivat ottaa pöljän kailottajan huumorilla.

Muistan lapsuudesta Baader-Meinhof ryhmän ja RAF:sta uutisoinnin. Seurasin sitä erittäin kiinnostuneena.
Ja koska nyt olen hieman erilainen nainen, ystäväkirjoihin kirjoitin ammattihaaveeksi: terroristi. En esim. hammaslääkäri, kampaaja ja prinsessa. Tämä ei kai tullut teille yllätyksenä? ;)
Pari viikkoa sitten huomasin, että Saksassa on tehty asiaan liittyen elokuva, tämän odotettiin aiheuttavan kovan kohun.
Eli se oli pakko päästä katsomaan.
Elokuva oli kiinnostava ja naulasi tuoliin alusta asti.
Uskomattoman hyvin Ensslinin ja Baaderin näyttelijät olivat ulkonäöltään aivan saman näköisiä, kuin mitä he oikeasti olivat. Ja mikä namupala se Baaderin esittäjä (Moritz Bleibtreu). =P'''
Elokuva oli nautinto muutenkin, tuolit olivat nojatuoleja, joihin nojatessa se kääntyi taaksepäin ja jaloille nousi tuki ylös. Ihme, ettei siihen nukahtanut.

Nyt on liput ensi toukokuun keikalle. \o/
En millään jaksaisi odottaa. Aivan loistavaa nähdä yksi kaikkien aikojen lempibändeistäni livenä.
Nyt vaan peukut pystyyn ettei tule peruutusta.
Peukkuja voisi pitää tuolle huomisellekin, ei haittaisi lottovoitto yhtään.

Aivan oikein, kesäloma. Meillä on nyt vasta aikaa viettää yhdessä kesälomaa, ihan hurjan viikon verran.
Sain kukkia ilmeisesti kiitoksena pitkästä kärsivällisyydestä.
Prinsessakakkua on, rentouttavaa juomaa ja ei_kiire_mihinkään (ainakaan tänään, heh).
Pakko oli tuuletta, sori. ;)
Ai niin, tuo häntäheikki kuvassa pitää myös kukista, ruokana.

Lämppäri Shinedown oli itselleni tuntematon bändi.
Monipuolisuus, ammattitaitoisuus ja kunnioittavuus yleisöä kohtaan loisti näiden hyvinkin nuorten miesten tekemisissä. Plussaa vielä siitä, että basso miksattiin pinnalle, nam.

Disturbed. Kuten bändikin keikalla kysyi, kuinka moni tuli heitä katsomaan viime kerralla, kun he olivat Suomessa Mansonin lämppärinä. Parikymmentä ehkä, sanoi solisti.
Ikinä en ole ollut keikalla Jäähallissa, jossa yleisö on näin mukana. Uskomaton meteli, laulaminen mukana ja tanssiminen seisallaan jopa istumakatsomossa.
Bändi oli silmin nähden itsekin yllättynyt suosiosta.
Erittäin komeasti soitettua musiikkia ja laulaja Davin Drainmanin persoonallinen ääni pääsi oikeuksiinsa jo siinä, ettei musiikkia päästetty soimaan särölle asti.
Ainoa minimaalisen miinuksen keikka saa strobovaloista, jotka saa mut voimaan pahoin.