Suhteet poikki – kaikki

[b]Jussi Parviaiselta[/b]. Loppu lähellä. Ei älkää lopettako lukemista, vaikka Jussi Parviaisesta on kysymys: [b][i]Älkää![/i][/b] Yritin lohduttaa. Hylkii. Ei ota kommenttia vastaan [url=http://blogbook.fi/jussiparviainen/][b]täällä[/b][/url], jossa kirjoittaa sydäntä särkevästi. Ensin ajattelin että sensaatiohakuisesti, mutta ei: kyllä Jussi on nyt tosissaan poislähtemässä tästä maailmasta. Ei feikkaa. Koska: 1) Omat lapset hylkivät tai ovat tylyjä. 2) Työntarjoaminen on turhaa, eivät edes vastaa kun soittaa. Oma rakas lapsikin on siirtynyt työnantajan puolelle ja on yhtä tyly, oikeastaan vielä tyrmäävämpi sanoessaan: [quote] ”En tiedä, mutta Mika on minun kaverini.”[/quote][b]Mika[/b] on [b]Myllyaho[/b], Kansallisteatterin johtaja, josta omalle [b]Emmi[/b]-tyttärelle on tullut paljon tärkeämpi kuin isästä:[i] "…voiko oma rakas tyttäreni sanoa minulle noin…ja että kokeeko Emmi enää edes olevansa minun tyttäreni…"[/i] Willensaunaan tai jonnekin Kansallisteatterin näyttämölle Jussi on suunnitellut [b]Gogolin[/b] [i]Mielipuolen päiväkirjan[/i] toteutettavaksi. [i][s][Kai Jussi tietää että [b]Tarmo Mannihan[/b] sen on jo aikoinaan tehnyt, eikä sitä parempaa voi kukaan enää?][/s][/i] Turhaan. Mika ei vastaa soittopyyntöihin ja Emmi-tytär ei tiedä miksi, kun ei viitsi edes kysyä vaikka päivittäin näkee Mikan. Emmi on menetetty, samoin [b]Janne[/b] ja [b]Peppi[/b], vain [b]Onni[/b] on hetkittän läsnä. Lapset menetetty. Ja: [i]"Ilman lapsiani en ole aikonut elää…"[/i] Lukekaan lisää: