Feikkilesboduo t.A.T.u. esiintyy Sotshin avajaisissa

Esitystä ei tulla näkemään ulkomaalaisissa vastaanottimissa.

t.A.T.u.:n pusu kohahdutti yli kymmenen vuotta sitten.
t.A.T.u.:n pusu kohahdutti yli kymmenen vuotta sitten.

Vaikka Sotshin talviolympialaisten avajaisia vietetään vasta perjantaina 7.2., ovat kilpailut herättäneet sekä hilpeyttä että närkästystä pitkin viikkoa. Ulkomaalaiset toimittajat ovat raportoineet muun muassa ankeista hotellihuoneista, kummallisista vessaohjeista sekä kodittomien eläinten joukkoteurastuksesta. Nyt otsikoihin on tihkunut tietoa olympialaisten tarkoin varjellusta avajaisohjelmasta.

Muun muassa The Wall Street Journal uutisoi, että Sotshin avajaisissa esiintyy takavuosin popsensaatio t.A.T.u.. 2000-luvun alkupuolella supersuosioon noussut venäläisduo kohahdutti aikoinaan lesboimagollaan, jonka teki tunnetuksi yhtyeen hitti "All The Things She Said" vuodelta 2002. Kappaleen musiikkivideolla koulupukuihin pukeutuneet tytöt suutelevat intohimoisesti vesisateessa. Myöhemmin kaksikko on kertonut lesboilun olleen pelkkä markkinointikikka.

Lue myös: Adamsissa klubi-ilta Venäjän LGBT-oikeuksien puolesta

Yhtyeen valinta herättää ihmetystä Venäjän kiistellyn homopropagandalain varjossa. Viime kesänä voimaan astunut laki kieltää niin sanotun homoseksuaalisen propagandan levittämisen alaikäisille. BBC:n mukaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt protestoivat Sotshin olympialaisia järjestämällä keskiviikkona samanaikaisesti mielenilmauksia 19 kaupungissa ympäri maailman.

The Wall Street Journalin lähteiden mukaan t.A.T.u:n esitys on osa avajaisten lämmittelyohjelmaa, jota ei televisioida kansainvälisesti. Venäjän joukkueen on määrä astella stadionille laulajakaksikon esittäessä kappaleensa "Not Gonna Get Us". Yhtye oli jo ehtinyt hehkuttaa osallistumistaan Twitterissä, mutta twiitti poistettiin nopeasti. Sekä t.A.T.u että avajaisseremonian tuottajat ovat kieltäytyneet kommentoimasta asiaa.

Lähde: The Wall Street Journal

2 kommenttia

Mielensäpahoittaja

7.2.2014 14:30

Feikkilesboduo? Miksi tuo ns. "feikkilesbous" piti ylipäätään nostaa jalustalle? Olisi riittänyt pelkkä artistin nimi ilman mitään vähääkään halveeraavaa otsikkoa. Entäs sitten vaikka tytöt olisivatkin lesboja? Olisiko otsikkona "Lesboduo esiintyy Sotshin avajaisissa"? Miettikää nyt vähän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hookahey

7.2.2014 22:58

Etkö huomaa ironiaa Venäjän homovastaisuuden myötä?

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi