Jenni Vartiainen

Tyttöbändin Ex

Kun Jenni Vartiainen jätti tv-bändi Gimmelin, hän jätti myös liekit roviolla. Vai jättikö? Uudella levyllään hän laulaa tyttörakkaudesta. Jaana Rinne ui Jennin liiveihin.

Jenni Vartiainen nousee elävänä Manalan kellariportaita. Danten Helvettiä muistuttava kiirastuli eli Goom-risteily on päättynyt.

“Se oli tosi kostea. Ensimmäiset sammuneet oli korjattu selviämään viisi minuuttia lähdön jälkeen. Olin laivalla soolokeikalla. Käytävillä kävely jännitti, mutta lavalla oli hauskaa, kun ihmiset olivat niin messissä. Touhu oli aika kaoottista ja ihmisten riehuminen kauhean estotonta. Oli fiksua, ettei Tax Freessä myyty viinaa ennen seuraavaa päivää.”

Goom on siis kaikille opiskelijoille avoin haalarisekoilu Silja Europalla. Kakattiinko siellä nurkkiin vai miten estottomuus ilmeni?

“Sellaista en nähnyt, mutta varmasti siellä vähintään kuseskeltiin käytäville. Ollessamme esiintymässä Goomilla nelisen vuotta sitten Gimmelin kanssa laivalta hävisi joku. Se oli levoton juttu, sellaista tapahtuu aina joskus laivoilla. Goom on hevi risteily. Siellä juodaan viinaa niin maan perkeleesti, että krapulaa podetaan koko seuraava viikko. Pisin Goom kestää kaksitoista päivää. Kuulin, että mukana on perheenisiä, jotka ovat käyneet jokaikisellä Goom-risteilyllä. Ajattele. ‘ Isi lähtee nyt Goom-risteilylle! ’”

Isi taitaa olla ikuinen opiskelija. Pelottavaa?

“Kieltämättä. Joku tyyppi oli käynyt kaikilla Goom-risteilyillä, jotka on tähän mennessä järjestetty.”

Miksi muuten valitsit tapaamispaikaksi Manalan?

“Yritin minimoida myöhästymisen. Yksi syy on siis se, että asun kulman takana. Toinen, että täältä saa hyvää ruokaa. Ai sulla on mukana vitamiinit?”

Unohdin ottaa aamulla. Syöt itsekin aamiaiseksi vitamiineja?

“Joo, mutta otan ne jauheina, koska pillerit eivät imeydy yhtä hyvin. Vitamiinit imeytyvät suoliston alkupäässä. Sun kannattaa vaihtaa merkkiä vesiliukoisiin. Ne imeytyvät oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Pahimmillaan paskaisista rööreistä irtoaa suolihuuhtelussa puolikkaita vitamiinipillereitä.”

Mistä tiedät?

“Olen ottanut entisenä urheilijana ja taitoluistelijana asioista selvää.”

Asuit lapsuutesi ja nuoruutesi Kuopiossa. Vietitkö paljon aikaa toripöydillä?

“Joskus. En kuulunut vakiohengaajiin. Toripöydillä hengatessa voi tuntea olevansa sisällä kaupungin nuorisokulttuurissa...Vietin enemmän aikaa talossa torin varrella, Kuopion yhteiskoulun yläasteella ja musiikkilukiossa. Musiikkilukion mafialla on hyvä edustus Helsingissä. Saman lukion ovat käyneet muun muassa Marko Hietala ja Paula Vesala.”

Oliko sinulla jo musiikkilukion aikoina luomi vasemman jalan isovarpaan viereisen varpaan päässä?

“Oli, mutta laulajaksi päätyminen ei ollut vielä silloin selvää. Se oli vahinko, vaikka haluaisin kutsua sitä johdatukseksi. 16-vuotiaana olin lähinnä luistellut. Lähdin Popstarsin koelauluun rai rai ja kainalopierua - periaatteella. Tarkoituksena oli lietsoa itsensä sellaiseen tilanteeseen, jossa paskoisi housuunsa. Siitä kaikki lähti, puolivahingossa. Tai ei vahingossa, koska taustalla oli jonkinlainen ajatus itsensä löytämisestä. Laulaessani ensimmäistä kertaa Popstarsissa puuttuva pala löytyi. Se oli vahinko, mutta nyt tuntuu että siinä oli muutakin.”

Itsesi löytämiseen kului yli neljä vuotta. Ihmisten edessä-levystä kuulee, että sen tekemiseen on käytetty aikaa. Musiikissa on ilmaa ja ajatusta, ja laulussa tulkintaa. Suurin osan biiseistä on sinun ja Jukka Immosen säveltämiä. Olet onnistunut tekemään rap- ja r&b- kuvioista tutun Immosen kanssa vapaahenkisen levyn.

“On onni, että popissa on mahdollista liikkua laajalla alueella. Katsoimme, miten pitkälle voimme mennä punaista lankaa hukkaamatta, niin että saundit ja tarinat pysyvät kasassa. Nimibiisi on levyn vähiten runkattu eli nopeimmin tehty kappale. Biisin piti olla valmis perjantaiaamuna. Teimme sitä koko torstaiyön. Aamulla lähdin suihkun kautta masterointiin ja jatkoin suoraan Yle X:ään. Sen tuoreempaa ensisoittosinglea ei voi radiossa olla.”

Lauluun on jätetty rosoisuutta. Se on hyvä.

“Tänä päivänä ihmisiä kiinnostaa enemmän persoona kuin nuotilleen oikein laulaminen. Se, jos ihmistä pystyy koskettamaan äänellä, kantaa paljon pidemmälle kuin kymmenen vuoden laulutunnit ja oikein laulaminen.”

Eikös popjazz-natsi Ari Koivunen tiennyt, ettei Remu osaa soittaa rumpuja?

“Mun mielestä kiinnostavuus piilee nimenomaan matriisissa olevassa virheessä. Musiikissa pitää olla vaarallinen alue. Silloin siitä saa jotain irti ja se jaksaa kiinnostaa.”

Nimibiisissä seikkaillaan kielletyssä rakkaudessa Teemu Brunilan sanoin. Kuinka paljon tuli istuttua studion pornonpunaisella sohvalla ja mietittyä tekstejä?

“Paljon. Mariska saattoi esimerkiksi lähettää tekstin ja sävelsimme musiikin sen pohjalta. Levylle valikoituneet tekstit saivat itsessään aikaan tunnetiloja. Musiikki sävellettiin lisäämään tunnetta. Levyntekemisen ensimmäinen puoli vuotta meni paniikissa. Olin niin tottunut kiireeseen, etten osannut nauttia ajasta. Pelkäsin koko ajan, että momentum katoaa ja menee ohi. Oli uskallettava kuunnella itseä ja odottaa, että olennainen tulee pintaan. Sanoitukset ovat herättäneet paljon ajatuksia. Ihmiset ovat kyselleet, ovatko ne omasta kynästäni. Joka sana ei ole, mutta ne kertovat omasta elämästäni ja mulle tärkeistä jutuista. Mä olen tosi huono laulamaan lauluja, joiden tekstiin en usko. Mariska on niin hyvä ystävä, ettei hänelle tarvinnut ladata aiheita. Hän tietää niin paljon sielunmaisemastani ja sen väreistä, että pystyi kirjoittamaan tekstin keskustelun pohjalta.”

Tunnottomassa eletään kulissia ja Ihmisten edessä kertoo naisten välisestä rakkaudesta. Mielessäni se yhdistyy Tunnottoman tekstiin, osaksi isompaa elämäntarinaa.

“Tunnottomassa on kyse siitä, miten joku voi elää vuosikausia omaa sisintään väistellen... Ihmisten edessä uskalletaan pitää siitä, mikä tuntuu omalta, eikä siitä, mikä on sopivaa. Joo, olet oikeassa siinä, että levy on kokonaisuus, yksi iso kertomus. Seksuaalisuuden julistaminen ja sen puolesta kantaaottaminen niiden itsensä vuoksi ei kiinnosta. Haluan laulaa ihmisiä koskettavia lauluja, lähestyä asioita tunnepuolelta. Ihmisten edessä on rakkauslaulu, joka on koskettanut myös heteroita. Moni ei edes huomaa sen kertovan kahdesta naisesta. Se on hyvä asia. Tärkeintä on suvaitsevaisuus.”

Laulu tuntuu todella henkilökohtaiselta. Pidätkö sinä tytöistä?

“En kommentoi henkilökohtaisia asioitani.”

Laulu voisi kertoa myös vaikka valkoisen tytön ja mustan pojan rakkaudesta.

“Nimenomaan. ‘Älä sinä muiden katseista välitä.’ Saat kävellä noin vaikka ympäriltä heitetään pitkiä katseita.”

Jenni Vartiainen oli parivuotias kun Esa Saarinen teki Poikarakkautta-singlen. Silloin homous oli lakipykälällä kiellettyä ja oli tärkeää tehdä jotain. Sekoittaa ihmisten pakkaa.

“Se on tärkeää. Mä yritän harrastaa suvaitsevuutta kaikilla elämänalueilla. Vaikeat asiat ovat juuri niin vieraita kuin haluaa niiden olevan. Aina on mahdollista kulkea silmälaput silmillä ja päättää, ettei edes katso tuntemattomaan suuntaan. Toinen mahdollisuus on tutustua rohkeasti erilaisiin elämäntapoihin.”

16-vuotiaat suomalaispojat ovat jonkun tutkimuksen mukaan rasistisia ja homofobisia.

“Ihmiset ovat varauksellisia. Se on varmaan osa itsesuojeluvaistoa, mutta enimmäkseen opittua kapeakatseisuutta. Mikä sä olet muuten horoskoopissa?”

Kalat.

“Mäkin olen.”

Millaisia me ollaan?

“Romanttisia, hirveän herkkiä, kilttejä, ja aina myöhässä. Mussa on kuulemma paljon jousimiestä. Se kuulemma hämää ja tuo mukaan tulielementtiä. Ja nouseva skorpioni lisää veemäisyyttä. ‘Ethän sä olekaan niin vittumainen’, ihmiset sanovat muhun tutustuttuaan.”

Et olekaan. Olet kaunis ja sinulla on hyvä tyyli. Tuo pitsivillatakki on saman värinen kuin silmäsi.

“Jännää että huomasit. Tämä on kirpputorilta. Ei käsintehty, vaan Zaran. Jostain ulkomailta ostettu ja hajoamassa. Hankin kaiken kirpparilta. Siellä on halpaa ja saa omannäköistään tavaraa. Kaikki muu päälläni oleva on kirpparilta paitsi takki. Olen kriittinen musiikin ja tyylinkin suhteen. Promokuviin hain itse vaatteet. Mekon ostin Uffilta ja roudasin paikalle huonekalut.”

Oletko kotiutunut viidessä vuodessa Helsinkiin?

“Olen, pikkuhiljaa. Välillä huomaan haaveilevani omasta saunasta ja terassista. Haluaisin juoda ulkona aamukahvin.”

Töölössä on kuitenkin vähän rauhallisempaa kuin Punavuoressa.

“Joo. Sieltäkin on kokemusta, koska studio on Punavuoressa. Jos olisin varakas, ostaisin kattohuoneiston. Jos asunnossa olisi terassi, viihtyisin paremmin keskustassa, mutta salainen haaveeni on oma piha, lenkkipolku ja veden läheisyys. Vesi on mulle tärkeää.”

Mutta musiikki on vielä tärkeämpää. Pitää todella rakastaa musiikkia asettaakseen itsensä alttiiksi keikkailun tylsyydelle, arvostelulle ja kaikenkarvaiselle julkisuudelle.

“Ja notkahduksille, jotka tulevat, vaikka tekisit musiikkia kymmeniä vuosia. Nyt en vaihtaisi tätä mihinkään, mutta Gimmelin aikana menin avoimeen yliopistoon opiskelemaan psykologiaa vaivatakseni päätäni jollakin. Kuinka moni jaksaa edes 300:aan keikkaan asti? Gimmelistä kaksi lopetti musiikin kokonaan.”

Täydellinen teinimuovi ei ole antiikkia. Se ei kestä kulutusta. Millaista oli laulaa nelikymppisen sedän sanoin rakkauden rovion polttavista liekeistä?

“Argh. Risto Asikainen oli isähahmo, joka piti homman kasassa. Hän ei päästänyt meitä studioon, ettemme olisi hyppineet liikaa nenälle. Studiosta pois pitäminen oli turvallinen ja säntillinen vaihtoehto, koska kolmella erilaisella tytöllä oli niin erilaiset mielipiteet. Olimme keltanokkia, jotka eivät tienneet mistään mitään. Ihmiset haluaisivat tosi paljon kuulla mun sanovan, että häpeän ja nolottaa...”

Miksi nolottaisi. Olisi sovinistista kysyä jotain sellaista. Sellaista ei varmasti kysyttäisi miehiltä.

“Kiitos. Tosiasia oli se, että me annoimme kasvot muiden tuottamalle projektille. Emme olisi edes pystyneet keskittymään itse sisältöön. Siihen ei olisi ollut aikaa.”

Gimmel oli kuin pillilahkeiset farkut. Moni ei tiedä itsekään miksi tykkää ja käyttää niitä vaikka tietää, että niiden malli on parin kuukauden päästä pois muodista. Musiikki on liian usein nykyään pelkkää tavaraa ja ajanvietettä?

“On hauska seurata ajan ilmiöitä. Ilmiöt tulevat ja menevät nopeasti, jälkiä jättämättä. Suosio, joka tuodaan nopeasti, viedään nopeasti pois. Mulla on siitä kokemusta. Jos tätä duunia haluaa todella tehdä, yrittää tehdä suosiosta pysyvää. Olen huolissani siitä, että niin monet nuoret haluavat näihin saappaisiin.”

Mitään mieltä?

79 % City.fi:n käyttäjistä toteaa, ettei Gimmel pilannut Jennin mainetta.

Anna äänesi osoitteessa www.city.fi/kyselyt/3507/results

File

  • Syntynyt 1983
  • Pituus 172 cm
  • Paino sopiva
  • Tuoksu Dolge&Gabbana: Light blue
  • Kello kännykässä
  • Juoma vesi, kahvi, viini

Jaa/ei/poissa

  • Pääkaupunkiseudun kaupungit yhdistettävä POISSA
  • Väkevien alkoholien mainonta sallittava EI
  • Perintövero poistettava JAA
  • Turkistarhaus kiellettävä JAA
  • Skientologialle annettava uskonnon asema EI
  • Alkoholiveroa korotettava JAA
  • Seksin alaikärajaa laskettava (nyt 16 vuotta) EI
  • Nuuskan myynti sallittava POISSA
  • Kirjojen alv:tä laskettava JAA
  • Subjektiivinen päivähoito -oikeus poistettava EI
  • Kaupunkijoukkoliikenne ilmaiseksi JAA
  • Televisiolupamaksu poistettava JAA

29 kommenttia

Jenni on sexy

5.10.2007 09:36

Ihana nainen, muuta et kai usko HOROskoooppeihin? Niin älykkäältä tuntuvaa puhetta ja sitten PLÄTS! Henkinen itsari suoraan 12. kerrokasen parvekkeelta asvaltille!

Panisin silti, siinä olisi elämäni ihanimmat sekunnit. Molemmat sekunnit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

voivoivoi

5.10.2007 10:52

Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Mimmi antoi itsestään ihan hyvän kuvan kunnes meni pamauttamaan tuon horoskooppijutun. Se on pienestä kiinni...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Horrorscope

5.10.2007 12:56

Voi Jenni! Mikä siinä on, että naisten, mukavien ja fiksujenkin, pitää uskoa, että elämä on kirjoitettu tähtiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

millloinnääloppuu

6.10.2007 04:40

Jippii! Taas yksi eksynyt maalais-pikkutyttö tähän helppoon maailmaan. Siis niinkun mistä tää tarina kertoi? Pikkasen piiskaa persiille ja joku Audi-kuski ajamaan tivolia, niin Jenni löytää taas uuden suunnan..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Forgetaboutit

6.10.2007 13:51

Sitä vaan että mistä niitä vitamiineja saa jauheena . Kuulostaa kyllä ihan loogiselta niiden imeytymisen kannalta että kannattaisi ottaa jauheena .
Muutenkin fiksu pligga ;)ja nätti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Terveseksuaalisuuskauniselämä

6.10.2007 14:35

Laulu tuntuu todella henkilökohtaiselta. Pidätkö sinä tytöistä?

"En kommentoi henkilökohtaisia asioitani."

Kieltäisi nyt edes pitävänsä tytöistä; sen verran voisi osoittaa hyvää makua ja arvostelukykyä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aivan sama

8.10.2007 14:06

Terveseksuaalisuuskauniselämä 6.10.2007 14:35 Laulu tuntuu todella henkilökohtaiselta. Pidätkö sinä tytöistä?

"En kommentoi henkilökohtaisia asioitani."

Kieltäisi nyt edes pitävänsä tytöistä; sen verran voisi osoittaa hyvää makua ja arvostelukykyä.

Mitä sillä on väliä kieltääkö vai myöntääkö ihminen pitävänsä saman sukupuolen edustajista? Kommentoimatta jättäminen tarkoittaa, että turha niitä sitten on enää sen jälkeen vatvoa. Voisit sinäkin osoittaa hyvää makua olemalla arvostelematta hänen valintaansa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MinnaP

8.10.2007 23:34

Jenni...se Brunilan biisi, 'Ihmisten edessä' on loistava. Laulat sen kauniisti. Aivan mieletön melodia. Tarttuva. Mukavan kuuloinen tuo sinun äänesi:)
Melkein voisi luulla, että olet kokeneempi kuin moni uskoisi...

Menestystä jatkossakin:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Psykolofi

9.10.2007 10:52

Taas tehdään rahaa "lesboudella".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jan nu

9.10.2007 18:04

Olenko mä ainoa, jonka mielestä "Ihmisten edessä" kuulostaa jotenkin Samuli Edelmannilta?

Miksi toimittajan piti kysyä Jennin sukupuolisesta suuntauksesta? Tuommoisten kysyminen ei ole korrektia. Jos kysymys on peräisin jostain tuottajaportaasta niin sitten tämä on samaa muovia kun Gimmel.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

____nöff

9.10.2007 19:49

annoimme kasvot muiden tuottamalle projektille. Emme olisi edes pystyneet keskittymään itse sisältöön....

eipä mujatsu paljoa itse niitä nykysiäkään biisejä kirjottele ku on taustalla aitoja tekijöitä.täyttä hevonkuukkuu prkl!!...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hmm...

9.10.2007 19:58

Surkea "artisti" todellakin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

minie

10.10.2007 10:01

No johan pomppas. Jenni on aika kuutamolla :D sainpas hyvät naurut.
Goomilla ei kuseskeltu nurkkiin, perheen isejä ja äitejä siellä varmasti on mukana jokakerralla, suurempaa kaaosta tai helvetin tultakaan ei näkynyt. Hauskaa sen sijaan oli aiwan simppana! :)
Nii ja sitten ihan faktoja: Gimmeli ei ole ikinä kyseisellä risteilyllä esiintynyt, on tainnut Jenniltä kadota muisti jonkun muun mukana. Goomia ei myöskään ikinä ole ollut 12 päiväisenä.. Hehheh.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pöh

10.10.2007 15:09

Höpö höpö, että olis muka liian intiimiä kysyä Jennin mieltymyksistä. Täysin relevantti kysymys, jos tollaisesta aiheesta laulaa (siis Ihmisten edessä). Jos vastaisi hetero, niin heräisi kysymys onko tyttörakkaudesta laulaminen vain joku mediakikka, tapa saada huomiota. Jos taas tykkäisi tytöstä, biisi saisi aika paljon enemmän sisältöä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no voih voih.

10.10.2007 18:37

gimmel gimmel... ja nyt soolo,iso hmmmmm.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Insomnia_

10.10.2007 20:35

Ajattelinkin juuri tulla raapustamaan painavan sanani, mutta minie sen jo sanoikin :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

goom

11.10.2007 10:39

No mitä täällä nyt plkkua viilataan? olen ollut itse neljästi goomilla ja on se aika sikailua ollut joka kerta!

tulkaa sinne c-käytäville konehuoneen viereen saatanan porvarit kattomaan miten prole juhlii!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kemisti 78

11.10.2007 11:09

Jenni - huhuu!
Suosittelet vitamiinien osalta merkin vaihtamista vesiliukoiseen!?
Vitamiinit ovat joko vesiliukoisia tai rasvaliukoisia. Merkin vaihdolla ei ole mitään merkitystä tässä mielessä. Esimerkiksi C-vitamiini on vesi- ja A-vitamiini rasvaliukoinen.
Yhtä pihalla olit kyllä Goominkin suhteen. Opiskelijat osaaat käyttää vessaa, eivätkä kuseksi nurkkiin. Ja muutenkin käyttäytyvät alkoholin kanssa sivistyneemmin kuin normiristeilyiden känniääliöt.
Minäs vuonna Gimmel olikaan Goomilla ja joku katosi? Ei koskaan : D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

goomaaja

11.10.2007 15:47

Aika outoa kommenttia kyl goomista, itse voisin sanoa että tuntisin varmasti jos joku muu kuin joku järjestäjistä ihan joka reissulla on ollut. Perheen isiä on kyllä tiedän olleen, tosin ei niitäkään älyttömästi. Vähän vanhempana goomaajana uskallan sanoa kyllä myös, että pieni vähemmistö siellä häiriköi ja itse juhlin ainakin suhteellisen rauhallisesti jo, niin goomilla kuin muualla. Ikä rauhoittaa goomaajiakin, mutta mukava se meininkiä on katsella ja tavata vanhoja kavereita goomilla. Joskus cinderellalla tuli oltua kyllä huonoimmissa mahdollisissa hyteissäkin, sanosin että paremmat hyttibileet löytyy kyllä yläkansilta, mutta sielläkään ei yleisesti sikailla (tahallisesti tahrita ja rikota paikkoja), juhlitaan kyllä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vincet

12.10.2007 13:16

Nyt minä tiedän mistä ne urbaanit legandat GooMista oikein syntyvät... Joko Jenni on niin helvetin tyhmä että se uskoo kaiken mitä se kuulee... tai sitten sen kannattaisi ruveta kirjoittamaan satukirjoja opiskelijoille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pajuniemi

16.10.2007 20:07

Täällä on kyllä porukka vähän pihalla. Niitä vesiliukoisia vitamiineja todellakin on olemassa, olen käyttänyt niitä itsekin. Se on patentoitu juttu, jossa ollaan saatu rasvaliukoiset muutettua vesiliukoisiksi. Maailmassa on siis tietääkseni yhtä merkkiä, jolla näin on. Jenni varmaankin käyttää sitä. Että HUHUU vaan kaikille, ottakaa ensin asioista selvää ennenkuin mussutatte täällä. Ja mitä tohon goomiin tulee, niin itse siellä kerran oolleena, en todellakaan halua mennä uudestaan. Sieltä saa vaan morkkiksen ihmisten sekoilusta. Se on kuin vappu, juhannus ja uusivuosi yhteensä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kemisti 78

16.10.2007 21:59

Ja lääketieteen Nobel menee...?
Pyramidimarkkinointifirma X:lle
: D

Vesiliukoisia vitamiineja on edelleen 9 (C- ja 8 eri B-vitamiinia).
Ja rasvaliukoisia muut - ja sellaisina niiden olisi paras pysyä toimiakseen oikein.

Mutta olennaisinta on, että vitamiinien liukenevuus ei ole minkäänlainen ongelma, pitoisuudet riitää varmasti.Muu on markkinamiesten myyntipuhetta.

Ja Gimmel ei edelleenkään esiintynyt goomilla, vaikka Jenni niin muistaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Plaah plaah

17.10.2007 15:22

Aika monissa opiskelipippaloissa aikoinaan tuli oltua ja sitä saatanan sikailuahan se oli joka kerta, turha väittää mitään muuta. Voi teitä herranterttuja.

Ja mitä helevetin väliä on sillä, onko se Jenni lesbo vai ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

GOOMcarlos

16.11.2007 22:27

Jepjep. Oli kyllä Jenni-tyttö nyt ihan pihalla siitä, mitä GOOMilla oikeasti tapahtuu. Siellä ei todellakaan suurin osa ihmisistä örvellä hirveässä kännissä, vaan kyse on pienestä ryhmästä.
Ettei vaan nyt nuori tyttö yrittäisi leikkiä vähän aikuisempaa, kuin mitä oikeasti onkaan..
Keikkansa siellä oli ihan jees.
(Itsellä takana nyt viisi risteilyä ja lisää kertyy taas keväällä ja varmasti myöhemminkin.)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

minpsi

26.11.2007 03:24

mitä tarkoittaa 'matriisissa oleva virhe', kun puhutaan musiikista? liittyneekö jotenkin musiikin käsittelyyn tietokoneella?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.5.2008 22:33

Hahhaha-hahah-haaaaa! IDEA? JAA EI POISSA!
Hyvä CITY!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Venni Jartiainen

14.5.2008 02:48

Kylläpä oli paska haastattelu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

missbitch

3.12.2008 22:06

halusin vain sanoa että Jenni on UPEA. suomessa ei ole montaa artistia joka on :todella kaunis,herttainen olemus,jalat maassa,hyviä biisejä ja jopa osaa laulaa.en tunne henkilökohtaisesti mutta tiedän että Jenni on hyvällä asialla. ps. gay vai ei...antakaa jo olla,eikö kukaan muista tutkimusta että yksikään ihminen ei voi olla 100% hetero

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fffh

29.7.2010 20:17

Jenni ei kerro painoaan siksi, koska hän on merkittävästi alipainoinen, näkeehän sen jo!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi