Yhä useammalle kiireisessä arjessa elävälle parille kalenteriin merkitty yhteinen aika voi olla juuri se, mikä pitää kipinän hengissä.
Ja monesti se saattaa jopa lisää sitä.
Tuhkimo-sääntö toimii hyvin ruuhkavuosissa
Työ, sosiaalinen elämä, perhevastuut ja jatkuva päätöksenteko vetävät energian helposti nolliin. Kuulostaako tutulta?
Erityisesti naiset kantavat usein suuren osan näkymättömästä kuormasta, mikä näkyy myös makuuhuoneessa.
Kun ilta viimein koittaa, moni on yksinkertaisesti liian väsynyt edes ajattelemaan seksiä, saati sitten ihan vain läheisyyttä.

Ratkaisuksi on noussut niin kutsuttu “Tuhkimo-sääntö”.
Yhdessäolo ja palautuminen samassa paketissa
Idea on yksinkertaisesti se, että pariskunta sopii etukäteen kellonajan, jolloin ilta päättyy.
Sen jälkeen ei enää aloiteta mitään uutta, vaan mennään nukkumaan. Näin yhteiselle ajalle syntyy rajattu hetki ennen nukkumaanmenoa ilman painetta venyttää iltaa liian myöhään.
LUE MYÖS: 13 kysymystä seksistä, joita et luultavasti ole kysynyt kumppaniltasi – mutta sinun pitäisi
Esimerkiksi, jos nukkumaanmenoaika on 22.30, voidaan sopia, että yhteinen hetki alkaa viimeistään noin puoli tuntia aiemmin. Näin aikaa jää sekä yhdessäololle että palautumiselle.
Säännön juju on siinä, ettei kyse ole tarkasta aikataulusta, vaan selkeästä aikarajasta.
Odotus luo jännitettä
Tuhkimo-säännön keskeinen ajatus liittyy myös odotukseen. Päivän aikana voi nimittäin vihjailla kumppanille, että illalla voisi tapahtua jotain, mutta ilman pakkoa tietystä hetkestä.

Tämä luo odotusta, joka monien mukaan voi tehdä kohtaamisesta spontaanimman tuntuisen kuin täysin suunnittelematon hetki. Kun mahdollisuus on olemassa, ajatus yhteisestä ajasta kulkee mukana jo ennen iltaa.
Tunnelmaa voi vahvistaa myös pienillä teoilla päivän aikana, esimerkiksi viestillä, kosketuksella tai muulla huomion osoituksella. Näin yhteinen hetki ei ala tyhjästä, vaan rakentuu pitkin päivää.
Lähde: Metro.uk