Tampere saa ratikan ja se on hienompi kuin Helsingissä

Tehokkaampi joukkoliikenne mahdollistaisi tiivimpää rakentamista.

Kuva: Tampereen kaupunki / IDIS Design Oy

Aamulehden Hetki lähettelee terveisiä Helsinkiin Tampereelta.

“Terveisiä Helsinkiin. Tampereelle on tulossa ratikka, jollaista ei sielläpäin ole nähty.”

Tampereen tuleva ratikka on leveämpi ja pidempi kuin Helsingin versio ja liikkuu molempiin suuntiin, toisin kuin pääkaupungissa.

“Helsingissä on muotoilussa tietty perinne, jota he ovat halunneet jatkaa. Tampereella ei ole samanlaisia rajoitteita”, sanoo myyntipäällikkö Jouni Tyni Aamulehdelle.

Tarjouskilpailun ensimmäisen vaiheen voitti Transtech Oy, mutta kaikki viisi firmaa ja yhteensä kahdeksan ehdotusta etenevät seuraaville kierroksille, missä asia ratkaistaan toivon mukaan lokakuun tienoilla. Valinta tehdään laadun ja ratikan elinkaaren aikaisten kustannusten arvionnin perusteella.

Kuva: Tampereen kaupunki / Ramboll Oy

Klikkaa kartat suuremmaksi.
Klikkaa kartat suuremmaksi. Kuva: Tampereen kaupunki / Ramboll Oy

Tampere tavoittelee raitiovaunulla lisää kapasiteettia joukkoliikenteeseen ja sitä kautta mahdollisuuden tiiviimpään kaupunkirakentamiseen. Raitiotien on tarkoitus parantaa tilannetta nimenomaan kuormittuneimmilla osilla kaupunkia, Hervannasta Keskustaan ja keskustasta TaYSille sekä toinen reitti keskustasta Lentävänniemeen. Asemien rakentamisen yhteydessä tutkitaan mahdollisuuksia lisärakentamiseen myös asuntojen osalta.

Kesäkuun puolessa välissä hankkeelle näytettiin peukkua kaupunginvaltuustossa. Toistaiseksi puhutaan vielä kehitysvaiheesta, joka päättyy ensi vuonna, jolloin tehdään lopullinen päätös rakentamisesta.

26 kommenttia

Turha hanke

22.6.2015 23:32

Kuka idiootti kannattaa "tiiviimpää" rakentamista. Suunnan pitäisi olla ihmisille luonnollisempi, väljä rakentaminen. Luontoa ja pihaa. Hanke on muutenkin täysin turha. Sille ei ole tarvetta, koska Tampereella ei ole ruuhkia, ja joustava bussiliikenne toimiia hienosti. Ratikka ainoastaan maksaisi lisää yksityisautoilijoiden pussista ja hävittäisi bussilinjojen tarjontaa ja liikennöintitiheyttä. Kaiken lisäksi veikkaan, ettei se edes toimisi kunnolla talvella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Iisiä

24.6.2015 08:43

Tiivis rakentaminen on kaikkein viisainta, kun kaupungista puhutaan. Etäisyydet lyhenevät, asuntojen hinnat laskevat ja tarjonta paranee, tilaa käytetään vähemmän ja tulee enemmän kaupunkimaista elämää ja palveluja. Auttaa siis myös alueen yrittäjiä. Jos väljää haet, niin kaupunki ei ole oikea paikka asua sinulle.

eiii juma

24.6.2015 13:21

Et ole varmaan ikinä käynyt tampereella... tai sitten olet vain helvet*n tyhmä.

Raitsikka herwoodiin

25.6.2015 07:02

On turha väittää, ettei ruuhkia tuolla ratikan kulkemalla linjalla olisi. Tällä hetkellä kolmonen kulkee ruuhka-aikaan parhaimmillaan Sammonkatua pitkin Hervantaan viiden minuutin välein ja on silti tukossa. Bussi jää myös jumiin muuhun liikenteeseen, mikä jäisi historiaan ratikan myötä, kun sillä olisi ainakin osareitillä oma kaistansa.

jonttuniemi

22.6.2015 23:40

Älytöntä laittaa rahaaa ratikkaan. Tampereella on loistava toimiva bussiliikenne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Töitä Suomeen

24.6.2015 09:20

Ratikan liikennöiminen on bussia halvelmpaa. Bussissa ei nykyiselläänkään riitä tilaa Hervannan reitillä aamuruuhkassa, saati sitten kun kaupunki koko ajan kasvaa. Ja tilataanpa nuo vaunutkin Kajaanista, talvesta ei huolta siis.

Ex-manselainen

22.6.2015 23:54

Hulluudella ei ole rajaa, ei ainakaan tampereella

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

veijo6

22.6.2015 23:56

en viekään ymmärrä miksi ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Erjaana Helsingistä

23.6.2015 01:06

Ei kannata hommata hesalaiseen tyyliin lattialämmitteistä ratikkaa Tampereelle, sillä lumisena ja kuraisena aikana lattialle kenkien mukana tulevat ja sulavat liemet saavat raitiovaunun höyrystyessään haisemaan navetalta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Yks mies

23.6.2015 01:17

Odotetaan nyt!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tadi

23.6.2015 10:49

vastustan. ratikoita saa olla vaan hesassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wilttu

24.6.2015 12:30

Ei tuo mikään ratikka ole. Joku lähijunan tyyppinen kiskokalle ennemminkin...

-JK

23.6.2015 22:08

No ei se paljon vaadi, Helsingissä on omat perinteet ja hyvä niin. Toki Stadin sporat on kaupunkuvaunuja, ei pikaratikoita. Meil on metro siihen hommaan. mutta on todella hyvä, että Suomeen tulee isoja kasvukeskuksia, monessa muussakin maassa pääkaupunki ei ole se suurin stadi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KURMA

23.6.2015 23:20

TÄN NIMI ON KURMA

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kurma

23.6.2015 23:22

Helsingissä on Sporat, Tampereella Kurma.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dejanna

23.6.2015 23:56

Ei Tampere tarvii ratikoita. Sitä paitsi ihan turha ilkkua, koska ton hankkeen toteutukseen menee kuitenkin useempi vuosi...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

taidan muuttaa pois

24.6.2015 02:50

Jokanen kannattaja pyörätuoliin ja Helsinkiin niin näkee miten virun ihania keksintöjä ovat...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kestinen

24.6.2015 17:53

Tampereelle hankitaan matalalattiaraitiovaunuja, joihin pääsee rullaamalla suoraan pysäkiltä, eteiset on tilavat jne. Vähän eri juttu kuin joku 70-luvun valmettilainen

Opiskelijat

25.6.2015 16:32

Olen helsinkiläinen ja muuttamassa Tampereelle opintojen perässä - tämä on loistava uutinen! Asunnoilta pääsee kulkemaan oppilaitoksille sujuvasti!

teido

24.6.2015 07:46

En ymmärrä, miksi ja että mitä tällä oikein halutaan todistaa. Tampere on pieni kaupunki, joka ei todellakaan tarvitse ratikkaa. Bussiyhteydet toimivat siellä mainiosti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

............

24.6.2015 17:03

pieni kaupunki? Juujuu :'D

Spåra!

24.6.2015 14:27

Täältä Helsingistä voisin sen verran sanoa, että ratikka on ylivoimaisesti mukavin tapa käyttää julkisia. Suosittelen Tampereellekin lämpimästi! Lisäksi kustannustehokkaampi bussiin nähden ja kussakin yksikössä enemmän tilaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RV-Kuljettaja

25.6.2015 09:17

Onneksi olkoon Tampere saatte spåran. Tuo on ns. Pika raitio tie hienoa toivotaan et saatte homman toimimaan. Itse kuskina voin sanoa et kyl meilläkin spåra ajaa päästä päähän ympyränä, eikä tartte vaihtaa ohjaamia välissä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kaupungin reunalla

25.6.2015 12:16

Ei Tampereella ratikkaa tarvita, metro olisi paras ratkaisu tännekkin! Maan alla on hyvin tilaa ja pääsisi liikkumaan nopeammin paikasta toiseen + kun bussit liikennöisivät rinnalla, mahtuisi kaikki halukkaat kasvukeskuksista ruuhka-aikanakin paikasta a paikkaan b.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Peko555

27.6.2015 00:26

Totanoinniin...tässä projektissa haisee niin päättäjien korruptio ja suhmurointi, panostetaan tuommoiseen joustamattomaan liikennemuotoon isot rahat, joka samalla haittaa muuta liikennettä, kun uhraavat autokaistoja ratikoille. Mikseivät hommaisi tuommoisia ratikan näköisiä busseja joita Malmö:kin hankkinut, jos kerta tosiaan bussien kuljetus kapasiteettia ei mukamas muuten pysty nostamaan -> http://farm4.staticflickr.com/3703/13203067805_66c2d422c2_b.jpg

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Artsi nääs

7.7.2015 13:11

Viimeistään kolmekymmentä vuotta sitten olisi pitänyt täällä Tampereella herätä kehittämään & hyödyntämään ensin jo valmista rataverkostoa. Kaupungin kasvaneeseen väkilukuun (v.1985-2015 ->n. +35 000 as.) suhteutettuna joukkoliikenne on junnannut auttamattomasti jälkijunassa. Koko 2000-luvun alku tuhraantui eipäs juupas-asenteella. Paikallisjunaliikenteellä olisi saatu katettua ensin yhtenäisesti Kangasala - Messukylä-Rautatieasema - Pispala - Rahola - Nokia & Tampere - Multisilta - Lampäälä. Myöhemmin lisäraiteilla Hervantaan, Lielahden kautta Lentävänniemeen jne...
Tosin yksi iäisyyskysymys täällä on usean bussin yhtäaikainen ahtautuminen bussipysäkeille varsinkin keskusta-alueella. Aikatauluja ei ole koskaan saatu tai haluttu toimiviksi bussimatkustajan näkövinkkelistä.
Yksi hidastava tekijä on myös 20€ setelin hyväksyminen busseissa edelleen maksuvälineeksi. Kertamaksu €2,60. Sitten on erikseen ihmiset, jotka etsivät pieniä hiluja taskujensa kätköistä viime tingassa, vaikka takana on pitkä jono. Teillä Helsingissä kelpaa vain tasaraha ja kännykällä voi tilata maksun ennakolta. Tampereella ruuhkan saa synnytettyä jo pienistä asioista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi