Kotiteatterifestivaali muuttaa kodit näyttämöiksi

Kodeissa tapahtuviin näytöksiin on vapaa pääsy.

Esimerkiksi tältä voi näyttää kotiteatterifestivaalin näyttämö.
Esimerkiksi tältä voi näyttää kotiteatterifestivaalin näyttämö. Kuva: jamiga • images / Fotolia

Sanasta kotiteatteri tulee ensimmäisenä mieleen moderni äijäteknologia. Tällä kertaa kyse on kuitenkin perinteisestä näyttämökulttuurista - jonkun omassa kodissa.

Kotiteatterifestari on näytelmätapahtuma, jonka näytökset tapahtuvat helsinkiläisissä kodeissa. Helsinkiläiset ovat voineet ilmoittaa kotinsa Kotiteatterifestivaalin käyttöön alkuvuoden aikana. Riittää, että koti sijaitsee Helsingissä ja on tarpeeksi suuri pienen näytöksen järjestämiseen. Kodissa asustelevan tulee myös olla näytösiltana paikalla opastamassa vieraita perille. Näytöksiin on vapaa pääsy (ja olohuonettaan lainaavat ihmiset saavat varata paikkoja ystävilleen), mutta paikka tulee varata etukäteen. 

Ohjelmisto koostuu Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden ja muiden ammattinäyttelijöiden esittämistä monologeista. Kotiteatterifestivaali järjestetään 23. helmikuuta - 1. maaliskuuta. Ohjelma päivitetään sen tarkentuessa festarin sivuille ja Facebookiin

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi