Kallio Block Party juhlitaan lauantaina

Kolmannelle linjalle päätynyt korttelijuhla tulee tänä vuonna 50 artistin voimin.

Päivitys 2.8. klo 17:46: Päivitetty esiintymisajat ja artistit.
Päivitys 2.8. klo 18:47: Lisätty kuuntelulinkit artistien yhteyteen.
Päivitys 3.8. klo 12:06: Lisätty avajaiskulkueen tiedot.

Alppipuiston ilmaisbileet saatiin tämän kesän osalta kunnialla päätökseen, kun viime viikonlopun Alppipuiston Kansanjuhla ja Fullsteamin Pitkä Kuuma Kesä keräsivät sekä lauantaina että sunnuntaina puistoon tuhansia musiikin ja festaritunnelman ystäviä.

Ilmainen hupi ja konsertit eivät pääkaupungistamme kuitenkaan lopu, sillä lauantaina on jälleen kerran se aika vuodesta, kun Kallio-liikkeen organisoima Kallio Block Party saapuu piknikväen ja bilettäjien iloksi. Tänä vuonna Kallio Block Party ottaa haltuun Kallion kaduista Kolmannen Linjan.

Kahdeksalla lavalla tapahtuva musisointi tarjoaa kiinnostavaa, joskin marginaalista musiikkia, moneen eri makuun. Nykyaikaisen folkin ystäviä hemmotellaan tämän vuoden Block Partyilla. Kirkon lavalla ääneen pääsee eteerisen kauniista kappaleista tunnettu Tiiu Helinä ja Castréninkadun lavan päätösaktina toimii matkalauluistaan tunnetut Eva & Manu.

Räppiväelle rytmejä tarjoilee muun muassa Laineen Kasperi Palava kaupunki -orkesterinsa kanssa Siltasaarenkadun ykköslavalla. Tarjolla on myös erilainen näkökulma naisräppäriyteen, kun Mercedes Bentso vyöryttää riiminsä esiin Castréninkadulla: ”sen tehtävä on mennä vikisemään kertsi mikkiin tai imee Itikses Pertsin dikkii.”

Rokimpaa tavaraa on myös tarjolla. Post-punkbändiksi itseään nimittävä Hopeajärvi tarjoilee suomenkielistä musiikkiosaamistaan, jota Kallio-liikkeen blogissa kutsutaan musanörttien musaksi musanörteille. Parhaalla bändin nimellä Kallioon kiilaa Ydinperse, jonka ytimekkäät rallit käsittelevät Kannelmäkeä, Kataista, housuunkusemista ja bambikevättä. ”Too rock to punk, too punk to rock, too black metal to hipster.”

Lisää artisteista Kallio-liikkeen blogissa. Ohjelmakalenteri ja tapahtuma-alueen kartta löytyy Google Docsista.

Kallio Block Partyn ohjelma:

13:00 "Kolmatta linjaa takaisin" -avajaisparaati

Paraati starttaa Club Libertén (Kolmas linja 34) edestä päätyen Kallion Oivaan (Porthaninkadun ja 3. Linjan risteys). Kulkuetta johtaa Matti Siitonen eli tunnetummin Fredi. Kuten laulussa sanotaan, Fredi käy kulkueen päätteeksi heittämässä Oivan portsarille lantin.

1. lava (Siltasaarenkatu)

13.30 - 14.15 Boston Promenade & Fredi Kuuntele
15.00 - 15.45 Stockers Kuuntele
16.30 - 17.15 Kaveri Special Kuuntele
18.00 - 18.45 Aves Kuuntele
19.30 - 20.15 Laineen Kasperi & Palava kaupunki Kuuntele
21.00 - 21.45 St. Rasta Kuuntele

2. lava (Suonionkatu)

14.15 - 15.00 Kallion Karaavani Kuuntele
15.45 - 16.30 Döödi Mofo Kuuntele
17.15 - 18.00 Roots & Future
18.45 - 19.30 Magot Prom Kuuntele
20.15 - 21.00 MOPO Kuuntele

3. lava (Castréninkatu)

14.00 - 14.30 Rap-mummo Eila Kuuntele
15.15 - 15.45 Mikael H & the Siberians Kuuntele
16.30 - 17.15 Straktobeam Kuuntele
18.00 - 18.45 Mercedes Bentso
19.30 - 20.15 Kap Kap Kuuntele
21.00 - 21.45 Eva & Manu Kuuntele

4. lava (Wallininkatu)

14.00 - 16.00 Street Dance / Sade ry
16.00 - 17.00 DJ: Janne X
17.00 - 19.00 Roller Disco. DJ:t Lord Fatty & John Wayne
19.00 - 20.00 Spittin' Fiyah Sound Kuuntele
20.00 - 20.45 Dj Mosaik
20.45 - 21.45 Herman Prime Kuuntele

Kirkko

18:00 - 18:45 Max Lilja Kuuntele
19:30 - 20:15 Jan Wälchli Solo Kuuntele
21:00 - 21:45 Tiiu Helinä

Toveri

14.30 - 15.15 Non-Fictional Koikkalainen Kuuntele
15.45 - 16.30 Henri Koskenniemi plays his awesome tunes
17.15 - 18.30 Bill, Moray & Bill Kuuntele
19.30 - 20.30 Helsinki Poetry Connection: Block Party Open Mic
22.00 - 22.45 Anastacia Mouna Kuuntele
23.00 - 23.45 Anna Inginmaa Kuuntele
00.00 - 00.45 Lucie Niemelä Kuuntele

Liberte

14.15 - 15.00 Haywalkers Kuuntele
15.30 - 16.00 Rujot otteet Kuuntele
16.30 - 17.15 Amapolar Kuuntele
18.00 - 18.30 Ydinperse
19.00 - 19.45 Hopeajärvi Kuuntele
19.45 - 20.15 Joosua Kuuntele
20.15 - 21.00 Fuzzy Muff Kuuntele
21.00 - 21.45 Risto Hänninen
21.45 - 22.30 Clark Kent Kuuntele
22.30 - 23.15 Johannes Laitila levyjulkkarit/record release Kuuntele
23.15 - 00.00 Masquerade Kuuntele
00.30 - 01.00 Torso. Kuuntele

Bändien välillä tunnelmaa pitää yllä DJ Juju ja DJ Country-Masa soittamalla yleisön toivemusiikkia.

Om´pu

14.00 - 16.00 Dj Righteous
16.15 - 18.00 Deep'n'Dope Dj's
18.15 - 20.30 Cryeye X MKRF Kuuntele

Sandro

Pop-up -lyhytelokuvafestari Future Shorts.

18.00 - 18.45 Showtime I
19.30 - 20.15 Showtime II

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi