45

On ollut mielenkiintoista seurata sivusta ihmisten elämää ja todeta kuinka tyhjää se voikaan olla. Kulissit kiiltävät ja kaikki on täydellistä, mutta pintaa syvemmällä ei ole mitään. Elämä on täynnä turhanpäiväistä…

Kaulakorun kahleissa (The Locket, Usa 1946, 85′) O: John Brahm. N: Laraine Day, Brian Aherne, Robert Mitchum. **** Väsymyksestä huolimatta oli pakko katsoa loppuun.

Cappucinoa Guinness-mukissa ja syvänpunaista kynsilakkaa näppäimistöllä tanssivilla sormilla, liikenteen melua ja auringonpaahdetta avoimesta ikkunasta, kirjapinoja ja muistilappuja levällään sekaisella pöydällä. Pöydän alle potkaistut korkokengät treenikassin vieressä odottavat työpäivän päättymistä.

Pähkinänruskea

Ilta. Käperryn pehmeän tyynyni ympärille kovien sanojen kaikuessa korvissani. *** Käperryn sikiöasentoon halaten itseäni. Tunnustelen. Minä olen vielä siellä. Pienenä sykkeenä. Kukaan ei ole vienyt sitä pois. *** Nukahdan herätäkseni…

Maailmanennätystahtikin on hiipunut normaalirutiiniin. Jos yhdeksältä pääsen ylös sängystä, niin voi jo olla tyytyväinen. Ei kai minusta tule tekemälläkään aamuihmistä, vaikka kuinka yrittäisin. Toiset väittävät sen olevan kiinni laiskuudesta ja…

Blogin täyttämisen tahti ei ole päätä huimannut. Samoin kävi aina pienenä päiväkirjojen kanssa. Unohtuivat. Tarinat eivät koskaan olleet täydellisiä. Ne alkoivat mistä sattuu ja loppuivat mihin sattuu. Täydellisyydentavoittelussa jäivät kirjoittamatta…

Mansikoita, kirsikoita, suklaa-vaniljapehmiksiä. Kylmää olutta terassilla. Grillissä tiriseviä pihvejä ja maissia uusien perunoiden kera. Loikoilua nurmikolla auringonpaisteessa.

Sylissä, sykkyrällä. Niin tiukasti ja lähekkäin. Tässä on kaikki mitä tarvitsen. Sinun sylisi. Nukahdan puristaen etusormeasi tiukasti kädessäni. Kuin lapsi.

Minähän voinkin käyttää tätä blogia käyntikorttini täyteensullomisen sijaan. 😀