683
Uusi vuosi
Uusi vuosi ja hulina päälle. Hiphei! Ehkä kuitenkin juhlin mielummin omia saavutuksiani ja täyttyneitä tavoitteita, vaikka pieniä väli-sellaisia, kuin näitä itsestään eteen tulevia tilaisuuksia, vaikka onhan toki mukava kerääntyä kasaan…
Needle and the Harm Done
Olen taas joutunut surukseni toteamaan että olen liian vaikeaselkoinen ihminen. Ystäväni toki tuntevat huumorintajuni kiemurat melko kiitettävästi, mutta liian monilta uusilta tosielämän tuttavuuksiltani musta ja joskus kai liian henkilökohtainen huumorini…
Tripin tarpeessa?
Luovien ihmisten ihmissuhteet ovat aina hatarammalla pohjalla kuin vähemmän luovien. Luovien ihmisten suhteet, etenkin rakkaussuhteet ovat usein vuoristoratamaista riuhtomista. Kahden luovan ihmisen suhde kestää silti usein paremmin kuin luovan ja…
Naapurin spuge
Automaattiryypylle juuttunut ”no poliisihan minä olin, mutta MIKSI SÄ haluat tietää mun menneisyydestä” reilu viisikymppinen eläkeläisnaapurini houkutteli minut kerran kämppäänsä kuuntelemaan ”kallion parhaita” äänentoistolaitteitaan, myyntitarkoituksella. Ei sillä, ettenkö olisi niiden…
Yksinkertaistamisen tarpeesta
Sunnuntain katkonaisia mietteitä, vol. 1: Treffeillä olevat teininuoret kävelevät edelläni töölönlahdella. Kuuntelen heidän keskusteluaan. Tyttö on äänessä lähes tauotta, kertoo värikkäästi järjestöaktivismistaan nuoren idealistin paatoksella. Tyttö vaikuttaa kuitenkin ikäisekseen fiksulta….