Vesimeloniyllätys
[Mobiiliblogi] Mummin luona Halikossa. Yksin. Mummi oli ostanut uudet patjat ja tyynyt koko perhettä varten. Kokonainen vesimelonikin oli löytänyt tiensä jääkaappiin, lapsi kun on vesimelonin suhteen varsinainen hirmu. Ja minä…
Meren rannalla
Ero. Siinä se. Yksi pieni sana. Niin paljon merkitystä, niin monelle. Tilanne kaikessa lyhykäisyydessään. Piste yhdelle suhteelle. Tästä jatketaan taas eteenpäin. Ajatukset yhtä mylläkkää, elämä samoin. Toisaalta helpottunut olo, nythän…
Samaan aikaan toisaalla
Blogailu jatkuu taas. Pientä tilannnepäivitystä: asumusero on käytännössä. Eli olen viettänyt jo muutaman yön tuttavaperheen tyhjässä kaupunkiasunnossa, vielä tämä viikko siellä. Viikonloppuna silti yhdessä mökillä ja tuttavien häissä. Mukavaa sekin…
Jatkuu…
Tässä jatkoa ties kuinka monennessa osassa aikaisempiin blogeissa viittaamiini tapahtumiin. Keskustelimme avopuolison kanssa. Todellakin keskustelimme. Oli vähällä livahtaa perinteiseksi kädenväännöksi, mutta saimme onneksi pidettyä asiat raiteillaan. Kerroin hänelle sisäisestä äänestäni….
Sitiseikkailu jatkuu
[Mobiiliblogi] Kerroin aiemmin ummetuksesta kärsivästä spostilaatikostani. Tilanne ei ole muuttunut. Tänään lähetin toiseen postiin kaikki viestit, jotka halusin tallentaa. Sitten poistin KAIKKI viestit ja kansiot. Typötyhjäksi! Arvaat kai jatkon? Kyllä,…
Sataisi edes vettä…
Viittaus: aikaisemmat blogini viimeisen muutaman päivän ajalta. Avopuolison kanssa käynnissä tällä hetkellä perheen sisällä mitattuna suuremman mittakaavan parisuhdeneuvottelu. Jatkoa aiheeseen… Prosessia tässä tosiaankin läpikäydään, rankalla kädellä. Tuntuu, että viimeisen kahden…
Tuolta se tuli, ja tuonne se meni…
Ilta, itsetutkiskelu, hollantilaisen kaverin kanssa riekkuminen, yön hiljaiset tunnit, kankea aamuherääminen, suihkuttelu, syömisen harkitseminen, kiukkuiset puhelinsoitot, kyyneleet lapsen surusta, jne. Oliko tämä sen kaiken arvoista? Viittaan aikaisempiin blogeihini: vaikeasta yhdessäolosta,…
onnela rocks (not)
[Mobiiliblogi] Olen Onnelassa, herra ties miksi =) No okei, hollantilainen kaverini johdatti meidät tänne. Ota rohkeasti yhteyttä vaikka teksti- tai pikaviestillä 😀 Caelestis & Co.
Kylmästä kuumaan sotaan
[Mobiiliblogi] Jatkoa edelliselle blogimerkinnälleni… Jos riidellä täytyy niin riidellään sitten edes aiheesta. Olen paska jätkä ja otan tämän illan itselleni. Lähdin Tampereelle tapaamaan hollantilaista kaveriani. Perhe jäi mökille, haen heidät…
yöviesti
[mobiiliblogi] lähettelen vaihteeksi yöpostia ja oksennan pahaa oloani koiran kävelytyksen yhteydessä…. be warned! emäntä ei yksinkertaisesti tunnu tajuavan oman tekemisen tarvettani. sanoo kyllä että ota omaa aikaa ja tee sitä…