Ero.
Siinä se. Yksi pieni sana. Niin paljon merkitystä, niin monelle. Tilanne kaikessa lyhykäisyydessään.
Piste yhdelle suhteelle. Tästä jatketaan taas eteenpäin. Ajatukset yhtä mylläkkää, elämä samoin. Toisaalta helpottunut olo, nythän se on sitten klaari. Ei enää jahkaamista, soutamista ja huopaamista. Kantapäät vastakkain ja eikun kävelemään.
Jotenkin varkain sitä ei edes tajunnut itsekään, miten isosta jutusta tässä on kyse. Sairaslomaa töistä jo viime viikolta alkaen, lääkäriltä mömmöä että saa nukuttua yöt, yhteilyt ystävien kanssa, jne. Jotenkin ei antanut lupaa itselleen kärsiä, olla suruissaan, myöntää että on väsynyt.
Sovimme asioista eilen avopuolison, nykyisen eksän kanssa. Oli itkua ja oli väittelyäkin, mutta ei riitaa eikä ylilyöntejä kummaltakaan puolelta. Yritämme edelleen olla ystäviä, ja se varmaan onnistuukin. Lapselle haluan edelleen olla isä, ja sen myös teen. Ei ne asiat katoa noin vaan – enkä sitä aio tehdä minäkään. Kait pahinta mitä voisin nyt tehdä olisi vain kadota…
Niin paljon asioita, niin paljon sanoja, toisaalta niin vähän juttuja, niin vähän sanottavaa. SEHV kaikilla lauluillaan tulkitsee tuntojani tällä hetkellä pahuksen hyvin. Sekin kertoo jotain omasta sisäisestä lukostani: en ole kuunnellut musiikkia muutamaan kuukauteen – vaikka musiikilla onkin suuri merkitys mulle. Keho, mieli ja sielu ovat reagoineet asioihin jo pitkään. Näin kauan meni ennenkuin päivätajuntanikin havahtui asiaan.
Seuraavaksi omaa asuntoa, rahan raapimista kasaan, asioiden järjestelyä, jne. Mutta ne ovat vain lillukanvarsia. Isommat asiat ovat pyörähtäneet elämässä eteenpäin. Pikkuasiat kyllä hoituvat painollaan.
Pitkä merenranta, kaukaisuudessa nousevan auringon etäinen kajo, hiljainen tuuli ja aaltojen rauhallinen loiske rantakiviin. Maistan merivettä, haistan tuulta ja lähden kävelemään rantaa pitkin…
🙂
-c-