Viime viikolla joku nuori nainen, julkkis ilmeisesti, keuhkosi keltaisessa lehdistössä julkkisten huumeiden käytöstä. Ensireaktioni moiseen lööppikamaan oli lähinnä ärsyyntynyt. Taas samaa kauhistelua, vaikka esimerkiksi kokaiini on kuulunut tietyn eliitin päihdekirjoon jo vuosikymmenet. Itse asiassa jo toista sataa vuotta. Pienen pohdiskelun jälkeen käänsin kuitenkin kelkkani. Jutuilla oli ehkä sittenkin paikkansa, vaikka niiden uutisarvo oli olematon.
Huumekeskustelu oli Suomessa pitkään pelkää kauhistelua ja yksitoikkoista massaa. 1990-luvun lopulla alkoi keskustelussa näkyä uusia värisävyjä ja 2000-luvulla on virinnyt lukemattomia uusia näkökulmia myös mediaan. Suomalainen huumeuutisointi on edelleen suhteellisen kankeaa, mutta viimeisen 15 vuoden aikana on edistytty paljon. Tosin viime vuosina niin kokeilu- ja käyttömittarien kuin haittaindikaattorien näyttäessä laskevaa trendiä, on median kiinnostus hiipunut, lähes lopahtanut.
Keltainen lehdistö ei ole kummoinen yhteiskuntapolitiikan foorumi. Sillä on kuitenkin huumekeskustelussa oma rooli, vaikkei se journalistisesti olekaan kovin ylevä. Kohu-uutiset julkkisten huumeiden käytöstä ylläpitävät huumekeskustelua. Olennaista ei päihdevalistuksen näkökulmasta välttämättä olekaan se, minkä tasoisista mediatuotoksista keskustelu kumpuaa. Keltaiset kohujutut virittävät kansalaisten ajatuksia ja pitävät huumeteeman julkisella agendalla. Myös huumeista kirjoitettu ”huttu” on tietynlaista virittävän valistuksen polttoainetta.
Ennen kun lähden kuitenkaan nostattamaan moisia juttuja liikaa, pitää tehdä varauksia. Huumekeskustelu vaatii ensisijaisesti sofistikoituneita juttuja vakavasti otettavilla foorumeilla, joissa kysymystä tarkastellaan erilaisista näkökulmista. Jonkun tuntemattoman julkkiksen ”kohupaljastusten” tulisi olla vain ohut sivujuonne. Uuden sukupolven ”julkkikset” kaipaavat toki aika ajoin muistutuksen siitä, ettei yöelämässä kannata ihan mitä vaan touhuta, mutta toivottavasti välillä saadaan lehtien sivuilta lukea myös ihan oikeaa asiaa.