Tapaus MDPV

Eilen ministeri Risikko ilmoitti, että MDPV saatetaan huumausainelistalle jo ennen lomia. Aiemminkin on tullut kummallisia aineita, joita on Suomessa käytetty päihtymistarkoitukseen, eikä tällaisiin toimiin ole ryhdytty. Mistä on kyse? Yhdeksän…

Eilen ministeri Risikko ilmoitti, että MDPV saatetaan huumausainelistalle jo ennen lomia. Aiemminkin on tullut kummallisia aineita, joita on Suomessa käytetty päihtymistarkoitukseen, eikä tällaisiin toimiin ole ryhdytty. Mistä on kyse?

Yhdeksän kertaa kymmenestä vastaavissa tapauksissa on kyse poliittisista irtopisteistä ja moraalisesta paniikista, joka lihottaa keltaista mediaa. Noilla yhdeksällä kerralla todellinen riski on vähäinen. Myös MDPV:n kohdalla usea poliitikko lähti taas pistejahtiin ja keltainen roskapaperi ammensi osuutensa. Vaikka niiden jutut menivätkin pääosin ohi ongelman todellisen luonteen, oli taustalla tällä kertaa myös aito ongelma.

Aiemmat, kutsuttakoon niitä tässä desingn-huumeiksi, aineet ovat ominaisuuksiltaan olleet suunnattuja psykedeelisiä kokemuksia etsiville tai bailaajille. Koska heidän ryhmänsä käyttävät huumausaineita satunnaisesti, haluaa vain harva kokeilla tai käyttää epäilyttäviä aineita. Tämä jengi myös seuraa aktiivisesti mediaa, jolloin tieto riskeistä saavuttaa kokeilijat ja käyttäjät nopeasti. Näin huonoiksi koetut uudet aineet eivät saavutakaan suosiota, vaan katoavat huumeskeneltä nopeammin kuin tulivatkaan.

Entä MDPV? Sen suurin ongelma piilee siinä, että se on levinnyt myös huumeongelmaisten käyttöön. Ihmisillä, joilla on voimakas fyysinen riippuvuus, ei ole aina pahojen vieroitusoireiden iskiessä varaa valita huonon tai vielä huonomman väliltä. Mieluummin kuin olla ilman, valitaan se vielä huonompi vaihtoehto. Tämä tarkoittaa, että amfetamiinin korvikkeena käytettävälle MDPV:lle on olemassa pysyvä kysyntä.

Jakelen harvoin huumepoliittisille toimille ruusuja, mutta tänään annan koko kimpun. Notkeaa toimintaa STM:ltä ja osoitus siitä, että tarvittaessa nopeatkin reaktiot onnistuvat. Mutta älkööt poliittisia irtopisteitä kerääjät kansanedustajat lukeko tätä siten, että tämä oli teidän ansiotanne. Sama koskee keltaisia papereita. Tämä homma hoidettiin hyvällä viranomais- ja tutkijayhteistyöllä, jossa myös kolmas sektori oli ansiokkaasti mukana.