Kävin eilen myöhään nukkumaan ja heräsin tänään aikaisemmin kuin pitkään aikaan. Siis vapaaehtoisesti ja ilman herätyskelloa. Ja äärimmäisen vittuuntuneena. Näin epämääräistä unta ihmissuhteista ja ystävistäni. Koko yön katselin ympärilläni rakastuneita ihmisiä ja totesin että minulle ei taida tässä maailmassa olla ketään. Ystäväni sanoivat että kunhan lopetan etsimisen niin kyllä se jostain löytyy. Yritin vastustella ja sanoa että enhän minä edes pakolla ketään etsi. Lopulta heräsin siihen kun huusin vihaisena ystävälleni että ”Kyllä sinun kelpaa kun on joku joka rakastaa. ”
Ei paljon naurata että ilkeä katkeruuden tunne valtaa jo yöuneni. :/ Itseni tuntien tiedän, että kyllä tämä taas tästä helpottaa… onneksi. En koskaan jaksa kauaa kieriskellä huonoissa fiiliksissä. Harmittaa vaan silti huomata itsessään piirteitä jollaisia ei soisi olevan. Tämä nyt vain näyttää olevan sellainen juttu, jonka yläpuolelle nouseminen onkin hankalampaa kuin luulin. Miksi en vain voi nauttia tästä hetkestä ja sen kaikista iloista? Sillä loppuen lopuksihan elämäni on ihan hyvällä mallilla.
Onneksi ulkona paista aurinko. Taidan mennä syömään aamiaista ja sitten pihalle aurinkoon. Aurinkoista päivää mussukat!