Äiti soitti. ”Missä sitä ollaan?” Sen ääni oli jotenki itkunen tai sellanen [i]sinnittelevä[/i]. Kerroin olevani kotona, jolloin äiti meni asiaan. Ihan vaan halus että tiedän, että jos jommalle kummalle vanhemmista jotain sattuu niin pankissa X on tili Y ”kirjoita se nyt muistiin”, jossa on N määrä euroja ja että lainaa ei ole. Isä (joka ei enää pariin vuoteen ole talousasioista ollut pahemmin kärryillä) ei kuulemma tiedä säästöistä tai laina-asioista mitään.
Yritin kysellä ensin kautta rantain, että onko joku hätänä ja kun en saanut mitään tolokun vastausta, kysyin suoraan. ”Kaikki on hyvin. Sinulle ajattelin kertoa, kun olet vanhin ja on hyvä että joku tietää kun eihän sitä voi koskaan olla tulevasta varma.”
Jaa. No, ei voi.. mutta että tuli vaan yhtäkkiä mieleen tämmönen asia tiistai-iltana ilmotettavaksi. Käymään ei kuulemma nyt kannata mennä ”kun sinulla on se loma tulossa, niin tulet sitten”. Selvä. Sitten puhuttiin sukulaiset ja naapurit ja mun lemppariautokorjaamonsetä (n. 60 v.), joka oli värjäyttäny tukkansa ja partansa pinkiksi ja koira ja kasvimaan nurkkaan kuopattu kissanraato, joka kuulemma on kummitellut keittiön ikkunalla.
Jotenki äiti vaan tekee sen aina. Ensin hämmentää ja sitten hämmentää uudelleen – melkein naurupissat housuun.
[i]PS. Olishan tän voinu edelliseen merkintäänkin lisätä, mutta tuntu ajatuksenakin jotenki väärältä.[/i]