Kävin katsastamassa ensimmäisen kämpän Lahdessa – ja menetin sydämeni. En kuitenkaan vuokraisännälle (joka oli kyllä varsin charmantti, n. 55 v. mies), vaan asunnolle. Voi taivas, miten vanhat, 70 cm paksut kiviseinät voivatkaan villitä! Keittiö, pikkuinen palvelijan makuuhuone, iso makuuhuone ja vielä ISOmpi olohuone. Siisti sinisävyinen kylppäri. Rauha ja hiljaisuus.
Hengitän paperipussiin ja yritän hillitä itseni. Asunnossa on 90 m2 ja minua vain yksi. Luulen, että vaikka kuinka antaisin egoni laajentua, en pystyisi täyttämään noita kaikkia neliöitä – ja olen jo myynyt osan ”kotona” olevista vähistä huonekaluistani.
[i]Jospa tilaan henkisiltä oppailtani mukavan kämppiksen (mielellään jo aikuistuneen) perjantai-iltapäivään mennessä.. Luvassa on hulvatonta menoa viidennessä kerroksessa torin kulmalla. Ei elukoita, kiitos :)[/i]
Amme olisi kyllä kiva. Ja parveke. Ja se, ettei tarvitsisi kuunnella yöllisiä kotiintuloja, toisten puheluita, telkkaria tai musiikkia, josta ei pidä. Tai siivota toisen jälkiä keittiössä ja heittää (taas) mädäntynyttä tuorekurkkua pois jääkaapin vihanneslokerosta. Ja pelätä että valkoisesta tulee vaaleanpunaista yhdessä hujauksessa.
Taidan vielä harkita. Tai ottaa riskin ja tehdä vuokratarjouksen. Edullinen. Niin se mies vielä esittelyn päätteeksi sanoi.