Oi keinu lämmin siniaalto, keinu lempeästi,
kun heljät kellokäyrät kilkkaa, väreilee,
jo yhtälöiden kaikki sulut murtuu väkevästi,
kun pseudopallot hyppii korkealle, kisailee.
Jos tulet kanssain tasolle sä ylemmälle,
niin näytän sulle Vennin taikakenttäin ihmeet,
siel hyperbolisesti kaartain yhä pitemmälle
me kuljemme kuin äärettömän pitkät lausekkeet.
On bittipaikka siellä marjaa punaista jo täynnä,
ja notkot kosinisenään loistaa mustikoita,
mä sinut tahtoisin nyt niiden luokse viedä ynnä
permutoida sulle niistä värikombinaatioita.
Tää rakkautta onko vai vain peliäkö pelkkää,
sen de Méré tai Pascal varmaan saisi päätellyksi,
mut purskeäänes silti korvissani yhä helkkää
kuin BASIC, Fortran, FAS tai vaikka PL/1.
Sillä tokko tiesi Euler taikka itse Euklides,
suorineen ja kolmioineen, alkeisgeometrioineen,
tai Boole, Gauss tai Riemann, tuskin Einstein edes,
sun suloellipseistäs kaarteineen ja tangentteineen.
Mua älä kumoa, kas silloin jäljelle jäis tuskin mitään,
vain pari moduulia, derivaatta, juuri taikka kaksi,
jos negatiivisena minut näin siis esitetään,
mun aliavaruutein muuttuu silloin yhä ahtaammaksi.
Näet oli hyvin selvillä jo itse suuri Galois,
että matriiseista unelmoivat kaikki vektorit
ja paraabelit aina hyperbeleiks tulla haluaa,
kun lemniskaatat aukee, virtaa fluentit.
Kun katson viimein silmiesi satunnaiseen hohtoon
ja kuulen ääniväreilyjes monikanavaisen kuiskeen,
ja kun astelemme näin me Grandin ruusulehtoon,
saa mikrokäskys mielessäni makrokäskyin luonteen.