.. koska olet taas oma säteilevä itsesi.”
Noilla sanoilla ystäväni tervehti minua tänä aamuna ja sai minut takuulla sädehtimään entistä enemmän. Tunnen, miten hymy kumpuaa syvältä sisältä ja sille on tilaa ympärillä. Vasta nyt ymmärrän, miten kuluttava viimeisten neljän kuukauden soppa on ollut; otetaan uusi työ, muutto ihan outoon ympäristöön (melkein ulkomaille), uudet ihmiset, sekaan ripaus draamaa ja kauhallinen vastuuta – ja sitten kunnolla sekaisin..
Vaikka olen nauttinut kaikesta, olin huomaamattani ajanut itseni lähes uuvuksiin. Miten lie olisi käynyt, jos tämä jokavuotinen juhlakausi ei olisi katkaissut arkeani? Jos olisin ollut pakotettu olemaan töissä ja jatkanut heikoksi haihtunutta kommunikointia sisimpäni kanssa? Todennäköisesti olisin aika pian palanut loppuun (Luojalle kiitos, että tuuppasi Poikansa tänne keskellä synkintä talvea).
Jos sama olisi tapahtunut ”kotona” tuttujen ihmisten keskellä, olisin varmastikin saanut jo aikoja sitten komennon hiljentää tahtia tai ainakin pitää itsestäni parempaa huolta. Sitä(kin) varten ystävät ovat.
Nuo tekstin alussa lainaamani sanat olivat siis uuden (tapasimme 3 kk sitten) tuttavuuden lausumat ja hetken niitä punnittuani aloin kypsytellä uudenvuoden lupausta välittämisestä ja sen näyttämisestä.
Mutta tähän minilomaan palatakseni olen viime päivinä ladannut akkujani varsin naiselliseen tapaan järjestämällä ympäristöni silmääni miellyttäväksi, käymällä hierojalla ja kampaajalla ja tekemällä muita tyttöjen taikoja ja alkaa olla ihan *hmm* keisarinnallinen olo :). Ja tätä autuutta on jäljellä vielä melkein viisi vuorokautta!