Nousen kapinaan ja barrikaadeille. Asiaan on saatava välittömästi korjaus – tänään oli ote livetä ties kuinka monta kertaa, kun en muistanut että se voi olla niin liukas.. Jokainen sivuttaisliike tuntui suurelta virheeltä ja silti tein sen uudelleen ja uudelleen – en vaan malttanut lopettaa!
Kyllähän te tiedätte? Kun pääsee oikein kunnolla vauhtiin, homma pelittää hienosti ja tiedät osaavasi sen jopa silmät ummessa! Ainoastaan ympäristötekijät saavat pysymään valppaana.
Mutta mikä nautinto! Hyvä alusta ja kunnon vehkeet (ihan paskapuhetta ettei koolla muka ole väliä!). Pitkät, rauhalliset työnnöt ja tasainen tempo. Välillä tahti kiihtyy, välillä hidastuu ja pysähtyy kokonaan. Ja se lantion pohjaa kutkuttava värinä – uuuh, mama!
Ongelmana tänään oli liika kosteus – siis voitko uskoa? Vaikka siitä oli jo jonkin aikaa (no, se alkoi samoihin aikoihin, kun töissä ollessa sain tekstiviestin, ja ehti hiipua melkein kokonaan ennen suoritusta) ja muuten oli oikein erinomainen hetki irrotella, niin paikotellen oli todella vaarallisen liukasta. Ellen olisi koko ajan skarpannut ja tähdännyt kunnolla väliin, olisin osunut niihin kosteana kiilteleviin kohtiin ja se olisi ollut menoa!
Päätin, että jos vielä selviän sessiosta järjissäni, alan heti puuhata jonkinlaista varoitusjärjestelmää.. Ehkä henkilökohtainen kosteusmittari? En tiedä.. Jotain on joka tapauksessa keksittävä. Aion tehdä tänä kesänä ennätyksen (radiossa oli jotain tilastojakin tänään ja ne ka:t on ylitettävä) ja se ei onnistu jos joutuu tuon tuosta käyttämään mitä erikoisempia ehkäisymenetelmiä (itse suosin keskeyttämistä, mutta olen kuullut myös muista tavoista hoitaa homma pois päiväjärjestyksestä).
Huomenna kirjoitan kaikille miehille, joilla on mitään tekemistä henkilökohtaisen ongelmani (en usko kyllä olevani yksin, sillä olen ihan omin silmin nähnyt, että muutkin harrastavat samaa) kanssa ja pyydän, että yhteistuumin ryhtyvät hommiin.
Suojateiden valkoisiin viivoihin on saatava karhennus.