Kaikille mielihaluillensa ei todellakaan kannata antaa periksi.
Koska uusi asvaltti (erityisesti ne suojatien valkoiset merkkiviivat) ovat märkänä liukkaat, ajattelin aamutuimaan reippailla kävellen töihin. Vedin lenkkivaatteita päälle ja päätin pitkästä aikaa kokeilla kuorihousuja, jotka eivät ole koko talvena mahtuneet viereenkän. Ilolla totesin, että alle mahtuu sujuvasti jopa polvipituiset trikoot, joten asuvalinta oli sitten siinä. Siemaisin tömyt Codesania (epätietoisille lisättäköön, että kyseessä on yskänlääke) ja mars matkaan.
Olisi pitänyt jättää ne housut roikkumaan ripustimeen, sillä jo parinsadan metrin jälkeen tunsin pakottavaa tarvetta venyttää lenkkiä ihan pikkuisen metsäpolkuja kirmaillen.. ja askellaji muuttui hölkäksi (tiedoksi annettakoon, että inhoan juoksemista – paitsi silloin kun se lähtee rullaamaan itsestään).
Flunssa tuntui juostessa ylähengitysteissä, mutta koska yskä ei vaivannut, annoin sille pitpaut ja jatkoin kevyttä ravia työpaikalle saakka. Ylämäissä armahdin pohkeeni, joiden tiesin menevän helposti hapolle, mutta harjanteen päältä hölkyttely jatkui ehkä vajaan vitosen verran ennen kuin sain näköyhteyden työpaikkaan ja vaihdon loppuverryttelyvauhtiin.
Oli oikein hieno fiilis – aina siihen saakka, kun ensimmäiselle vastaantulijalle piti sanoa ”huomenta”. Ei nimittäin kuulunut mitään. Ei yhtään mitään. Yritin yskiä, join lämmintä ja tein muitakin taikoja, mutta ääni oli totaalisesti kadonnut. Ja palaveriin, jossa ääneni oli ensiarvoisen tärkeä työväline, oli aikaa pari minuuttia.
En ole koskaan ollut hiljainen vuorovaikutustilanteessa. Elin kuin mykkäfilmissä (kKäytin viestimenä kynää ja paperia ja tietokonetta) ilman dramaattista taustamusiikkia. Tuntui ihan hassulta yrittää puhua, kun kurkunpää ei muodostanut edes kähinää.
Tapaaminen oli onneksi lyhyt ja toivotellessani vastapuolelle mukavaa kevään ja kesän jatkoa, ääni palasi kuin taikaiskusta – lähes omanani.
Mitä opin? Puolikuntoisena ei kannata juoksennella vaikka ajatus tuntuu kuinka hyvältä. Muistanko jatkossa? Hmm.. Olen perso kaikelle hyvälle ja endorfiini kuuluu niihin asioihin, joista voin maksaa vähän enemmänkin.. Mutta, mutta.. ehkä pikkuinen järjenvalo pilkistää, sillä mieleen nousi elävästi viime kesän keuhkokuume ja tieto siitä, että keho käy flunssassa (vaikka kuumetta ei olekaan) muutenkin ylikierroksilla.
Taidan ottaa loppuviikon rennommin.