Elmo kiipeilee pyykkitelineen päällä, astuen harhaan joka toisella ja purren noita lankoja. Pöljä. Meillä oli tänään herkkä hetki, kun se makas mun sylissä selällään ja antoi silittää ja paijata eikä edes yrittäny purra. Kone kävi ja silmät lupsu ja se näytti oikeasti siltä että tykkää musta. Nukkuuhan se kyl mun vieres kyl yötkin ja raapii paikanviejän jalat verille 😀 muuuustis! :p
Rare moment tollanen silmiin killittely kuitenkin. Vetos mun äidin, siis emon, vaistoihin.
Syksyllä kävi mieletön sattuma, josta en silloin ajatellu enempää. Mut jotenki kävi niin et siitä tuli ajan kanssa jotain tosi tärkeää. Töitäkin irtos, miten täs käviki näin hyvin?
Syksyllä osasin jotenkin ennustaa tulevaisuutta ja valitettavasti ennsuteet kävi toteen. Mä jätin kuitenkin (positiivista) tilaa keväälle ja sit kävi näin 🙂
Elmo kaatoi pyykkitelineen. Kuka tässä lapsia kaipaa? Mullon mun karvalapsi 🙂