Näinpä, mä en tee koskaan mitään oikein, näemmä.
Suku naulitsee mut seinään joulukoristeeks kun kuulee et oon ottanu äitini sukunimen. Alanko tästä lähtien viettää jouluja äidin puolen suvun kanssa, jota en tunne enää ollenkaan?
”Oma asiasi mitä aikuisena ihmisenä päätät nimesi kanssa tehdä”, muuttuikin jouluhuumassa kivetykseksi by the former name.
Teetä ja omenoita aatonaattona, aattona maltilliset määrät ruokaa, ja joulupäivänä lihonut ja turvonnut olemus. Hienoa.
Mä valitsen vääriä miehiä ja karkotan ne pois olemalla oma itseni. Esittämällä jotain muuta, houkutan taaskin vääriä tyyppejä. Miltei täydelliset on mut jättäny aikoinaan pikkuasioiden takia, ne siis tuskin oli täydellisiä alunperinkään.
Mulle sanottiin että on mun oma syy jos oon onneton. Ensin se sattu, mut totuuden sanoja kai. Siksipä vaihoinkin nimeni äidin nimeks, ei oo todennäköstä et ikinä menisin naimisiin ja saisin sitä kautta kauniimman nimen ku mitä oon isältäni saanu. Jossei onnea omiin käsiin niin nimiasiat ainakin.
Elämästä tulikin haasteellisempaa kun mitä aikoinaan kuvitteli, mutta mikäs tässä, sopeudutaan. Ylä- ja alamäkiä, kuinkas muuten. Mä vaan olisin jo valmis parempaan kauteen 6kuukauden epämääräsen kauden jälkeen. Ehkä ensi vuonna? 🙂
EDIT: Ensi vuodesta, eli tästä vuodesta tulikin aika hyvä, toistaiseks. Käsittämättömän sattuman kautta 🙂