Olipa outoo olla iltavuorossa… Kun lähdin töistä oli sysipimeetä ja sato. Ajaessa näki tasan vastaantulevien autojen valot ja valkoviivan, navigoi siinä sitten. Nopeutta kuitenkaan pudottamatta ja hukuttaen sateen äänen Puddle of mudin alle, pääsin kotiin ennätysajassa.
Vastassa oli nälkäinen ja pureva karvapallo. Ei tullut syliin kehräämään vaikka houkuttelin.
Mä ajattelen sua ihan koko ajan. Ja kärsin helvetisti, mut mun on pakko tehdä tää nyt 🙁