Mikä helvetti minua vaivaa?! Olen ollut viime aikoina aivan jumalattoman pahalla tuulella. Tympääntynyt. Passiivinen. Huolissani. Murheissani. Surullinen. Vihainen. Itkuinen. Haluton. Maassa. Paskana, vittuuntunut ja huumorintajuton. Surffannut kyynisyyden laineilla. Inhonnut itseäni ja kaikkia muita. Yksinäinen.
Toden totta. Pääsin kyllä taas jälleen kerran jokseenkin yli akuutista parisuhteen puutoksestani, mutta yksinäinen olo jäi. En ole aikoihin ollut yksinäinen. Nyt olen. Pelkään, että jumahdan tähän. Että elämä ei kuljekkaan enää eteenpäin. Samalla pelkään, että aika menee liian nopeasti ja minen ehdikään kokea ja muuttua tarpeeksi. Olen huomannut, että saan kamalasti vaikutteita tuolta harjottelusta, vaikka viihdynkin siellä tosi hyvin. Katselen kaiket päivät sängyissään riutuvia mummeleita ja pelkään omaisteni joutumista samaan tilaan. Ja itsenikin. Alle kolmekymppisenä! Olen ihan hullu.
Olen märehtinyt sukujuttuja. Kasvatustani. Ja mitä minusta sen ansiosta tuli. Olen aikuinen, tiedostava ihminen. Samalla tunnen kuitenkin olevani kasvatukseni vanki. Niiden mallien vanki, joita minuun istutettiin niin kauan. Vaikka tiedostan ne, on niistä irti ponnisteleminen joskus ihan yhtä helvettiä. Olen suht hyvä kestämään pettymyksiä. Olen vahva ihminen ja kestän kyllä vaikka mitä. Mutta kenen tahansa perheeni jäsenen aiheuttama pienikin pettymys romauttaa maailman niskaani ja muutun silmänräpäyksessä viisivuotiaaksi, joka haluaa lässyttää ja itkeä vollottaa suu ammollaan ja parantua pahasta mielestä sitten äidin sylissä. Harmi, että minen vaan mahdu siihen syliin enää.
On helvetin paljon helpompi murjottaa kotona itkemässä, jos tietää, mitä itkee. Niinpä pillittäisin nytkin mieluummin vaikka jonkun kusipään miehen tekosia, kuin jotain tarkemmin määrittelemätöntä, omituista, yhtäkkiä jostain pullahtanutta identiteettikriisiä, joka tekee minusta murheellisen ja epäsosiaalisen ja jonka ansiosta olen koko ajan ihan kehällä ja aivoni ylikierroksilla.
Töissä kaiken puuhan parissa olen oma itseni, siviilielämä meneekin sitte ihan reisille. Johtuukohan tää kuukkareista? Joku on nimittäin käyny varmaan peukaloimassa minun paikkoja (voi, olisikin!) tai jotain, mutta kuukautiskipuni ovat mystisesti hävinneet johonkin. Oikeasta paikasta tulee kyllä oikeaa ainetta, mutta mihinkään ei koske. Paitsi sieluun kaikkien asioiden märehtiminen, saatana!
Voisko joku antaa mun normivitutuksen takasin ja ottaa tämän paskamaisen ahdistuksen pois?!
11 kommenttia
JohnnyBravo
14.12.2008 19:37
[quote=Saunatontutar]Voisko joku antaa mun normivitutuksen takasin ja ottaa tämän paskamaisen ahdistuksen pois?![/quote]
Sulla on liikaa aikaa ? (miettiä kaikenlaista). Hyvin tuntemani tyyppi alkoi hommaamaan kauheasti kaikenlaista tekemistä kun ajatteluun oli ihan liikaa aikaa. Toimi hyvin ja nyt sillä ei ole aikaa juuri mihinkään.
Saunatontutar
14.12.2008 19:49
No joo. On sul JB ihan vinha perä tossa hommelissa (ei, minen nyt puhu sun perseestä). Miepä hommaan lisää tekemistä. Meen vaikka Stockalle joku ilta kattelemaan, ni en ehi miettiä vitutuksiani, kun ihmiset talloo minut kinttuihinsa.
irga
14.12.2008 21:27
Mä taas käyn ylikierroksilla ja olen muutenkin melkoinen ongelmakimppu ihan sen vuoksi, että mulla on liikaa töitä ja liian vähän aikaa oikeasti relata. Mä teen töitä, ajattelen töitä, suunnittelen töitä, puhun töistä ja stressaan töistä. Kun näitä ei ajattele, on opinnot ja lisätyöt. Lopputuloksena on tämänhetkinen tilanne, eli teen töitä vähemmän tehokkaasti kuin voisin, kun koko syksy on mennyt tuolla kerääntyvällä stressillä. Olin jo ihan finaalissa lokakuussa kaikista yllättävistä lisäduuneista, se on kertautunut ihan mukavasti tässä matkalla. Nyt vielä pitäisi pakertaa pari vuorokautta ison dl:n parissa...
Saunatontutar
14.12.2008 21:30
No juu, mullakin on muutama iso tehtävä rästissä ja naapurit möykkää, minen saa nukuttua öisin ja rahaa on kovin vähän ja uusi harjottelu taas kohta edessä ja ja ja... Mie jähmetyn, kun alan ressaamaan liikaa. Käperryn rullaksi ja yritän unohtaa kaiken, vaikka vielä vähän pitäis jaksaa pakertaa. Kyllä tää taas tästä. Sulla kans. Koitetaan jaksaa! =)
Anonyymi
14.12.2008 21:31
Voi meidän Maijaa:( Ei toinne liikaa miettiä niin ei vajoa ihan itsesäälin pohjamutiin.
Saunatontutar
14.12.2008 21:33
Eeeen mie ihan sinne asti viittis vajota. Vähän on nyt vaan nihkee alusta lähtee mihkään suuntaan. Piru!
irga
14.12.2008 21:50
Jaksetaan. Mä aina yritän ajatella, että mulla on sentään duunia ja paljon tekemistä. Että perusapatiasta ei ainakaan ole pelkoa... :D
*
Niin hei, ihan tällee vanhempana tätinä. Identiteettikriisi on herkullisimmillaan siinä noin 3-kymppisenä (+/- kolme vuotta). Siinä vaiheessa kun tän yhteiskunnan mukaan pitäis olla aikuinen. Siis tietynlainen aikuinen. Ja kuka sitä sit muka on...?
Saunatontutar
14.12.2008 22:03
Ääää...minoon kohta 27. Eli juurikin vaaravyöhykkeellä! Voi paska. Minen jaksais kriiseillä kovin kauaa. Onneksi minoon sen verran ailahtelevaa sorttia, jotta eiköhän näistäkin merkinnösitä taas kohta tussahtele perhosia. Ja sitte taas ei...
Anonyymi
15.12.2008 07:31
Miten sinua voi masentaa Weeruskan ruoan jälkeen? =O
Nokka pystyyn nainen!
Saunatontutar
15.12.2008 11:59
Minen itekkään tajua. Erikoista. Nokka on pystyssä, mutta mieli maassa.
Anonyymi
5.12.2021 10:52
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me