Minun ei pitäisi käydä elokuvissa. Joudun oudon elokuvan jälkeisen järjettömyystilan valtaan! Olen nyt juuri sellaisessa tilassa. Kuka soittaa valkotakkiset??
No joo. Oltiin siis ystävän kanssa katsomassa Sooloilua. Ennen leffaa tulee mainoksia, joiden aikana saa vielä hölöttää. No, me tietty hölötettiin. Ystävä on vastikään siirtynyt sinkuksi ja jo pari päivää kärttänyt minua baariin ensi viikonloppuna. Olen harannut vastaan, koska minusta on tullut valikoiva saituri. Turpoan mieluummin kotona lihoineni ja vietän laatuaikaa itseni kanssa, kuin kannan rahojani baariin. Baarissa kulutan aina ihan ylettömästi rahaa ja seuraavana päivänä kärsin kammottavasta morkkiksesta. Ja olen nyt kyllä ihan oikeastikin aivan perse auki. Lisäsyyt ovat:
-En ole juurikaan kiinnostunut seksistä, pussailusta, flirttailusta tai miehistä oikeastaan ollenkaan. Olen frigidi lehmä.
-Olen paksu. Kaikki katsovat minua inhoten, enkä näytä missään vaatteissa hyvältä, vaikka kuvittelenkin niin. (Toisaalta...jos en ole kiinnostunut miehistä, miksi tämä asia vaivaa minua???)
-Viina on pahaa.
-Krapula on pahinta, mitä tiedän.
-Olen kännissä tyhmä lehmä, frigidin lisäksi.
-Keksin näitä varmasti vielä lisääkin.
Eli kun ystäväni niiden mainosten aikana otti mahdollisen baariin menon puheeksi, jäpätin, kuinka minua ei miehet kiinnosta jne. Tajusin kuullostavani keski-iän ohittaneelta katkeroituneelta tädiltä. Olen 25. Missä minun elämä on?? Kotona sipsipussissa? Siis ei sillä, että olisin edelleenkään järin kiinnostunut miehistä, mutta voisin kenties ulostautua ystävieni kanssa johonkin hieman useammin. Viihdyn nimittäin hieman liian hyvin yksikseni.
Koska nyt olen siinä elokuvan jälkeisessa hurmostilassa, teen kaikkia mahtipontisia suunnitelmia, kuinka lähden baariin sosialisoitumaan ja olen avoin uusille ihmisille ja uusille tapahtumille. Näin on käynyt noin 34879 kertaa ennenkin. Eli melkein yhtä usein, kun olen hekumoinut laihdutusaatoksilla. Ja muistutan edelleen valasta. Missä on aivojen virrankatkaisuvipu??
Toisaalta voisin kyllä lähteä sinne baariin...






19 kommenttia
Saunatontutar
8.1.2008 22:15
Ei. Oliks sul jotaa ideoita köyhämielikuvitukselliselle sipsiriippuvaiselle frigidille??
Saunatontutar
8.1.2008 22:23
Psykolofi: Lupaan kokeilla (koskaan en o mitään ottanu!). Mut mites se seuraavan aamun kammottava morkkis ja itku ja hammastenkiristely??
Bs: Mietihän. Olen enemmän, kuin innokas kuulemaan vastauksia!
Myrttiyrtti
8.1.2008 22:25
Mikä siinä on, että aina kun joku väittää olevansa paksu, mun on pakko katsoa kuvat, että onko se?
Ehkä se johtuu siitä, että suurin osa, jotka valittaa olevansa lihavia, ei sitä oikeasti ole...:)
Ja senkin pihtari, kokovartalokuvat kehiin, mulla ei ole elämää ja mua kiinnostaa tää asia. XD
Saunatontutar
8.1.2008 22:28
Kuule. Usko nyt vaan, kun sanon, että olen ihan oikeasti paksu. Kysy vaikka keltä!! Arvaa, minkä takia niitä kokovartalokuvia ei olekaan esillä...!
Anonyymi
8.1.2008 22:38
Ehkä sua ei just nyt kiinnosta miehet, mut kyl ne viel kiinnostaa ennemmin ku huomaatkaan.. ;) Ja voithan lähtee kavereiden kaa muuten vaan tuulettumaan? Ja siks toisekseen, muistelepa mitä sulle sanottiin Populuksessa, sähän oot niin kaunis! =)
Saunatontutar
8.1.2008 22:42
No minen oikein osaa tuommosia kehuja ottaa vastaan. Aloin jo epäillä, että te haluatte joko seksiä tai ilmaisen kierroksen! =) Mitä luultavammin jälkimmäisen...
Anonyymi
8.1.2008 22:48
Heh, no hyi sua! :D Mehä oltiin ihan vilpittömiä, kerrankin! :D Kehujen vastaanottaminen onki kyllä vaikeeta...
Saunatontutar
8.1.2008 22:51
Pitää kai uskoa, jos tuo oli juuri se nimenomainen kerta, kun teillä rehellisyys pulppusi...! =D
Anonyymi
8.1.2008 22:59
Joo, just se! Toista kertaa tuskin onnistuu enää.. *virn*
Saunatontutar
8.1.2008 23:03
Sitä mä vähän epäilinkin... =D
Satu
8.1.2008 23:13
Mäkin muistelen sanoneeni sua kauniiksi eräällä risteilyllä tässä taannoin. Muistelen myös tarkoittaneeni sitä. :)
Saunatontutar
8.1.2008 23:16
Taidat muistaa ihan vituralleen. Mä en nimittäin muista tuollasta lainkaan! =D
Satu
8.1.2008 23:18
No höh, siinä tapauksessa mitä ilmeisemmin sun mielestä viina olikin laivalla hyvää. :)
Saunatontutar
8.1.2008 23:22
Tai sit sä oot ite maistellu siellä niin kovin, että oot puhunu esim vaahtosammuttimelle... =D
Satu
8.1.2008 23:23
Paljon mahdollista, mutta sulle kuitenkin oli tarkoitus puhua. =)
Saunatontutar
8.1.2008 23:24
Voi jos olisin ollu todistamassa tota tapahtumaa! =D Kiitos kuitenkin.
-Saltsi-
9.1.2008 05:55
Tsihihii..meissä on iso valmistushärö nyt,meitä ei kiinosta mikään !!:D
Poli ollu kyllä melkoses kaasuissa,taisin viettää sun seuras melkeen koko reissun enkä todistanu tällästä,ei taidettu vaihtaa sanakaan :D
Mut ollaan me hei hottiksii,kuinka monelle on tarjottu niitä valokuvaus hommii!*friikit*
Saunatontutar
9.1.2008 10:22
Saltsi: Joo hei eiköhän mennä niihin kuviin. YHDESSÄ!! =D
Eline: Voi ku mullaki ois tommonen joku "sijaisjuttu", joka kiinnostais. Ja varsinki, että se ois vielä liikunta! =)
No mutta. Lupasin lähtee sinne baariin perjantaina. Voitte lauantaina mitä luultavammin lukea itkua, parkua ja itsemurha-aikeita! =)
Anonyymi
5.12.2021 11:08
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me