Joululahjat - siunaus vai vitsaus?

  • Saunatontutar

Mie oon saanu tässä joitakin joululahjoja. Koska en tänä vuonna vietä joulua, olen avannut ne kaikki jo. Ajattelin, että jos jätän avaamisen aattoon, istun lopulta lattialla yksin itkemässä lahjojeni keskellä, koska jouluaaton viettäminen yksin on jo muutenkin niin ankeaa. Yritän tehdä siitä päivästä tavallisen päivän muiden joukossa ja puuhata kaikkea mukavaa.

Sain oikein kivoja ja osuvia lahjoja. Sain Chilli-sarjan vedenkeittimen, jota olen jo pitkään toivonut. Mullon saman sarjan voileipärilli. Seuraavaksi voin ottaa sen leivänpaahtimen, kiitos. Tuunasin vähän keittiötäni uusiksi, jotta se ihana vedenkeitin sopisi sinne mahdollisimman hyvin. Ja sopiihan se. Sain pari pientä koria ja pyrin asettamaan nekin keittiöön ja nehän sopi sinne hyvin myös.

Sit mie sain suklaata. Koska sieluni ei lepää, ennen kuin kaikki herkut on syöty, söin kaiken toki mahdollisimman nopeaan tahtiin, turhia maistelematta. Salla auttoi minua syömisessä vielä hieman tänään mussuttamalla jokaisessa konvehtirasiassa esiintyvät pahat suklaat (kohvisuklaata, hyi). Tosin se toi lisää suklaata, joten olen uuden urakan edessä. Varsinkin, kun tulin äsken kaupasta ja ostin itselleni vielä yhden suklaalevyn. Tervetuloa silavaa ihmisen muodossa tirsuva joulu!

Sain uuden ostoskassin. Pyrin kantamaan omaa ostoskassiani mukanani, koska inhoan muovikasseja ja mullon niitä tuolla varastossa ihan liikaa. Harmittavan usein olen unohtanut ostoskassini kotiin, mutta en enää. Vanha kassini on musta kangaskassi, jonka kyljessä lukee DELICIOUS GORGEOUS UNREACHABLE. Tota...ei ehkä ihan mulle sopivaa. Juttuhan on niin, että kun minä painan kauppaan pelkissä pitkissä kalsareissa, kumisaappaissa ja julmetussa toppatakissa, tuommonen väsky näyttää...no, aivan käsittämättömän naurettavalta ja kornilta. Uusi kassini on punaista kangasta, kyljessä on Kiroileva Siili ja siinä lukee No en oo v***u rauhallinen!. Suits me ja sointuu saappaisiini!

Welmukin sai lahjan. Se sai itse avata sen. Paketista paljastui kuminen lehmä, joka vinkui. Ei nääs vingu enää. Lehmän nimeksi tuli Ruusa. Welmu oli aivan kehällä sen kanssa. Koska sillä on aika kovasti tota puruvoimaa, sillä on vain ankeita täyskumisia ja jumalattoman painavia leluja, joita se ei saa rikki. Ruusa olikin sitten aivan ihmeellinen kapistus, eikä vähiten sen takia, että se vinkui. Koira oli aivan ihmeissään ja kulki pitkin asuntoa aivan kuin suunnattoman surun vallassa. Ehkä se kuvitteli satuttavansa lelua tai jotain, mutta joka kerta, kun lehmä vinkui, vinkui koirakin syädntäriipivästi. Niinpä se kulki täällä Ruusa hampaissa ja itkeskeli kaiken iltaa.

Puolilta öin Ruusa meni lopulta äidin auttamana nukkumaan ja Welmu jäi itkemään sen perään hädissään. Sain koiran viimein rauhoittumaan ja aamulla annoin sille Ruusan takaisin. Welmu esitteli sen ylpeänä Sallalle ja tämän jälkeen järjestelmällisesti hajotti lelun. Ihmettelin vanua lattialla ja niinpä Ruusalta oli lähtenyt naama. Laitoin lelun keittiön pöydälle karanteeniin ja siellä se sai ollakin, kunnes äsken kuulin keittöstä hyppäysäänen ja koira ilmestyi lehmä hampaissa viereeni vinkumaan. Nyt se hajottaa Ruusan takapäätä. No, onpahan koirallakin nyt sitten joulu.

Koska jouluun on vielä joitakin päiviä, odotan saavani vielä muutamia lahjoja. Lottovoitto (lottoamatta), rehellinen, hyvännäköinen ja minua hullun lailla rakastava mies ja rekkakuormallinen äänieristettä olis kiva.

10 kommenttia

Saunatontutar

20.12.2008 18:59

Onks sul Almis töitä aattona? Mie aattelin tehdä sekahedelmäsoppaa ja vallata sohvan ja kattoo ainaki Bridget jonesin. Ja syödä sitä soppaa ja ehkä porkkanalaatikkoa ja ihan varmasti suklaata. Ja haljeta sitte illan päälle =)

Saunatontutar

20.12.2008 19:10

Kiva, että on kohtalotoveri! Mie otan kanssa Welmun (ja Ruusan, mikäli siitä on vielä silloin jotain jäljellä) kainaloon sitte. =)

Saankohan mie tota koiraa uloskaan... Tossa se istuu tuijottamassa. Se on asettanu Ruusan (jolta nyt puuttuu sekä etu- että takapää) minun tuolille ja tuijottaa sitä ja välillä vilkuilee minua, josko viskaisin sille tota lelua. Voi itku mikä otus!

JohnnyBravo

20.12.2008 20:06

Joo kyllä taas hymylyttää, pitäisiköhän alkaa paketoimaan jotain...

Saunatontutar

20.12.2008 21:51

Voi ku sinoot JB aurinkoinen, ku sinuu aina hymyilyttää. Voisitko paketoida mulle sellasen rikkaan, hyvännäkösen ja viriilin remontti-reiskan, joka tikkaa eristeet seinille ja minut ruvelle alta aikayksikön? Sellanen kelpaa, muunlainen ei.

JohnnyBravo

20.12.2008 23:06

Oliko ne eritteet vai eristeet? Vakiossa oli vaan 9 oikein, eli rikkaus vielä odottaa, siitä johtuen ei olé varaa käydä kirurgilla komistautumassa, viriili ? öh... Mutta rakensin juuri talon, vähän hutera mutta talo kummiskin. Jatkanko paketointia??

Saunatontutar

20.12.2008 23:17

Ääääälä suotta. Jatka kuitenkin vakioveikkaamista, jotta pääset sinne kirurgille. Eritteet sulla on varsin hienosti ton talos seinillä. Pojot siitä.

-Saltsi-

21.12.2008 10:50

Voi Ruusa ressua! Ja kyl nähtyäni sen vanhan ostoskassin tiedän antaneeni loistavan joululahjan :D

Saunatontutar

21.12.2008 10:57

Heh, Ruusa on hieman päätön ja vaiennut, mutta ahkerassa käytössä edelleen. Ja kyl tod, uusi väsky on mainio. Eipähän ainakaan kukaa uskalla lähestyy. Ihan ku tähän mennessä joku ois lähestyny... XD

Saunatontutar

21.12.2008 14:32

No todellakin. Ei oo kukaan höösäämässä. Paitsi tuo koira ehkä saattaa pikkusen höösätä, mutta jospa lenkittäsin sen jo alkuviikosta hiljaseksi, ni sais aaton vaan lööpailla. Ootan jo kovasti sitä sekahedelmäsoppaa! =)

Anonyymi

5.12.2021 10:51

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me