Joululahjat - siunaus vai vitsaus?

Mie oon saanu tässä joitakin joululahjoja. Koska en tänä vuonna vietä joulua, olen avannut ne kaikki jo. Ajattelin, että jos jätän avaamisen aattoon, istun lopulta lattialla yksin itkemässä lahjojeni keskellä, koska jouluaaton viettäminen yksin on jo muutenkin niin ankeaa. Yritän tehdä siitä päivästä tavallisen päivän muiden joukossa ja puuhata kaikkea mukavaa.

Sain oikein kivoja ja osuvia lahjoja. Sain Chilli-sarjan vedenkeittimen, jota olen jo pitkään toivonut. Mullon saman sarjan voileipärilli. Seuraavaksi voin ottaa sen leivänpaahtimen, kiitos. Tuunasin vähän keittiötäni uusiksi, jotta se ihana vedenkeitin sopisi sinne mahdollisimman hyvin. Ja sopiihan se. Sain pari pientä koria ja pyrin asettamaan nekin keittiöön ja nehän sopi sinne hyvin myös.

Sit mie sain suklaata. Koska sieluni ei lepää, ennen kuin kaikki herkut on syöty, söin kaiken toki mahdollisimman nopeaan tahtiin, turhia maistelematta. Salla auttoi minua syömisessä vielä hieman tänään mussuttamalla jokaisessa konvehtirasiassa esiintyvät pahat suklaat (kohvisuklaata, hyi). Tosin se toi lisää suklaata, joten olen uuden urakan edessä. Varsinkin, kun tulin äsken kaupasta ja ostin itselleni vielä yhden suklaalevyn. Tervetuloa silavaa ihmisen muodossa tirsuva joulu!

Sain uuden ostoskassin. Pyrin kantamaan omaa ostoskassiani mukanani, koska inhoan muovikasseja ja mullon niitä tuolla varastossa ihan liikaa. Harmittavan usein olen unohtanut ostoskassini kotiin, mutta en enää. Vanha kassini on musta kangaskassi, jonka kyljessä lukee DELICIOUS GORGEOUS UNREACHABLE. Tota...ei ehkä ihan mulle sopivaa. Juttuhan on niin, että kun minä painan kauppaan pelkissä pitkissä kalsareissa, kumisaappaissa ja julmetussa toppatakissa, tuommonen väsky näyttää...no, aivan käsittämättömän naurettavalta ja kornilta. Uusi kassini on punaista kangasta, kyljessä on Kiroileva Siili ja siinä lukee No en oo v***u rauhallinen!. Suits me ja sointuu saappaisiini!

Welmukin sai lahjan. Se sai itse avata sen. Paketista paljastui kuminen lehmä, joka vinkui. Ei nääs vingu enää. Lehmän nimeksi tuli Ruusa. Welmu oli aivan kehällä sen kanssa. Koska sillä on aika kovasti tota puruvoimaa, sillä on vain ankeita täyskumisia ja jumalattoman painavia leluja, joita se ei saa rikki. Ruusa olikin sitten aivan ihmeellinen kapistus, eikä vähiten sen takia, että se vinkui. Koira oli aivan ihmeissään ja kulki pitkin asuntoa aivan kuin suunnattoman surun vallassa. Ehkä se kuvitteli satuttavansa lelua tai jotain, mutta joka kerta, kun lehmä vinkui, vinkui koirakin syädntäriipivästi. Niinpä se kulki täällä Ruusa hampaissa ja itkeskeli kaiken iltaa.

Puolilta öin Ruusa meni lopulta äidin auttamana nukkumaan ja Welmu jäi itkemään sen perään hädissään. Sain koiran viimein rauhoittumaan ja aamulla annoin sille Ruusan takaisin. Welmu esitteli sen ylpeänä Sallalle ja tämän jälkeen järjestelmällisesti hajotti lelun. Ihmettelin vanua lattialla ja niinpä Ruusalta oli lähtenyt naama. Laitoin lelun keittiön pöydälle karanteeniin ja siellä se sai ollakin, kunnes äsken kuulin keittöstä hyppäysäänen ja koira ilmestyi lehmä hampaissa viereeni vinkumaan. Nyt se hajottaa Ruusan takapäätä. No, onpahan koirallakin nyt sitten joulu.

Koska jouluun on vielä joitakin päiviä, odotan saavani vielä muutamia lahjoja. Lottovoitto (lottoamatta), rehellinen, hyvännäköinen ja minua hullun lailla rakastava mies ja rekkakuormallinen äänieristettä olis kiva.