Kalahti itseironia ja ylenkatse omaan nilkkaan...

Sarkasmi ja itseironia on minun lajeja. Tykkään käyttää niitä kirjoittaessani ja puhuessani. Joku ehkä pitää itseironiaa defenssinä (niin minäkin jossain määrin joskus), mutta pidän siitä silti. Miellyttäjänä on helpompi nauraa itselle, kuin muille.

Kaikille ei kuitenkaan taida olla ihan selvää minun sarkasmini ja ironiani, jota käytän runsaasti näissä blogimerkinnöissä. Olen oikeasti viime aikoina ostellut servettejä ja haistellut vaivihkaa niitä muutamaa kivannäköistä miespuolista koulukaveria, joiden vieressä olen tunnilla istunut. Olen kuitenkin koulussa pääosin opiskelemassa, enkä oikeasti kirjaimellisesti juokse niiden jannujen perässä siellä, enkä haaveile mistään toiminnasta niiden kanssa. Servetitkin on nyt nätisti uudessa servettitelineessä ja olen pystynyt pidättäytymään ostamasta niitä lisää. En kiellä sitä, etteikö kaikenlaisilla ajatuksilla olisi joskus kiva leikkiä ja josko se sallittaisi minulle, kun elän kuitenkin selibaatissa (ei, tää ei nyt liittyny sinänsä noihin servetteihin). Vittu kiitos.

Tämä nyt ihan vain sen takia, että ihan kaikki ei kuitenkaan olleet tajunneet minun huumoriani. Toivottavasti rautalangasta vääntäminen auttoi. Voin vääntää myös ratakiskosta, jos siltä tuntuu. Mitä?

No mutta. Kalahti joo tosiaan omaan nilkkaan jotain muutakin, kun itseironia. Olin äsken Linnanmäellä äidin, äidin miehen ja äidin miehen 7-vuotiaan tyttären kanssa. Minen ymmärrä, miten sitä on voinu kakarana juosta 179 kertaa ne kaikki laitteet läpi, eikä silti voinu pahoin. Nyt kävin vaan parissa laitteessa varsin maltillisesti. Kävin myöskin sellaisessa lasten Hiphop-nimisessä laitteessa, joka on ikäänkuin pikkuversio siitä Spaceshotista, missä ihmiset ammutaan niissä tuoleissa istuen hurjan korkealle ja sit ne "tippuu" sieltä. En ois menny siihen aikuisten laitteeseen enää, mutta katsoin hyvin ylimielisesti sitä lasten laitetta ja sanoin tottakai lähteväni tytön kanssa siihen, vaikka minun äiti sano, että se on ihan hirvee vehje.

No, ajattelin, että minun ja äitin mahat elää ihan eri todellisuutta, kun se pysty menemään viikinkilaivaan, eikä sen tehny pahaa ja minen menis siihen enää millään, ku se ottaa niin mahasta ja huimaa. Oltiin siinä sitte jonottamassa siihen Hiphoppiin tytön kanssa ja ihmettelin, kun aikuiset, jotka siinä lapsineen keikkuivat, huusivat kovin. Karu todellisuus valkeni minulle, kun iskin takapuoleni penkkiin ja laite lähti käyntiin. Siinä se tolppa on korkeintaan kymmenen metriä korkea. Penkit nostetaan ensin ylös ja sitten ne tippuu sieltä. Ja tämä toistuu mooooonta kertaa. Juutas, että se oli kamalaa. Se otti mahasta ihan tolkuttomasti. Nauroin ja huusin pahalla äänellä hysteerisenä vedet silmissä ja vääntelin naamaani. Jotkut ihmiset kuvasi minun kanssa siinä samassa rivissä istuvia lapsiaan ja niillä on varmaan ikimuistoisia hetkiä kuvia katsoessaan, kun ne nauraa rivin reunassa istuvalle aikuiselle naiselle, joka naama punasena ja kyyneljuovaisena itkee ja nauraa suu vollottavana ja vääntyneenä ja kaikki lapset istuu kiltisti, hymyssäsuin ja ennen kaikkea hiljaa. Tsiisus mikä masiina.

Lisäksi minoon vähän kipiä. Kuullostan ihan Nasse-sedältä. Harkitsen rä'än uusiokäyttöä esimerkiksi liukasteena (siis MINKÄ liukasteena?! Ainiin mut koulupoikia raiskatessa se on varmaan kätsää), leivänpäällisenä tai shampoona. Saatan myöskin pitää huomenna rokulipäivän. Vai viittiiköhän sitä. Munhan pitäis kai olla koulussa juoksemassa niiden jannujen perässä...