Työskenteletkö elääksesi vai elätkö työskennelläksesi?
(Huhhuh, tuo otsikko meinasi jo teettää liikaa töitä omille aivonystyröilleni…)
Olen yrittänyt nähdä muutamaa rakasta ystävääni tässä kuukauden ajan. En ole onnistunut. Syynä siihen on se, että he tekevät töissä niin pitkiä päiviä, että päästessään kotiin he saattavat käydä nopeasti salilla tai lenkillä, ja sen jälkeen kaatuvat sänkyynsä puhkiväsyneinä. Sillä lailla! No, sitku on tehnyt töitä kaksikymmentäviisi vuotta tuohon malliin, niin voi aloittaa elämisen, sillä ehdolla tietysti, että on enää elossa. Ja että on olemassa vielä joku tai joitakuita, joiden kanssa sitä riemua voi alkaa jakamaan.
Paljonko sinulle pitäisi maksaa palkkaa siitä, että lähes koko valveillaoloaikanne kuluisi työntekoon? Oma hintalappuni on niin suuri, ettei sellaista työnantajaa taida löytyä.
Tyydyn pienempään palkkaan vähemmillä, tai no, mielestäni normaaleilla työtunneilla.
Toinen näkökulma tähän on tietysti se, että väsymys on mielentila, enemmän henkistä kuin fyysistä. Olen huomannut, että seurustelevat ihmiset ovat usein väsyneempiä kuin sinkut, vaikka seukkarit elävät säännöllisemmin ja nukkuvat pidempiä yöunia. Tämä on mielenkiintoista. Minäkin luulin ennen, että tarvitsen aina vähintään kahdeksan tunnin yöunet, etten menettäisi järkeäni. Ajattelin, että ei se vanhuus tule yksin, lopetin viikolla juhlimisen ja yritin elää ”aikuisen” ihmisen elämää. Ja silti väsytti sekä vitutti joka ikinen päivä. Sitten loppui seurustelu, muutin itsekseni ja aloitin uuden elämän. Edelliset kolmisen kuukautta olen pärjännyt enemmän kuin hyvin noin viiden tunnin epäsäännöllisillä yöunilla. Ei väsytä eikä vituta enää yhtään!
Johtopäätös: Jos sinua väsyttää jatkuvasti, ota loparit sekä duunista että suhteesta ja ala jälleen elämään. Olet varmasti onnellisempi.