Kesälomien tuomat turistit ovat myrkkyä Helsingin keskustassa asuvalle ja/tai työskentelevälle ihmisille. Itse kuuluun molempiin kategorioihin, joten ärsyyntymiseni on eksponentiaalista. Hermojen menetyksen syynä on ihmisten täysin käsittämätön kaupungissa kävelemisen osaamisen puute.
Kävelyn jalo taito opitaan yleensä noin 1-vuotiaana. Eli esimerkiksi neljäkymppiseltä ihmiseltä luulisi sen homman sujuvan. Vaan kun ei. Tullaan eteen, tukitaan jalkakäytävät koko perheen voimin, pysähdellään, käännytään varoittamatta ympäri, haahuillaan kattoja tai lokkeja tähystellen.
Erityismaininnan saakoon ne, jotka kuulevat puhelimensa soivan. Uskokaa tai älkää: normaalin ihmisen motoriikka sallii samanaikaisen kävelyn ja puhelimeen vastaamiseen. Kun Suomen lakikaan ei vielä tätä kiellä, voisitteko pliis edes yrittää jos se vaikka onnistuisi teiltäkin? Vaan kun ei. Ensin havaitaan puhelimen pirinä. Sitten pysähdytään. Sitten katsotaan sekä oikealle että vasemmalle ihmetellen, että kenen puhelin siellä omassa käsilaukussa oikein soi. Sitten tajutaan: Ahaa! Sehän on minun rakas puhelimeni. Tämän jälkeen kaivetaan puhelin käteen, mutta ehei, ei vielä vastata, nyt odotetaan että soikohan se vielä. Sitten kun se soi, sittenkö vastataan? Ehei, sitten tuodaan puhelin naaman eteen ja katsotaan että kukahan siellä nyt soittaa. Sitten odotetaan kolmatta pirinää. Sitten vasta painetaan vihreää luuria ja vastataan. No, nythän tiedetään että kuka siellä soittaa niin voi vastata että ”terve Jarmo!” tms? Ei hemmetissä! Vastataan virallisesti etu- ja sukunimellä. Sitten sanotaan ”Kiitos, hyvää kuuluu. Ei minulla ole kiire mihinkään. Olen täällä Helsingissä! Juu, rautatieasemalla, seison tässä rullaportaiden yläpäässä ja mietin että mihinköhän tämä maailma on oikein menossa… Niin juuri… Nokun kaikki ihmiset ovat niin kiireisen näköisiä, tunkevat ja ovat kiukkuisia minulle!”
No, palataan takaisin siihen alkuperäiseen agendaan eli kaupungissa kävelyyn.
Kaikki menee jo todella hyvin kunhan noudattaa seuraavaa kolmea sääntöä:
1. Kävele suoraan
2. Jos seurueessasi on monta ihmistä, kävelkää parijonossa, ei avohärdellissä
3. Älä pysähdy tai vaihda suuntaa yllättävästi
Näillä tiedoilla pärjää jo kohtuullisesti. Kolmen säännön oppimisen jälkeen voi siirtyä jatkokurssille. Siellä opitaan haastavampia ja yksityiskohtaisempia taitoja kuten puhelimeen vastaaminen vauhdissa, liukuportaiden päästä sivuun siirtyminen, Rautatieaseman ulkovelta suoraan eteenpäin käveleminen jne.
Olen puhkunut ja puuskunut tästä ongelmasta vähän aikaa. En ilmeisesti ole ainoa, sillä
tämänpäiväisessä Hesarissa oli tänään juttu kävelystä. Siitä selvisi, että Helsingissä kävellään kansainvälisestikin mitattuna hyvin nopeasti. Jutussa mietittiin, että olisiko tämä joku stressin oire ja siten huono asia. Itse en ole lainkaan tätä mieltä. Jos osaa kävellä, tietää minne on menossa, ja haluaa sinne nopeasti, silloin kävelee vauhdilla. Ei vauhti stressaa. Edessä haahuilevat elintason jarrut, ne stressaavat.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/HS+testasi+Helsinkil%C3%A4iset+k%C3%A4velev%C3%A4t+metropolivauhdilla/1135228758769