Olen alkanut epäilemään miehen ja naisen välisen toimivan parisuhteen olemassaoloa. Tämä skeptismi ei tee hyvää elämänkatsomukselleni, ainakaan tässä vallitsevassa tilanteessani.
Epäilykseni kohdistuvat toimivan parisuhteen toimimiseen sinänsä, yleismaailmallisesti, mutta kaikkein eniten epäröin toimivan parisuhteen osumista omalle kohdalleni.
Seuraavassa muutama kärjistetty malliesimerkki kohtaamistani tilanteista, jotka ovat edesauttaneet syntyneen epäuskoni voimistumista.
Aina kun minulle on sanottu, että tämä on sitten vain seksiä, olen päätynyt tilanteeseen, missä vain seksiä ei olekaan enää riittänyt.
Aina kun olen itse sanonut, että tämä on vain seksiä, olen päätynyt tilanteeseen, missä vain seksiä ei olekaan enää riittänyt.
Aina kun ensimmäisen tilanteen jälkeen alkanut seurustelemaan, olen päätynyt tilanteeseen, missä seksiä vain ei ole enää riittävästi, koska en ole riittävän usein halunnut harrastaa sitä. Tässä tapauksessa riittävän usein on vähintään kolme kertaa viikossa (viikon vuosiloma kuulemma sallitaakoon), siis silloin, kun nainen haluaa.
Aina toisen esimerkin jälkeen olen itse irtautunut, koska olen ajatellut että toimivan parisuhteen on pakko perustua jollekin muullekin kuin seksille. (Olenko idiootti? Ei tarvitse vastata.)
Ainoastaan silloin kun sekä seksi että yhdessäolo on ollut kivaa JA se ei kuitenkaan ole johtanut seurusteluun, suhde on toiminut. Olen usean tällaisen naisen kanssa yhä ystävä.
Taidankin lopettaa seurustelusuhteisiin hakeutumisen kannattamattomana.
Kun on puolivallaton poikamies, sekä seksi että kaverisuhteet maistuvat tuoreemmilta. Ja mikä parasta, olet vastuussa vain omasta tyydytyksestäsi.