Muistaakohan kukaan Asterixista sellaista salaista papyruskääröä, joka syttyi itsestään palamaan vastaanottajan luettua sisällön? Sellaiselle olisi varmasti kysyntää suomalaisten miesministerien keskuudessa.
Okei, halpa aloitus. Mutta ajatuksena valloittava.
Tekstiviesti on sekä viehättävä että erittäin vaarallinen viestintämuoto. Viestit lähetetään usein hetken mielijohteesta, ajatuksesta, vailla sen suurempaa sensuuria. Lähettäjän mieleen tulee jokin asia, irrallinen ajatus vastaanottajasta, tai lähettäjästä ja vastaanottajasta jossain tilanteessa, jonka hän haluaa jakaa vastaanottajan kesken. Jos ajatuksen saaja aikoisi kirjoittaa kohteelleen tilanteesta tai ajatuksestaan kirjeen, siitä tulisi varmasti paljon tylsempi, kuivempi ja vaarattomampi. Todennäköisesti alkuperäinen ajatus katoaisi sisällöstä kokonaan.
Tekstiviestissä vangitaan hetki muutamaan sanaan. Se on kuin valokuva, mutta ilman realismia, pikselit puuttuvat. Silti, kuten valokuvakin, tekstiviesti säilyy. Sen voi lukea uudestaan, näyttää ystävilleen, myydä lehdistölle, osoittaa valamiehille. Siihen voi palata. Se perhana ei tuhoudu vastaanottajan luettua viestin.
Yhdestä irrallisesta tekstarista ei näe sen taakse kätkeytyvää historiaa. Ei tiedetä, onko kyseessä vastaus aikaisempaan viestiin tai kysymykseen, tai mitä muuta mahdollista intertekstuaalisuutta se pitää sisällään rivien välissä.
Tekstari oikein käytettynä piristää ystävyys- rakkaus- tai perhesuhteita. Väärissä käsissä se voi viedä terveyden, uran ja uskottavuuden.
Uskon silti, että myös tuhoutuvalle tekstarille olisi tilausta. Operaattorit, toimikaa! Mutta ennen sitä, tekstailkaa kieli keskellä suuta 😉
-Easy-