Jankki ja Kalle näyttäytyivät eilen Kaivolla Irinan keikalla. Kalle oli armollisesti antanut aiemmassa tarinassa mainitulle neitoselle vielä toisen mahdollisuuden, kun ensimmäisen erän oli vienyt surullisenkuuluisa kaveritorpedo.
Kaverukset eivät ehtineet kunnolla edes sisään ravintolaan, kun Irina soitti Jankille ja kutsui hänet takahuoneeseensa: Jankin oli siis mentävä ja jätettävä Kalle itsekseen tulevalle taistelutantereelle. Kalle vakuutti pärjäävänsä ja toivotti Jankille mukavaa keikanodotusta…
Kalle katsoi Jankin häviävän takahuoneeseen, käänsi katseensa baaritiskille, ja katso: Tuttu kissakaksikko kiehnäsi itseänsä plösöjen bleiseripetterien kainaloissa. Kalle sipaisi tukkaansa hieman enemmän sekaiseksi ja meni tervehtimään. Tytöt olivat täysin selkeästi ilmaisen viinan himossaan antautuneet itseänsä vanhempaan seuraan. Drinkkitarjoilujen vaihtuessa hikisten äijien lähentelyyn neidit alkoivat olla valmiita vaihtamaan seuraa. Kallen nähtyään he singahtivatkin salamannopeasti hänen seuraansa, kaunotar ensin ja torpedo välittömästi vanavedessä. Plösöpetterit jäivät suu auki ihmettelemään elämän epäoikeudenmukaisuutta. Kalle sen sijaan ei tuhlannut aikaa ihmettelemiseen, vaan hivutti kätensä neitokaisen hameen alle. Tänään jää tuo torpedo kakkoseksi, ajatteli Kalle, ja kuiskasi valloituksensa korvaan kysymyksen bileiden skippaamisesta ja suoraan jatkoille menemisestä. ”Mennään toki”, kuiskasi kaunotar vienosti takaisin. Juotuaan drinkkinsä loppuun he kääntyivät jo kohti narikkaa. Neitonen varmisti vielä kaveriltaan, että homma on okei. ”Ei kai haittaa, jos mä lähden täst Kallen luo? Juu mä tiedän et sovittiin menevämme samalla taksilla, mut jos mä maksan vaik ens kerran sit kokonaan, oisko se ookoo?” Seurasi ystävän välitön torppaus: ”Ei ole okei, mehän sovittiin että mennään samalla taksilla, mähän joutuisin menemään tästä yksin taksijonoon ja sit yksin taksista kotiin, silleenkö sä mut jätät tänne? Et varmasti jätä, mulla ei oo täällä ketään!”
Kalle ei voinut uskoa korviaan! Näin ei jumalauta voi tapahtua taas! Kallen sappi alkoi kiehumaan, hän joutuikin hillitsemään itseänsä täysin voimin ettei sanonut torpedolle jotain todella pahaa. Sitten yhtäkkiä palohälytys pärähti soimaan. Kalle katseli ympärilleen, muttei nähnyt hälytintä missään. Ääni voimistui ja voimistui, kunnes Kalle ei enää nähnyt eikä kuullut mitään muuta. Kallesta tuntui, että hän alkaa kohoamaan lattiasta ylöspäin, ravintola oli häipynyt näkökentästä ja korvia särki kova pirinä. Sitten hän heräsi. Pirinä tuli herätyskellosta. Olikin vasta keskiviikkoaamu, ja Kalle oli nähnyt edellisen yön kaltaisen unen heti aamulla pikauusintana. Sillä sekunnilla Kalle päätti, että tätä neitosta hän ei enää tapaa missään tapauksessa kuin kahdestaan, jos silloinkaan.