Lokakuisen paljas vaaran rinne piirtyy masentavana verkkokalvoilleni heti kun saan silmäni auki. Ikkunat narisevat ja huutavat myrskytuulessa kilpaa kissani kanssa, jonka ilmeisesti pitäisi päästä juoksemaan narttujen perään vielä ennen lumen tuloa. Taloyhtiön yli-ikäinen hissi jytkyttää tahtiin kahvinkeittimeni kanssa, ja kaikkea tätä sulosointuista kakofoniaa höystää monikansallinen perheriita joka kantautuu asuntooni ilmastointikanavia pitkin. Joogaharjoitus jää tältä aamulta tekemättä; minulla ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi suitsukkeita karkoittamaan kaikkia niitä haamuääniä, jotka kodissani nyt kuljeskelevat. Samapa tuo, sytytän savukkeen ja blandaan ranskalaisen maitokahvin vatsahappoihini.
Jos henkinen kasvuni tyssää yhden aamun joogattomuuteen, olkoon sitten niin. Annan neuronini sutia rauhassa tyhjää ja käperryn nojatuoliin miettimään mitä vittua on body pump, ja olisiko siitä apua alkavan vatsahaavan hoidossa. Suitsukkeen sijasta käryää Marlboro light.