Hiukan poikkeaa sen tyyli kaksikosta Weis-Hickmann, mutta Drizztin hahmon ristiriitaisuus tekee siitä kiehtovan.
Tarinatkaan eivät ole niin mustavalkoisia kuin yllä mainitulla kaksikolla, Drizztin omat pohdinnat myös syventävät tarinaa kivasti.
Ja mikä tärkeintä, myös sankarit kuolevat Salvatoren tarinoissa, eivätkä ole voittamattomia kuten muutamilla muilla kirjailijoilla.
Eli, olen alkanut pitää hänen kirjoistaan paljonkin.:)
Jollain tavalla Dragonlancen tarinat olivat hivenen lämpimämpiä, mutta Drizztin seikkailut taas hivenen realistisempia ja jotenkin uskottavampiakin. Päähahmo ei kanna itsessään koko tarinan painoa, vaan välillä hyvät sivuhahmot varastavat hetkeksi huomion.
Nautittavaa luettavaa ja tarpeeksi yllätyksellistä myös.:)
