Olipas taas päivä. Tietää ainakin tehneensä töitä, kun jalkoja särkee niin maan vietävästi. Mutta raahauduin silti salillekin vielä päivän päätteeksi ja sen jälkeen pikapitsalle Menneisyyden Haamun kanssa. Aika mieletön päivä. Ei sillä tavalla wou-mieletön vaan pikemminkin ihan järjetön. Onneksi huomenna meen vasta aamuseitsemään töihin ja pääsen jo heti kello 23. Oon tyhmä, tiedetään. Työnteko vaan sattuu pääsääntöisesti olemaan hurrrjan hauskaa.
Mikähän mua vaivaa, kun oon viime aikoina ruvennut miettimään, että voisin alkaa elää säästeliäämmin ja vähentää työntekoa? Siis oonkohan mä laiskistumassa vai mitähän tää oikein on? Kyllä sitä nyt luulisi kaksikymppisen jaksavan tehdä sellaiset 75 tuntia töitä viikossa – miksi mulla silti on useammin kuin silloin tällöin olo, että muukin kuin työelämä voisi maistua mannalta toisinaan? Weird…
Joo. Kärsii jo luova tekstintuottaminenkin tästä ainaisesta väsymyksestä ja stressistä, jotenka Kallio kiittää ja kuittaa. Palaamme asiaan jahka tulee joskus jotain oikeaakin sanottavaa mieleen.
Rock.