Sainpas itseni taas kiinni ennakkoluuloisuudesta ja oudosta stereotypioinnista. Yhden mesetutun kanssa tuossa juteltiin ja pohdiskeltiin, että voisi olla mukava törmätä. Ehdotin tietysti, että mennään kahville – se on kuitenkin aina kovin helppo, varma ja turvallinen tapa nähdä uppo-outoa ihmistä ensimmäistä kertaa. Kävi kuitenkin ilmi, ettei kyseinen ihminen juo kahvia ollenkaan. Ensimmäinen ajatukseni oli, että hmm, onpas kummallinen tyyppi. Onkohan se muutenkin outo? Jotenkin ensireaktio vain oli, että [i]jokainen[/i] jollakin tapaa [i]normaali[/i] aikuinen ihminen juo kahvia – siinä on siis oltava jotain pahasti pielessä, kun ei edes seuran vuoksi voi juoda sitä kupillista.
Alettuani miettiä asiaa tarkemmin, huomasin, että olen monissa muissakin jutuissa ennakkoluulojeni vanki. En tiedä, mistä se johtuu, koska en pidä itseäni kuitenkaan mitenkään erityisen takapajuisena tai tiukkapipoisena. Ehkä vain arvostan ”normaaliutta”. Sitä, että käyttäydytään mahdollisimman neutraalisti niin kuin aikuisten ihmisten oletetaan käyttäytyvän. Että juodaan se tarjottu kahvikupillinen, vaikkei sen kofeiinimyrkyn maku olekaan omia lempijuttuja (ja liuetaan paikalta mahdollisimman sulavasti puolijuoksua kotiin, kun pakki menee sekaisin yhtäkkisestä kahvitujauksesta). Tervehditään naapurin Pirkkoa, vaikka se tunnetusti onkin maailman vittumaisin ihminen. Sanotaan olehyväkiitosjanäkemiin kaupan kassalla, vaikka kassaneiti olisikin myrkynnielleen oloinen tättähäärä. Yritettäisiin edes.
Noh, kai se on mentävä erittäin paheksuttavan myöhään viimeinkin nukkumaan.
Rock.