Onkohan uskollisuus geeniperimässä vai ihan vain opittu juttu? Kelailin tätä tuossa, kun rupesin miettimään vanhempieni yli 25-vuotista avioliittoa ja isonveljeni kihlausta ja tulevaa avioliittoa. Meidän perheen miehet on jostain syystä tavattoman yksiavioista ja uskollista sorttia. Mistähän se johtuu? Mun isäni on nuoruudessaan ollut ”kuumaa kamaa” (komeahan se on toki edelleen yli viisikymppisenä): pitkä, komea ja hyvä tanssimaan. Äitini oli kymmenisen vuotta meidän lasten kanssa kotona, jolloin isälläni olisi varmasti ollut tuhansia tilaisuuksia käydä vieraissa. Koskaan ei kuitenkaan niin ole käynyt. Samoin kuin veljeni. Hänkin oli sinkkuillessaan hyvinkin naisten mieleen, mutta parisuhteuduttuaan mitä kiltein ja luotettavin avomies. Oppia isältä vai oikeasti jonkinlainen peritty juttu?
Saisinpa minäkin joskus sellaisen reilun ja rehdin miehen. En mitään nössykkää, joka ei kellekään muulle edes kelpaisi vaan oikeasti ihanan miehen, joka omasta tahdostaan tahtoisi olla vain minun kanssani.
Katoavaa luonnonvaraa taitavat vain olla moiset.
Rock!