Sukkaava sunnuntai

Nyt se on sitten ohi. Mun ensimmäinen citybileviikkoni. Laivareissusta se kaikki lähti ja sen jälkeen onkin ollut yhtä hulinaa. Tattista vaan kun ootte mut ottaneet mukaan pippaloihinne - ilman niitä ois ollut ihan hirmuisen kurja viikko.

Työpäivä on jotakuinkin onnellisesti takana päin ja kohta voisi lähteä ulkoilmaan nautiskelemaan jätskistä ja auringosta. Oli kyllä harvinaisen paska päivä. Tai ei tässä päivässä mitään, mutta eilisten iltavuorolaisten työmoraali ja -motivaatio oli jäänyt jonnekin ja sai sitten aloittaa aamun mm. tiskaamalla likaisia astioita ja pesemällä kaksi koneellista pyykkiä - ei ollut kai eilen ketään huvittanut. Pitää notkua tässä vielä tovi duunipaikalla niin saa antaa ihan tuutin täydeltä lokaa eilisillan päällikön niskaan. Ei sitä itseäkään aina nappaa vääntää burgereita ja tehdä niitä iänikuisia samoja hommia (etenkään lauantai-iltana, kun kaikki kaverit ovat jo terassilla), mutta jonkun ne duunit on pakko tehdä jossain vaiheessa kuitenkin. Aamuvuorossa olisi pari muutakin hommaa tehtävänä, siksi ei hotsittaisi sen lisäksi juosta pää kolmantena jalkana ehtiäkseen omien toimiensa ohessa hoitaa edellisen vuoron tekemättä jättämiä töitä. Perkele.

On aika kokonaisvaltaisesti kyllä sellainen olo, että ihan kaikki kanssaihmiset saisivat nyt vetää itsensä kelmuun ja antaa mun olla. En jaksaisi nähdä ketään, puhua kellekään - en mitään. Nooh, onneksi tiistaina on vapaapäivä. Kannattaa siis varata sateenvarjo ja villapusero mukaan ylihuomiseksi, silloin taatusti sataa räntää taivaan täydeltä ihan vain mun vapaapäivän kunniaksi.

Mutta, jospa sitä lähtisi läksyttämään tuota jolppia (itseäni siis puoli vuotta vanhempaa herrasmiestä - auta armias, jos sillä on krapula, sitten tulee vielä kovempaa ja korkeammalta muutamia faktoja elämästä pöytään...).

Rrrock!