Syysmyrskyn jälkeen

ei paista aurinko, mutta onneksi tuuli on tyyntynyt lähes nollatasolle eikä taivaalta ripsi enää vettäkään. Ulkona tuoksuu raikkaalta, kosteankylmä ilma tuntui kovin hyvältä hengittää. Kuin Lapissa... *kaihoushuokaus* Hetken päästä voisi laittaa villasukat ja kumisaappaat jalkaan ja lähteä pikkuisen haravoimaan ja muutenkin siivoilemaan pihaa öisen myräkän merkeistä. Takapiha näyttää kyllä lupaavan hyvältä - tuuli on puhaltanut juuri oikealta suunnalta niin, että jo varisseet lehdet ovat suureksi osaksi lentäneet viereiseen metsään. Onhan tuossa edelleen ruohonleikkuu- ja sen jälkeen haravointiurakkaa, mutta huomattavasti vähemmän kun ei ristinä ole noin 20 puun ja pensaan lehdet. Ohenisipa tuo pilvikerros vain edes hieman. Liian synkkää mun makuun, ei yhtään syksyisen kuulaankirkasta. Jokin sisäinen kello oikein huutaa jokaisen viimeisen auringonsäteen perään - ehkä kehnosta kesästä johtuva reaktio.

Jaa mutta. Jos kävisi laittamassa koneellisen pyykkiä pyörimään. Olisi tämän päivän urakointi aluillaan. Sitten voisi juoda vielä yhden kupin kahvia. Ihanaa yksinäisyyttä (vein juuri äidin koulubussille ja siskon lukiolle, isä onkin jo töissä). Sitten voisi vähän metsästellä työpaikkoja. Jos vaikka asuisi täällä mamman helmoissa vuodenvaihteeseen asti. Katsoisi sitten tilanteita uudelleen. Se tuntuisi tällä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta. Mutta mene ja tiedä, näe ja koe. Eiköhän mun tämäkin mielipide vaihdu ennen kuin vuosi jo useaan otteeseen. :)

Oikein lupsakkaa alkanutta viikkoa muuten. Hymyillään, joohan? :)

Rock!