Tässä ei nyt taas oikein ole mitään järkeä tässä mun elämässäni. Onko kaiken saaminen ihan oikeasti sula mahdottomuus vai onko mun pelisilmäni vain niin kertakaikkisen kehno, että mä joudun sen vuoksi aina tällaisiin lose-lose-tilanteisiin?
Siis mä oon vinkunut ja vonkunut ja mankunut jo vuoden päivät, että tarvitsen a) yksityiselämääni jotain sutinaa sekä b) mielenkiintoisen ja miellyttävän opiskelu- tai työpaikan. Vuoden verran on hiljaista. Sitten tulee tieto unelmieni opiskelupaikasta. Siitä tovi eteenpäin niin privaattielämässäkin alkaa tapahtua kummia. Harmi vain, etten voi saada sekä opiskelupaikkaa että jotain suhdeviritelmää, koska suhteilun aloittaminen vaatisi pysymistä pk-seudulla kun taan opiskelut vievät minut Pohjois-Pohjanmaalle. Aika reilua mun mielestä.
Tietysti olen lähdössä opiskelemaan eli ei tässä nyt mitään suurta valintakamppailua tarvitse harrastaa, mutta ihmetyttää vain, että miten paha ihminen mä mahdankaan olla kun mua näin kerta toisensa jälkeen rankaistaan? Vai onko se vain sitä, ettei elämän nallekarkit mene aina tasan – saan siis paskaa niskaani ilman sen suurempaa omaa syytä? No, niin tai näin, mua vituttaa kuitenkin. Eniten harmittaa tietää, että muuton jälkeen sitä kuitenkin jää märehtimään tuota kesäheilaa. Että mitenkäs jos tämä suhde olisi saanut kehittyä. Mitä jos se olisikin ollut jotain enemmän kuin pelkkä kesäkolli. Mitä jos ei eteen tule enää yhtään toista samankaltaista ja yhtä kaikin puolin hyvää.
Ärsyttää!
Rock.