Aurinko laskee taivaan taa,
ja maailma peittyy hiljaiseen hämärään.
Hän istuu hiljaa huooneessaan,
ja tuudittaa sylissään ikuista pimeyttä.
Toivoen sen nukahtamista,
jotta voisi itsekin hengähtää,
ennen kuin aamun julma valo herättää pedon,
tuhansine kasvoineen jälleen.
Koska hän väsyy ja luovuttaa,
ja vajoaa pimeyden syleilyyn,
josta ei jaksa enää kurkottaa taivaisiin,
kohti valoa…
